Esimies opettajan ammatillisen kasvun tukena
Halmevuo, Riikka (2015)
Halmevuo, Riikka
2015
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506261878

Tiivistelmä
Ammatillinen kasvu nähdään elinikäisenä prosessina, josta voidaan erottaa merkityksiä niin yksilön, yhteisön kuin organisaationkin näkökulmasta. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa tapahtuneet koulutuspoliittiset muutokset kehittävät koulutusta, mutta edellyttävät opettajilta ammatillista kasvua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli hahmottaa toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa työskentelevien opettajien ammatillista kasvua ja miten esimies on vaikuttanut opettajien ammatilliseen kasvuun. Tavoitteena oli selvittää millaista tukea esimiehen tulisi opettajille antaa, jotta opettajien työskentely olisi tuloksellista.
Teoreettinen viitekehys käsittelee ammatillista kasvua sekä johtajuutta koulukontekstissa. Tutkimusaineisto kerättiin narratiivisella menetelmällä. Kymmenen Tampereen seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan opettajaa kirjoittivat autenttisen tarinan omasta ammatillisesta kasvustaan. Tarinat analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Tutkimustulosten mukaan opettajien ammatillinen kasvu kehittyi työtä tekemällä, joka toteutui vuorovaikutuksessa työyhteisön kanssa. Ammatillista kasvua edisti oma halu kehittyä ammatillisesti. Kiinnostus ja motivaatio uuden oppimiseen olivat niin vahvat, että ammatillista kasvua oltiin valmiita toteuttamaan työajan lisäksi vapaa-ajalla. Ammatillisen kasvun koettiin olevan jatkuva prosessi läpi opettajan uran.
Opettajat kokivat esimiehen vaikuttaneen omaan ammatilliseen kasvuun luottamuksen ja palautteen antamisen kautta sekä ammatillisen kasvun mahdollistajana. Esimiehen luottamus opettajien ammattitaitoon vahvisti ammatillista kasvua. Luottamuksen kokemukseen vaikutti tietoisuus, että esimies on tarvittaessa opettajien tukena ja turvana. Palautteen saamisen kautta opettajien oli mahdollista reflektoida omaa osaamistaan ja osaamistarpeitaan. Näin ammatillisen kasvun tarpeet tulivat näkyviksi ja ammatillinen kasvu pystyi edistymään. Esimiehen koettiin mahdollistavan ammatillista kasvua ohjauksen ja neuvonnan kautta. Ammatillisen kasvun mahdollistaminen näyttäytyi myös koulutuksiin pääsemisen ja vastuullisten tehtävien tarjoamisen muodossa.
Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan todeta, että esimies voi vaikuttaa opettajien ammatilliseen kasvuun tuloksellisesti, kun tehtävien johtamisen sijaan vahvistetaan ihmisten johtamisen elementtejä. Kun esimies luottaa opettajiin, antaa heille palautetta sekä luo ammatillisen kasvun mahdollisuuksia, näyttäytyy opettajan ammatillinen kasvu tuloksellisena. Tutkielman tulosta voidaan hyödyntää esimiehen osaamisen kehittämisen välineenä toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa.