Sopimuksellisuus liikuntapalveluiden järjestämisessä : Case Tampereen kaupunki ja liikunta-alan yhdistystoimijat
Alanko, Eino (2015)
2015
Hallintotiede - Administrative Science
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506241826
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506241826
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka kunnallisessa tilaaja-tuottajamallissa liikuntapalveluiden järjestäminen toteutuu kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden välisten sopimusten kautta. Tarkastelu kohdistuu Tampereen kaupungin liikuntapalveluiden järjestämisessä hyödynnettävään sopimukselliseen yhteistyöhön kunnan ja liikuntatoimintaa järjestävien yhdistysten välillä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu julkisen palvelun määrittelyn, tilaaja-tuottajamallin ja sopimuksellisuuden sekä kunnan ja kolmannen sektorin välisen yhteistyön kautta.
Tutkimus toteutettiin syksyn 2014 aikana haastattelemalla neljää kuntatoimijaa ja neljää yhdistystoimijaa. Teemahaastattelulla saatu tutkimusaineisto käsiteltiin laadullisella sisällönanalyysillä. Aineistosta nousi esiin kolme keskeistä liikuntapalveluiden sopimuksellista järjestämistä tilaaja-tuottajamallissa kuvaavaa piirrettä. Ensinnäkin, liikunta sopimuksellisena toimintana näyttäytyi eri osapuolille yhä jatkuvana ”yhteistyön rakentamisena”. Toiseksi, kuntien ja yhdistysten väliset sopimukselliset prosessit olivat edelleen pitkälti rakenteettomia ”case-by-case”-tyyppisesti. Kolmanneksi, liikuntapalveluiden järjestäminen kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden välisten sopimusten kautta koettiin ”aikamoisena oppimisprosessina”.
Tutkimustulosten perusteella havaittiin sopimuksellisen yhteistyön olevan jokseenkin tuore malli liikuntapalveluiden kontekstissa. Perinteisemmäksi sopimuksellisen yhteistyön malliksi luokiteltavan ostopalvelun oheen sitä oli alettu hyödyntää hyvin erityyppisissä kokonaisuuksissa, joita kuvattiinkin muun muassa ”yksittäistapauksina” ja ”spesiaaliasioina”. Toisaalta kunnan taholta oli havaittu tarve uudentyyppisille avauksille, mutta varsinainen sopimuksellisuuden hyödyntäminen oli ajoittain jämähtänyt pohdinnan tasolle. Sopimuksellisuus voidaankin nähdä yhä muotoutuvana prosessina.
Intressit ja kokemukset sopimuksellisuusmallien hyödyntämisessä vaihtelivat. Mallien suhteellisesta tuoreudesta johtuen haastateltavat eivät vielä osanneet arvioida lopullisia vaikutuksia, mutta tavoitteet vaihtelivat taloudellisesta hyödystä laajoihin toimintakulttuurillisiin muutoksiin saakka. Vaikka sopimuksellisuutta kuvattiin haastavaksi ja monimutkaiseksi prosessiksi, nähtiin se kuitenkin tavoiteltavana, mutta myös välttämättömänä suuntana. Jotta liikuntapalveluiden saatavuus kyetään varmistamaan, on sopimuksellisuudessa pyrittävä kohti aitoa kumppanuutta.
Tutkimus toteutettiin syksyn 2014 aikana haastattelemalla neljää kuntatoimijaa ja neljää yhdistystoimijaa. Teemahaastattelulla saatu tutkimusaineisto käsiteltiin laadullisella sisällönanalyysillä. Aineistosta nousi esiin kolme keskeistä liikuntapalveluiden sopimuksellista järjestämistä tilaaja-tuottajamallissa kuvaavaa piirrettä. Ensinnäkin, liikunta sopimuksellisena toimintana näyttäytyi eri osapuolille yhä jatkuvana ”yhteistyön rakentamisena”. Toiseksi, kuntien ja yhdistysten väliset sopimukselliset prosessit olivat edelleen pitkälti rakenteettomia ”case-by-case”-tyyppisesti. Kolmanneksi, liikuntapalveluiden järjestäminen kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden välisten sopimusten kautta koettiin ”aikamoisena oppimisprosessina”.
Tutkimustulosten perusteella havaittiin sopimuksellisen yhteistyön olevan jokseenkin tuore malli liikuntapalveluiden kontekstissa. Perinteisemmäksi sopimuksellisen yhteistyön malliksi luokiteltavan ostopalvelun oheen sitä oli alettu hyödyntää hyvin erityyppisissä kokonaisuuksissa, joita kuvattiinkin muun muassa ”yksittäistapauksina” ja ”spesiaaliasioina”. Toisaalta kunnan taholta oli havaittu tarve uudentyyppisille avauksille, mutta varsinainen sopimuksellisuuden hyödyntäminen oli ajoittain jämähtänyt pohdinnan tasolle. Sopimuksellisuus voidaankin nähdä yhä muotoutuvana prosessina.
Intressit ja kokemukset sopimuksellisuusmallien hyödyntämisessä vaihtelivat. Mallien suhteellisesta tuoreudesta johtuen haastateltavat eivät vielä osanneet arvioida lopullisia vaikutuksia, mutta tavoitteet vaihtelivat taloudellisesta hyödystä laajoihin toimintakulttuurillisiin muutoksiin saakka. Vaikka sopimuksellisuutta kuvattiin haastavaksi ja monimutkaiseksi prosessiksi, nähtiin se kuitenkin tavoiteltavana, mutta myös välttämättömänä suuntana. Jotta liikuntapalveluiden saatavuus kyetään varmistamaan, on sopimuksellisuudessa pyrittävä kohti aitoa kumppanuutta.