Tutkijoiden käyttämät kielelliset keinot lasten kerronnantutkimustilanteissa

Abstract

Lapsen kerrontataitojen tutkiminen on olennainen osa puheterapeutin työtä. Kerronnantutkimustilanteessa puheterapeutti on sekä tutkijan että kertomuksen vastaanottajan roolissa. Hänen tulee siis tutkijana tukea lasta kerronnan etenemisessä johdattelematta lapsen kerrontaa tai antamatta liikaa apua. Tutkijan on kuitenkin kertomuksen vastaanottajana osoitettava lapselle kuuntelevansa ja ymmärtävänsä. Tutkijalla on siis aina merkittävä asema kerronnan muodostumisessa ja siten mahdollinen vaikutus myös kerrontatehtävän tuloksiin. Kerronnantutkimustilanteiden vuorovaikutusta ja tutkijan toimintaa kerrontatilanteessa on tutkittu hyvin vähän.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin kahden tutkijan kielellistä toimintaa viiden lapsen kerronnantutkimustilanteissa. Tutkijoista toinen oli logopedian opiskelija ja toinen kokenut puheterapeutti. Tutkimuksessa hyödynnettiin keskustelunanalyysia. Kerrontatilanteet litteroitiin, ja kaikki tutkijoiden käyttämät kielelliset keinot luokiteltiin niiden merkityksen perusteella. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, miten paljon erilaisia keinoja tutkijat käyttivät. Opiskelijan ja puheterapeutin käyttämien keinojen määriä myös vertailtiin keskenään.

Tutkijoiden käyttämät kielelliset keinot lasten kerrontatilanteissa voitiin jakaa kahdeksaan luokkaan, joista molemmat tutkijat käyttivät eniten jatkamaan kehottavien ja hyväksyvien luokkien keinoja. Näitä oli yhteensä 63 % kaikista keinoista. Selvästi vähemmän, keskimäärin alle kymmenen prosenttia, tutkijat käyttivät uutta tietoa vastaanottavia, arvioivia, motivoivia ja toimintaa ohjaavia keinoja sekä luokittelemattomia muut-ryhmän keinoja. Tarkennusta pyytävän luokan keinojen käytössä oli tutkijoiden välillä eroa, sillä opiskelija käytti kyseisiä keinoja huomattavasti puheterapeuttia enemmän.

Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että tutkija käyttää monipuolisesti erilaisia, merkitykseltään vaihtelevia kielellisiä keinoja kerrontatilanteessa lapsen kanssa. Lisäksi tutkimus toi esille, että opiskelijan ja puheterapeutin toiminnassa tutkimustilanteessa on jonkin verran eroja. Tuloksia ei kuitenkaan voi yleistää pienen aineistokoon takia. Tutkijoiden käyttämistä kielellisistä keinoista kerrontatilanteissa tarvitaankin lisää tutkimusta suurempia otoksia käyttäen. Lisäksi kerronnan elisitointimenetelmiä ja tutkimusasetelmia voisi jatkotutkimuksissa varioida, jotta tutkijoiden toiminnasta saadaan monipuolisempi kuva. Tutkijoiden toimintaa tarkastelemalla on mahdollista näkyväksi erilaisia tiedostamattomiakin vuorovaikutuskeinoja. Lisäämällä tietoisuutta vuorovaikutuksesta kerrontaa tutkivat puheterapeutit voivat jatkossa kiinnittää enemmän huomiota toimintaansa ja sen mahdollisiin vaikutuksiin.