Hyvinvointia yhteistyön keinoin Ruovedellä : tapaustutkimus kunnan roolin muutoksesta
Salkosalo, Pipsa (2015)
2015
Hallintotieteiden maisteriopinnot - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506171761
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506171761
Tiivistelmä
Sote-uudistus oli vuonna 2015 päättyneen hallituskauden suurin Suomen kuntakenttää ja kuntien hyvinvointijohtamista koskettavista uudistuksista. Kunnissa sote-uudistus on aiheuttanut kysymyksiä siitä, miten uudistus tulee vaikuttamaan kunnan rooliin ja hyvinvointivastuutehtävään, jos kuntien vaikutusmahdollisuudet sote-palveluihin jäävät uudistuksen myötä heikoiksi.
Hyvinvoinnin edistäminen yhdistetään yleisesti Suomen julkisen sektorin eli hyvinvointivaltion yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi. Suomalainen julkishallinto on käynyt läpi suuria hallinnollisia uudistuksia viime vuosikymmenien aikana (byrokratia, NPM, governance), joiden myötä valtiokeskeisestä institutionaalisesta hyvinvointivaltiosta on siirrytty kohti pluralistista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa vastuu hyvinvoinnista on eriytynyt monille toimijoille. Hyvinvointivaltion vastuuta hyvinvoinnista on pitkän aikaa siirretty yhä suuremmassa määrin kunnille, kansalaisyhteiskunnalle ja yksilöiden vastuulle. Tätä suuntausta tuki myös 1990-luvun alussa tapahtunut tiukan valtionohjauksen purkaminen. Sote-uudistus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että valtion haluaa kiristää otettaan tulevaisuudessa julkisten hyvinvointipalveluiden järjestämisessä.
Kunnissa hyvinvoinnin edistäminen on nähty perinteisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden tehtäväksi, mutta sen monimutkaisen luonteen, ilkeiden ongelmien ja toimintaympäristön muutoksen takia, ne eivät pysty vastaamaan hyvinvointivastuuseen pelkästään sote-palveluiden avulla. Kunnan eri hallinnon alojen on tehtävä yhteistyötä hyvinvoinnin edistämiseksi, ja hyvinvointipolitiikan ja -johtamisen tulee olla kunnissa kokonaisvaltainen ja pitkäjänteinen prosessi, niin strategisella kuin toimeenpanevalla tasolla. Tämä vaatii pysyviä hyvinvointia edistäviä hallinnollisia rakenteita, mutta myös yhteistyötä niin kunnan sisällä poikkihallinnollisesti kuin myös sektorirajat ylittävästi alueen muiden toimijoiden kanssa.
Se millä tavalla kunnat toteuttavat hyvinvointipolitiikkaansa on yksi kuntien strategisen johtamisen kysymyksistä. Hyvinvoinnin edistämisessä erityisesti kolmannen sektorin toimijoilla on tärkeä rooli ihmisten aktivoijina, yhteisöllisyyden edistäjinä ja ilkeiden ongelmien ennaltaehkäisijöinä. Tämän vuoksi kolmannelle sektorille on kuntien taloudellisen liikkumavaran kaventumisen myötä sälytetty yhä enemmän vastuuta hyvinvointipalveluiden tuottamisesta. Kenellä siis on vastuu hyvinvoinnista? Onko vastuu valtiolla ja kunnilla julkisrahoitteisina toimijoina vai vapaaehtoisvoimin toimivilla järjestöillä? Mikä on tässä yhtälössä yksilön vastuu oman hyvinvointinsa avaintekijänä?
Näitä kysymyksiä käsitellään myös tämän tutkimuksen empiirisessä osassa, jossa tarkastellaan miten Ruoveden kunta pystyy vaikuttamaan asukkaidensa hyvinvointiin. Ruoveden kunnan tämän hetkistä tilannetta tutkimalla saadaan suuntaviivoja siitä, miten sote-uudistus ja muut toimintaympäristön tulevat muuttamaan Ruoveden kunnan ja myös muiden kuntien roolia hyvinvoinnin edistämisessä.
Hyvinvoinnin edistäminen yhdistetään yleisesti Suomen julkisen sektorin eli hyvinvointivaltion yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi. Suomalainen julkishallinto on käynyt läpi suuria hallinnollisia uudistuksia viime vuosikymmenien aikana (byrokratia, NPM, governance), joiden myötä valtiokeskeisestä institutionaalisesta hyvinvointivaltiosta on siirrytty kohti pluralistista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa vastuu hyvinvoinnista on eriytynyt monille toimijoille. Hyvinvointivaltion vastuuta hyvinvoinnista on pitkän aikaa siirretty yhä suuremmassa määrin kunnille, kansalaisyhteiskunnalle ja yksilöiden vastuulle. Tätä suuntausta tuki myös 1990-luvun alussa tapahtunut tiukan valtionohjauksen purkaminen. Sote-uudistus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että valtion haluaa kiristää otettaan tulevaisuudessa julkisten hyvinvointipalveluiden järjestämisessä.
Kunnissa hyvinvoinnin edistäminen on nähty perinteisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden tehtäväksi, mutta sen monimutkaisen luonteen, ilkeiden ongelmien ja toimintaympäristön muutoksen takia, ne eivät pysty vastaamaan hyvinvointivastuuseen pelkästään sote-palveluiden avulla. Kunnan eri hallinnon alojen on tehtävä yhteistyötä hyvinvoinnin edistämiseksi, ja hyvinvointipolitiikan ja -johtamisen tulee olla kunnissa kokonaisvaltainen ja pitkäjänteinen prosessi, niin strategisella kuin toimeenpanevalla tasolla. Tämä vaatii pysyviä hyvinvointia edistäviä hallinnollisia rakenteita, mutta myös yhteistyötä niin kunnan sisällä poikkihallinnollisesti kuin myös sektorirajat ylittävästi alueen muiden toimijoiden kanssa.
Se millä tavalla kunnat toteuttavat hyvinvointipolitiikkaansa on yksi kuntien strategisen johtamisen kysymyksistä. Hyvinvoinnin edistämisessä erityisesti kolmannen sektorin toimijoilla on tärkeä rooli ihmisten aktivoijina, yhteisöllisyyden edistäjinä ja ilkeiden ongelmien ennaltaehkäisijöinä. Tämän vuoksi kolmannelle sektorille on kuntien taloudellisen liikkumavaran kaventumisen myötä sälytetty yhä enemmän vastuuta hyvinvointipalveluiden tuottamisesta. Kenellä siis on vastuu hyvinvoinnista? Onko vastuu valtiolla ja kunnilla julkisrahoitteisina toimijoina vai vapaaehtoisvoimin toimivilla järjestöillä? Mikä on tässä yhtälössä yksilön vastuu oman hyvinvointinsa avaintekijänä?
Näitä kysymyksiä käsitellään myös tämän tutkimuksen empiirisessä osassa, jossa tarkastellaan miten Ruoveden kunta pystyy vaikuttamaan asukkaidensa hyvinvointiin. Ruoveden kunnan tämän hetkistä tilannetta tutkimalla saadaan suuntaviivoja siitä, miten sote-uudistus ja muut toimintaympäristön tulevat muuttamaan Ruoveden kunnan ja myös muiden kuntien roolia hyvinvoinnin edistämisessä.