Lastenkodilla asuvien lasten kokemukset hoitavista aikuisista sekä omahoitajasuhteesta

Abstract

Omahoitajatyöskentelyä on toteutettu jo vuosien ajan lastensuojelun sijaishuollon laitoshoidossa. Omahoitajuus ei ole erillinen professio, vaan väline lapsen hyvän hoidon ja huolenpidon toteuttamiseksi. Omahoitajatyön tärkeimpänä tavoitteena on mahdollistaa sijaishuollossa olevalle lapselle turvallisen ja luotettavan aikuissuhteen rakentuminen.

Tutkimukseni tavoitteena on saada selvyyttä siihen, millaisia merkityksiä lastenkodissa asuva lapsi omahoitajalleen antaa. Tutkimukseeni osallistuvat lapset saivat minut alkuperäisestä tavoitteestani poiketen tutkimaan myös muiden lastenkodilla työskentelevien aikuisten merkitystä lapsen elämän kannalta. Lapsen antamien merkitysten kautta olen jäsentänyt lapsen kokemuksen omahoitajasuhteesta.

Tutkimukseni viitekehyksenä toimii hermeneuttis-fenomenologinen tieteenfilosofia. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisesti teemoittelun keinoin ja se on koostettu seitsemän 9–16 -vuotiaan lapsen haastatteluista sekä kuuden 13–17 -vuotiaan lapsen kirjoituksista. Kolme tutkimukseeni osallistunutta lasta osallistuivat sekä haastatteluun että vastasivat kirjoituspyyntöön. Kirjoituspyynnössä lasta pyydettiin kuvailemaan, kuka hänen asioistaan lastenkodilla vastaa ja millaisiin asioihin lapsen kokeman vastuuhenkilön rooli kytkeytyy sekä millaisia vaikutuksia tämän työntekijän poissaololla on. Lisäksi lapsi sai kirjoittaa siitä, kokeeko hän saavansa välittämistä osakseen ja millaisin tavoin tämä lapselle näyttäytyy. Tutkimustulokset perustuvat 10 eri lapsen kokemuksiin.

Tutkimukseeni osallistuneiden lasten antamat merkitykset omahoitajasta kytkeytyvät erilaisiin huolenpitotehtäviin, elämän arkiasioiden hoitamiseen sekä yhteistyökysymyksiin lähinnä lasten vanhempien kanssa. Osa lapsista kokee omahoitajan olevan kokonaisvastuussa lapsen hoidosta, kun taas osalle lapsista tämä on epäselvää tai he kokevat olevansa lähinnä itse vastuussa elämästään. Omahoitajan poissaoloa lapset eivät koe tunnetasolla vaikeaksi. Osalle lapsista omahoitajan poissaolo aiheuttaa asioiden hoitamisen hitautta tai esteitä niiden sujumiseen, koska muut aikuiset eivät näytä mielellään ottavan vastuulleen omahoitajalle kuuluvia tehtäviä. Myönteiset kokemukset muista lastenkodilla työskentelevistä aikuisista olivat sidoksissa siihen, kuinka hyvin lapsi kokee saavansa aikuiselta tarvitsemaansa tukea. Lisäksi lapset pitävät tärkeänä, että työntekijä on aidosti kiinnostunut lapsesta yksilönä. Vaikka lapset näyttävät sopeutuneen työarjen kiireisyyden tuomiin ehtoihin, he kokevat merkitykselliseksi yhteisen tekemisen ja yhdessäolon. Aikuisen mielivaltainen käyttäytyminen näyttää lisäävän lapsen arvottomuuden kokemuksia. Keskeisemmäksi rakennusaineeksi lapsen ja työntekijän väliseen hyvään suhteeseen osoittautuu molemminpuolinen luottamus.

Tutkimukseeni osallistuneiden lasten kokemusten kautta olen rakentanut lasten suhteet omahoitajiin neljän eri suhdetyypin kautta; läheinen, vihamielinen, riittämätön ja etäinen suhde. Läheistä suhdetta lujittavat omahoitajan empaattinen suhtautuminen lapseen ja saatavilla olo. Omahoitaja kantaa kokonaisvaltaisen vastuun lapsesta niin konkreettisiin käytännön asioihin että lapsen emotionaalisiin tarpeisiin liittyen. Vihamielisessä suhteessa lapsi kokee itse olevansa päävastuussa elämästään, joten omahoitajan kanssa lapsi neuvotteleekin ainoastaan joistain arkeensa liittyvistä konkreettisista asioista. Vihamielistä suhdetta ilmentää lapsen luottamuspula työntekijöiden halukkuuteen tai kykyyn huolehtia lapsesta. Riittämättömässä suhteessa lapsi tarvitsee omahoitajaltaan huomiota ja läsnäoloa, mutta omahoitaja ei lapsen kokemuksissa ole responsiivinen lapsen tarpeille. Etäisessä suhteessa lapsi kokee riittäväksi omahoitajan ja lapsen yhteisen mukavan tekemisen, joka tuottaa lapselle mielihyvää. Omahoitajalla ei tosin aina ole muiden työkiireiden vuoksi aikaa pysähtyä lapsen toiminnallisten tarpeiden äärelle.

Tutkimukseni vahvistaa näkemystä, että suhteiden laadulla on vaikutusta siihen, millaiseksi lapsen yleiskokemus lastenkodilla asumisesta muodostuu. Myönteiseksi kehittyvää suhdetta näyttävät lujittavan lapsen yksilöllinen huomiointi, arvostus sekä ymmärrys ja kiinnostus lapsen käyttäytymisen syihin. Lapselle on tärkeää, että aikuinen osoittaa lapselle välittämistä niin puheen kuin käyttäytymisen tasolla arjen pienissä hetkissä. Lisäksi omahoitajan poissaolon ajalle on perusteltua rakentaa sellaiset järjestelyt, jotka kantavat lasta vaikeidenkin tilanteiden yli.