Lapsikäsitys Camilla Mickwitzin Mimosa-trilogiassa

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen Camilla Mickwitzin Mimosa-trilogian rakentamaa lapsikäsitystä. Kohdeteokset ottavat kantaa aikuisten ja lasten väliseen suhteeseen, kasvamiseen ja aikuistumiseen, minkä vuoksi tutkimuskysymyksekseni nousee, millaista lapsikäsitystä Mimosa-trilogia rakentaa. Miten ja millainen käsitys lapsista ja lapsuudesta teoksissa rakentuu suhteessa aikuisiin, jotka nähdään lapsien vastakohtana? Tutkielmani teoreettisena perustana on kuvakirjan ja lastenkirjallisuuden tutkimus. Tutkin, millaisia piirteitä Mimosa-trilogian kuvallisessa ja sanallisessa kerronnassa liitetään lapsiin ja millaisia aikuisiin. Lähestyn tutkimuskysymystä kolmesta eri tulokulmasta: avaan lapsikäsitystä karnevaalin, henkilöhahmojen ja upotusrakenteiden kehyksissä.

Aikuisuus esitetään kohdeteoksissa vakavana roolina ja aikuisnormatiivisuutena eli oletuksina aikuisten vallasta yleisenä normina. Aikuisten nähdään edustavan muuttumattomuutta, kielteisyyttä ja epäluuloisuutta vastakohtana lasten ennakkoluulottomuudelle, uteliaisuudelle, luovuudelle sekä kyvylle kyseenalaistaa ja muuttua. Karnevaalin nurinkääntö mahdollistaa valtasuhteiden ja roolien kumoamisen ja siten aikuisten ja lasten tasa-arvon sekä vastavuoroisen, avoimen kommunikaation.

Mimosan henkilöhahmo edustaa triksterin perinteeseen liittyvää narrihahmoa, joka on olemukseltaan määrittelemättömästi määritelty ja paradoksaali. Hänen hahmossaan yhdistyvät aikuisuus ja lapsuus, mikä osoittaa, ettei aikuisuutta ja lapsuutta tarvitse nähdä vastakohtaisina ja toisiaan poissulkevina. Mimosan voi nähdä toimivan myös trilogian lapsikäsityksen ideologisena ja opetuksellisena välineenä.

Trilogian metafiktiiviset keinot sekä upotus- ja peilirakenteet kutsuvat lukijan mukaan rakentamaan ja peilaamaan omaa lapsikäsitystään suhteessa teosten esittämään lapsikäsitykseen. Erityisesti kohdeteoksissa korostuvat visuaaliset kuva kuvassa -rakenteet ja haastavat katseet, jotka vaativat lukijan reaktiota ja vastavuoroisuutta ja synnyttävät sekä teoksen sisäistä että teoksen ja lukijan välistä dialogia lapsikäsityksestä.

Mimosa-trilogia esittää, että aikuisten ja lasten erilliset maailmat on mahdollista yhdistää ideaaliksi yhteiseksi todellisuudeksi, mikäli aikuinen ei muodosta aikuisuudesta avointa ja vastavuoroista kommunikaatiota sulkevaa rajaa.