Historian ja nykyisyyden rakentuminen Juha Seppälän romaanissa Routavuosi
Laitinen, Hanna (2015)
2015
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-05-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506091657
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506091657
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään historian ja nykyisyyden rakentumista Juha Seppälän romaanissa Routavuosi (2004). Tutkimuskohteena olevassa teoksessa kuvataan suomalaista yhteiskuntaa kahtena eri aikana, 1900-lvun alussa ja 2000-luvun alussa usean minäkertojan kerronnan kautta. Romaanin keskeisiä teemoja ovat politiikkaan, poliittiseen terrorismiin, valtaan ja kansaan liittyvät kysymykset sekä historian kerronnallisuus.
Tarkastelun kohteena tutkielmassa ovat ne kerronnalliset keinot, joilla menneisyyttä ja nykyisyyttä sekä niiden välisiä suhteita Routavuodessa tuotetaan. Tutkimuskysymys nousee historiallisen romaanin lajityyppiin liittyvistä ilmiöistä, mutta vastauksia siihen haetaan analysoimalla tutkimuskohdetta kertomuksen teorian keinojen avulla. Seppälän romaanin kerronnan rakentumista tarkastellaan tutkielmassa luonnollisen ja luonnottoman narratologian teoriaa ja tulkintastrategioita käyttäen. Romaanin suhdetta historiaan ja historiankirjoitukseen tarkastellaan metafiktion, historiografisen metafiktion, metalepsiksen, subtekstin ja anakronismin kautta. Keskeisiä teoreetikoita ovat kerronnan teorian osalta klassista narratologiaa edustava Gerárd Genette sekä jälkilassisen narratologian osalta Monika Fludernik ja Jan Alber. Metafiktion ja historiografisen metafiktion tarkastelun osalta tutkielmassa nojataan Patricia Waugh’iin ja Linda Hutcheoniin, subtekstien osalta Pekka Tammeen.
Keskeisin tutkimustulos on, että Seppälän Routavuodessa romaanin kerronnan rakenne tukee temaattista sisältöä ja rakentaa analogista asetelmaa 1900-luvun alun ja 2000-luvun alun tarinoiden välille. Nimeämättömissä luvuissa sekoittuvat toisiinsa kahden eri aikakauden henkilöhahmon todellisuudet ja ajatukset niin, että tulkintatavasta riippuen äänessä voi nähdä olevan joko kahden eri minäkertojan tai kertojan, jonka äänessä sulautuvat toisiinsa kaksi eri henkilöhahmoa ja aikakautta. Kerronnan hierarkkisten tasojen ylittyminen metalepsiksessa sekoittaa toisiinsa eri maailmat ja aikatasot ja on samalla yksi keskeisimmistä kerronnallisista keinoista, jotka tuovat romaaniin metafiktiivisiä piirteitä. Tapa, jolla kerronnassa viitataan ironiseen sävyyn kerrontatapahtumaan, kertojan rooliin romaanissa ja historiantutkimuksen lähteisiin nostaa esiin niin fiktion kuin historiankirjoituksenkin rakennetun luonteen.
Tarkastelun kohteena tutkielmassa ovat ne kerronnalliset keinot, joilla menneisyyttä ja nykyisyyttä sekä niiden välisiä suhteita Routavuodessa tuotetaan. Tutkimuskysymys nousee historiallisen romaanin lajityyppiin liittyvistä ilmiöistä, mutta vastauksia siihen haetaan analysoimalla tutkimuskohdetta kertomuksen teorian keinojen avulla. Seppälän romaanin kerronnan rakentumista tarkastellaan tutkielmassa luonnollisen ja luonnottoman narratologian teoriaa ja tulkintastrategioita käyttäen. Romaanin suhdetta historiaan ja historiankirjoitukseen tarkastellaan metafiktion, historiografisen metafiktion, metalepsiksen, subtekstin ja anakronismin kautta. Keskeisiä teoreetikoita ovat kerronnan teorian osalta klassista narratologiaa edustava Gerárd Genette sekä jälkilassisen narratologian osalta Monika Fludernik ja Jan Alber. Metafiktion ja historiografisen metafiktion tarkastelun osalta tutkielmassa nojataan Patricia Waugh’iin ja Linda Hutcheoniin, subtekstien osalta Pekka Tammeen.
Keskeisin tutkimustulos on, että Seppälän Routavuodessa romaanin kerronnan rakenne tukee temaattista sisältöä ja rakentaa analogista asetelmaa 1900-luvun alun ja 2000-luvun alun tarinoiden välille. Nimeämättömissä luvuissa sekoittuvat toisiinsa kahden eri aikakauden henkilöhahmon todellisuudet ja ajatukset niin, että tulkintatavasta riippuen äänessä voi nähdä olevan joko kahden eri minäkertojan tai kertojan, jonka äänessä sulautuvat toisiinsa kaksi eri henkilöhahmoa ja aikakautta. Kerronnan hierarkkisten tasojen ylittyminen metalepsiksessa sekoittaa toisiinsa eri maailmat ja aikatasot ja on samalla yksi keskeisimmistä kerronnallisista keinoista, jotka tuovat romaaniin metafiktiivisiä piirteitä. Tapa, jolla kerronnassa viitataan ironiseen sävyyn kerrontatapahtumaan, kertojan rooliin romaanissa ja historiantutkimuksen lähteisiin nostaa esiin niin fiktion kuin historiankirjoituksenkin rakennetun luonteen.