Ammattitaidottomista laiskureista kaksinkertaista taakkaa kantaviin hevosten ystäviin : diskurssianalyysi hevosmiesten arvostuksesta, asemasta ja roolista Suomen talvi- ja jatkosodissa muisteluaineiston valossa

Abstract

Suomessa sotaveteraanien arvostus on ollut tunnetusti suurta. Tämän ohella oman tunnustuksensa ovat saaneet sodassa palvelleet hevoset. Sen sijaan hevosmiehiä koskeva tutkimus on ollut hyvin vähäistä: he ovat jääneet näkymättömiin hevosten saamasta kiitoksesta ja kunnioituksesta huolimatta.

Tämä tutkimus selvittää muistitietoaineiston perusteella, millaisen kuvan muistelijoiden luomat diskurssit rakentavat hevosmiehistä talvi- ja jatkosodissa. Keskiössä ovat kysymykset heidän arvostuksestaan, asemastaan ja roolistaan. Tutkimuksen lähdeaineistona toimivat vuonna 1975 pidetyn Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston ”Hevoset sodassa 1939–1944” -keruukilpailuun lähetetyt vastaukset. Keruuseen osallistui 168 vastaajaa, joista miehiä oli 126 ja naisia 37. Vastaajat tuottivat tekstiä yhteensä 916 sivua.

Lähestymistapa tutkimusaiheeseen on mikrohistoriallinen. tavoitteena ei ole hevosmiesten arvostuksen, aseman ja roolin tarkastelu lineaarisesti suuressa mittakaavassa, vaan heidän ymmärtämisensä perustuu heidän muistelutyössään tarjoamiinsa lähtökohtiin. Analyysi perustuu erityistarkan huomion kiinnittämiseen näihin mikrotasolta kerrottuihin kertomuksiin ja niistä kumpuaviin diskursseihin. Samalla tutkimus ankkuroituu osaksi uuden sotahistorian paradigmaa, joka on kattokäsite erilaisille uusille näkökulmille sotahistorian tutkimuksessa. Yksi tällainen näkökulma liittyy sotaa koskevien kokemusten huomioimiseen.

Tutkimuksen metodologisina ratkaisuna toimivat muistitietotutkimus sekä diskurssianalyysi. Muistitietoa koskevan tutkimuksen avulla on perinteisesti pyritty laajentamaan historiakuvaa avaamalla enemmän niin sanottujen tavallisten ihmisten, marginaaliryhmien ja kirjallista dokumentointia vaille jääneiden kohteiden historiaa. Muistitietoaineistoa käytettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota lähteen erityislaatuun ja tutkimuksen kysymyksenasetteluun. Unohdus ja muistojen valikointi vaikuttavat keskeisesti muistitiedon tuottamiseen. Lisäksi on muistettava, kuinka muistelun ajallinen ja yhteiskunnallinen konteksti saattavat värittää muistelua.

Diskurssianalyysi nojaa sosiaalisen konstruktionismin teoriaan, jossa tietoa ja totuutta pidetään aina jollain tapaa ihmismielen luomina, eikä maailmasta sellaisenaan löydettyinä. Diskurssianalyysin keskeinen idea on, että todellisuus rakennetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jossa kieli ja muut semioottiset merkkijärjestelmät ovat merkittävässä osassa. Analyysin tavoitteena on löytää todellisuutta rakentavat diskurssit sekä ne merkityksen muodostamisen keinot, joilla ne on luotu.

Keruumateriaalissa hahmottui kaksi hyvinkin toisistaan poikkeavaa päädiskurssia hevosmiehistä, jotka toisaalta osittain avartavat hevosmiehen kuvaa toisen maailmansodan ajalta Suomessa ja toisaalta paljastavat, millaiset käsitykset hevosmiehistä olivat vallalla 1970-luvulla aineiston keruuajankohtana.

Toinen päädiskurssi on leimallisen negatiivinen: hevosmiehet esitetään toistaidottomina, laiskoina ja tottumattomina. Laiskuuden katsottiin aiheuttavan hevosille jopa ylimääräistä kärsimystä. Toisaalta hevosmiehiä pidetään myös kokemattomina ja hevosiin tottumattomina, jolloin heillä ei ollut edes mahdollisuuksia hoitaa eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla. Leimaavaa diskurssia kohtaan esiintyy myös vastapuhetta, jossa hevosmiehet myöntävät osaamattoman hevosmiehen diskurssin olemassaolon, mutta pyrkivät irrottamaan itsensä negatiivisesti määritelmästä ja neuvottelemaan itselleen erilaisia identiteettejä. Hevosmiesten toiminnan puutteita selitetään työtehtävien haastavuudella sotaoloissa. Aineistossa on havaittavissa jako kaupunkiin ja maaseutuun, jossa maalaiset edustivat ammattitaitoisia hevosmiehiä ja tehdaslaiset osaamattomia.

Toinen aineistosta hahmottamani vahva diskurssi koskee hevosmiesten uhrautumista. Hevosmiehet kokivat, että heillä oli kaksinkertainen työtaakka verrattuna muihin sotamiehiin: he kantoivat vastuun sekä itsestään että eläimestä. Työ miellettiin myös vaativaksi, sillä toisaalta hevosen hyvinvointi koettiin tärkeäksi ja toisaalta ymmärrettiin kuinka tärkeää huoltovarmuuden turvaaminen oli. Hevosen saatettiin kokea olevan etusijalla omaan hyvinvointiin, turvallisuuteen ja jaksamiseen nähden. Hevosen puolesta toisaalta uhrauduttiin myös vapaaehtoisestikin, sillä sen katsottiin olevan jopa inhimillinen kohtalotoveri, ystävä ja aseveli sodan keskellä. Myös hevosten kuolema koettiin henkisesti raskaana, vaikka toisaalta sen katsottiin päästävän eläimet tuskistaan sodan kurjista olosuhteista.

Esimiehiä ei keruuaineistossa mainita juuri lainkaan. Vaikuttaa siltä, että ajomiehillä oli verrattain suuri vapaus hoitaa työnsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Toisaalta on mahdollista, että epäonnistumiset tehtävien hoidossa, laiskuus ja ammattitaidottomuus selittyvät ainakin osittain vajaavaisella perehdytyksellä tai vähäisillä tai epäselvillä määräyksillä ja ohjeistuksilla.