Yhden ja läsnäolon yhteys Alain Badioulla Martin Heideggerin Aristoteles -luennan valossa
Säynäjäkangas, Janne (2015)
2015
Filosofia - Philosophy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506051623
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506051623
Tiivistelmä
Tämä tutkielma käsittelee ranskalaisen filosofi Alain Badioun (s. 1937) yhden (un) ja läsnäolon (présence) käsitteiden välistä suhdetta Martin Heideggerin Aristoteles-luennan valossa. Alain Badiou tunnetaan väitteestään, jonka mukaan matematiikka on ontologiaa. Käsitys matematiikasta ontologiana on suunnattu Badioun katsannossa ykseyden etusijalle asettavia läsnäolon ontologioita vastaan.
Tutkielmassa esitetään, että Badioun katsannossa ykseys ja läsnäolo kuuluvat yhteen ja että Badiou nojaa tässä käsityksessään pitkälti Martin Heideggerin näkemykseen, jonka mukaan oleminen on länsimaisessa filosofiassa ymmärretty läsnäolon (Anwesenheit) pohjalta. Tutkielmassa selvitetään, millaisen yhteyden ykseyden ja läsnäolon välillä Badioun teoria olettaa. Tätä Badioun olettamaa yhteyttä valotetaan tarkastelemalla yhtä sellaista ontologista teoriaa, jossa Badioun ja Heideggerin käsitykset läsnäolosta risteävät. Tutkielmassa esitetään, että tallaisena teoriana voidaan pitää Aristoteleen käsitystä ūsiasta olemisen ydinmerkityksenä.
Tutkimuskysymys muotoutuu näin ollen kolmivaiheiseksi: 1) Miten Badioun ja Heideggerin läsnäolokäsitysten yhtymäkohta voidaan löytää? 2) Miten läsnäolo ja ykseys kuuluvat yhteen Aristoteleella? 3) Miten tämä yhteys näkyy Badioun omassa käsityksessä matematiikasta ontologiana? Näiden kolmen kysymyksen mukaisesti tutkielma jakautuu kolmeen pääosaan, joista kussakin painotetaan yhtä kolmesta tärkeimmästä tutkielmassa tarkasteltavasta filosofia, Heideggeria, Aristotelesta ja Badiouta.
Heideggeria käsittelevässä osiossa pohditaan paitsi Heideggerin käsitystä ontologisesta erosta ja filosofian alusta antiikin kreikassa, niin Heideggerin merkitystä Badioun käsitykselle ykseyden merkityksestä filosofian historiassa. Osiossa esitetään myös, että Badioun läsnäolon ja ykseyden välille olettaman yhteyden juuria on hyvä tarkastella tarkemmin Heideggerin Aristoteles -tulkinnan pohjalta. Aristoteleen filosofiaa käsittelevässä osiossa keskitytään etenkin Aristoteleen ūsiaan käsitteeseen ja pyritään osoittamaan, millaisena ykseyden ja läsnäolon välinen suhde näyttäytyy Heideggerin tulkinnassa ūsiasta. Osiossa esitetään, että Aristoteleella ykseydellä on ontologisesti ensisijainen asema suhteessa moneuteen. Badiouta käsittelevässä osiossa tarkastellaan, miten Badiou kääntää ylösalaisin Aristoteleen oletuksen ykseyden ensisijaisuudesta suhteessa moneuteen. Tämän ratkaisun syvempiä seurauksia tarkastellaan ontologisen eron käsitteen kautta.
Tutkielmassa esitetään, että Badioulla ontologiseen eroon sisältyvä olemisen ja olevan välinen ero samaistuu olemisen ja ilmenemisen väliseen eroon. Tutkielmassa osoitetaan, että Badioun katsannossa läsnäolon ontologiat voivat olla enemmän tai vähemmän kohdallisia kuvauksia olevista sikäli kuin ne ilmenevät, mutta ne eivät kykene pääsemään olevan taakse, olemiseen. Näin ollen läsnäolon ontologioiden virhe on siinä, etteivät ne kykene aidosti ottamaan huomioon ontologisen eron ontologialle asettamaa vaatimusta.
Tutkielmassa esitetään, että Badioun katsannossa ykseys ja läsnäolo kuuluvat yhteen ja että Badiou nojaa tässä käsityksessään pitkälti Martin Heideggerin näkemykseen, jonka mukaan oleminen on länsimaisessa filosofiassa ymmärretty läsnäolon (Anwesenheit) pohjalta. Tutkielmassa selvitetään, millaisen yhteyden ykseyden ja läsnäolon välillä Badioun teoria olettaa. Tätä Badioun olettamaa yhteyttä valotetaan tarkastelemalla yhtä sellaista ontologista teoriaa, jossa Badioun ja Heideggerin käsitykset läsnäolosta risteävät. Tutkielmassa esitetään, että tallaisena teoriana voidaan pitää Aristoteleen käsitystä ūsiasta olemisen ydinmerkityksenä.
Tutkimuskysymys muotoutuu näin ollen kolmivaiheiseksi: 1) Miten Badioun ja Heideggerin läsnäolokäsitysten yhtymäkohta voidaan löytää? 2) Miten läsnäolo ja ykseys kuuluvat yhteen Aristoteleella? 3) Miten tämä yhteys näkyy Badioun omassa käsityksessä matematiikasta ontologiana? Näiden kolmen kysymyksen mukaisesti tutkielma jakautuu kolmeen pääosaan, joista kussakin painotetaan yhtä kolmesta tärkeimmästä tutkielmassa tarkasteltavasta filosofia, Heideggeria, Aristotelesta ja Badiouta.
Heideggeria käsittelevässä osiossa pohditaan paitsi Heideggerin käsitystä ontologisesta erosta ja filosofian alusta antiikin kreikassa, niin Heideggerin merkitystä Badioun käsitykselle ykseyden merkityksestä filosofian historiassa. Osiossa esitetään myös, että Badioun läsnäolon ja ykseyden välille olettaman yhteyden juuria on hyvä tarkastella tarkemmin Heideggerin Aristoteles -tulkinnan pohjalta. Aristoteleen filosofiaa käsittelevässä osiossa keskitytään etenkin Aristoteleen ūsiaan käsitteeseen ja pyritään osoittamaan, millaisena ykseyden ja läsnäolon välinen suhde näyttäytyy Heideggerin tulkinnassa ūsiasta. Osiossa esitetään, että Aristoteleella ykseydellä on ontologisesti ensisijainen asema suhteessa moneuteen. Badiouta käsittelevässä osiossa tarkastellaan, miten Badiou kääntää ylösalaisin Aristoteleen oletuksen ykseyden ensisijaisuudesta suhteessa moneuteen. Tämän ratkaisun syvempiä seurauksia tarkastellaan ontologisen eron käsitteen kautta.
Tutkielmassa esitetään, että Badioulla ontologiseen eroon sisältyvä olemisen ja olevan välinen ero samaistuu olemisen ja ilmenemisen väliseen eroon. Tutkielmassa osoitetaan, että Badioun katsannossa läsnäolon ontologiat voivat olla enemmän tai vähemmän kohdallisia kuvauksia olevista sikäli kuin ne ilmenevät, mutta ne eivät kykene pääsemään olevan taakse, olemiseen. Näin ollen läsnäolon ontologioiden virhe on siinä, etteivät ne kykene aidosti ottamaan huomioon ontologisen eron ontologialle asettamaa vaatimusta.