Saarnaajista sanansaattajiksi : Maria Samuelintyttären, Catharina Lefrénin ja muiden naisten merkitys Tampereen seudun hengellisessä elämässä 1700–1800-luvulla

Abstract

Tarkastelen pro gradussani naisia Tampereen seudun hengellisessä elämässä 1700–1800-luvulla. Keskiössä ovat herätysliikkeet, koska ne ainakin aluksi antoivat naisille uutta liikkumavaraa verrattuna perinteiseen uskonnon harjoittamiseen. Selvitän työssäni suomalaisten naisten vaikutusmahdollisuuksia hengellisessä työssä ja heidän asemaansa herätysliikkeissä. Koska aihe sellaisenaan on varsin laaja, otan tässä tutkielmassa esimerkiksi Tampereen seudun. Esittelen mikrohistoriallisen tutkimuksen kautta tarkemmin kahden Tampereen seudulla vaikuttaneen naisen toimintaa. Suurennuslasin alla ovat Maria Samuelintytär ja Catharina Lefrén.

Piika Maria Samuelintytär edustaa tutkimuksessani Suomen varhaista – vielä järjestäytymätöntä – herätysliikehdintää. Maria Samuelintyttärellä oli huomattava merkitys siinä, että Lounais-Suomessa liikkunut herätys sai Orivedeltä niin vahvan jalansijan vuodesta 1775 alkaen. Hatanpään kartanon rouva Catharina Lefrén taas koki herrnhutilaisuudesta ammentaneen herätyksen, mutta oli myöhemmin tekemisissä esimerkiksi rukoilevaisuuteen lukeutuneiden henkilöiden kanssa. Hänellä oli merkitystä eri herätysliikehdintöjen yhdistäjänä, aktiivisena lähetystyön tukijana, hengellisten tilaisuuksien järjestäjänä ja hengellisten kirjasten julkaisijana ja levittäjänä. Esittelen tutkimuksen lopussa lyhyemmin myös Maria Hydénin ja eräiden muiden Tampereen seudulla myöhemmin vaikuttaneiden naisten toimintaa. Näin on mahdollista saada parempi käsitys herätysliikehdintöjen myöhemmistä vaiheista.

Valitsemani naiset ovat hyviä esimerkkejä siitä yleisestä kehitystä, jota tapahtui Suomen hengellisessä elämässä 1700–1800-luvuilla. Maria Samuelintyttären toiminta on esimerkki hurmosherätyksestä, joka levisi Suomessa 1750-luvulta alkaen. Catharina Lefrén taas levitti hengellistä kirjallisuutta, tuki pappien toimintaa ja järjesti kotonaan seuroja. Juuri tällainen toiminta valtasi alaa muuallakin Suomessa 1800-luvulla, jolloin herätysliikkeet vähitellen organisoituivat. Kirjallisuus levisi hyvin voimakkaasti, herätysliikkeet niin sanotusti raitistuivat ja naiset joutuivat syrjään saarnaajien paikoilta miesten astuessa tilalle. Catharinakin oli kokenut hyvin voimakkaan ja jopa hurmoksellisen herätyksen kotonaan Ruotsissa 1700-luvun puolella, mutta hänen ei tiedetä Suomessa varsinaisesti saarnanneen tai herättäneen liioin muutenkaan virkavallan huomioita. Catharina Lefréniä ja lyhyemmin esittelemääni Maria Hydéniä yhdisti erityisesti kirjojen levitys sekä ajatus lähetystyön merkityksestä. Viriävä lähetysinnostus oli alkua yhdistysmuotoiselle toiminnalle, joka alkoi Suomessa erityisen voimakkaasti 1800-luvun lopulla. Hydén myös edusti metodismia, joka muiden niin sanottujen vapaiden suuntien kanssa rantautui Suomeen 1800-luvun lopulla.

Maantieteellisesti rajaudun Tampereen seutuun, koska se perinteisesti nähdään herätysliikkeistä melkein osattomaksi jääneenä alueena. On totta, ettei mikään 1700–1800-luvun herätysliikkeistä aiheuttanut erityistä massaliikehdintää alueella. Monilla muilla alueilla jokin tietty herätysliike sai laajan ja pitkäaikaisen kannatuksen. Tampereella puolestaan niin sanottu vanhaluterilaisuus eli perinteinen kirkossakäynti oli vahvasti lujittuneena aina 1870-luvulle asti. On kuitenkin huomattava, että kaupungin hengellisen elämän kirjo oli 1830-luvulta alkaen yksittäiset tapaukset huomioiden erityisen värikäs. Noihin aikoihin seudulla vaikutti muun muassa herrnhutilaisia, kveekareita, metodisteja, gossnerilaisia, rukoilevaisia ja heränneitä. Erikoista kaupungissa oli myös se, että eri hengellisten piirien jäsenet olivat yhteyksissä toisiinsa. Juuri Tampereen hengellisen elämän monimuotoisuus mahdollisti herätysliikkeiden monipuolisen esittelyn tässä tutkimuksessa. Tampereen seudulla on nähtävissä ikään kuin pienoiskoossa herätysliikkeiden kehitys hurmosherätyksistä organisoituneisiin yhdistyksiin – siis sama kehitys, joka isommassa mittakaavassa tapahtui yleisemminkin Suomessa 1700–1800-luvuilla.

Tampere ei ollut tutkimanani ajanjaksona itsenäinen seurakunta vaan se kuului Messukylän seurakuntaan aina vuoteen 1904 asti. Pro gradussani liikun erityisesti Messukylän pitäjän ja Tampereen kaupungin alueella, mutta teen piipahduksia myös tämän alueen ulkopuolelle. Esimerkiksi Maria Samuelintyttären perässä liikun Oriveden seudulla. Alueen rajaaminen Tampereen seutuun pelkän kaupungin sijasta on loogista myös siitä syystä, että hengelliset liikkeet eivät rajaudu kaupungin rajojen mukaan. Tutkimukseni myötä olen huomannut, että myöskään maiden rajat eivät rajaa herätysliikkeitä.

Herätysliikkeiden tutkimuksessa pääpaino on ollut uskonnollisten johtajien tarkastelussa. Perinteinen herätysliiketutkimus on avannut naisten roolia varsin vähän. Naiset ovat tutkimuksessa taustahenkilöitä, pääosin vaimoja, äitiä ja tyttäriä – harvoin aktiivisia toimijoita. Kyse saattaa olla siitä, että uskonnollisia liikkeitä on tutkittu pääasiassa vallan näkökulmasta. Näin siis tutkimuksen keskiöön ovat päässeet vain päätöksentekijät ja vaikuttajat eli miehet. Naisia on nostettu esiin silloin, kun heidän toimintansa on ollut tavalla tai toisella poikkeuksellista. Siksi vanhempi tutkimus esittelee lähinnä vain horrossaarnaajanaisia tai sellaisia naisia, jotka ovat toimineet poikkeuksellisilla tehtäväalueilla. Lisäksi suomalaisia herätysliikkeitä ovat aiemmin usein tutkineet herätysliikkeiden miesjäsenet, jolloin naisten jättäminen syrjään tutkimuksesta on saattanut tapahtua jopa tiedostamatta. Itse lähestyn herätysliikkeitä ja niissä vaikuttaneita naisia mikrohistorian, aatehistorian, naishistorian ja uskontotieteen kautta. Aikalaislähteinä käytän kirkonkirjoja, kirjeitä ja muistelmia. Laaja tutkimuskirjallisuus koostuu enimmäkseen herätysliiketutkimuksista ja Tampereen seutua käsittelevistä tutkimuksista.