"Basel III uhkaa pk-yritysten rahoitusta" - vai uhkaako? Rahoitusalan asiantuntijoiden näkemyksiä yritysten luototuksesta ja Basel-pankkisääntelystä
Ruukki, Jouni (2015)
Ruukki, Jouni
2015
Kauppatieteiden maisteriopinnot - Master's Programme in Business Studies
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506021581

Tiivistelmä
Pienten ja keskisuurten yritysten kohtaamat haasteet ulkoisen rahoituksen hankinnassa ovat nousseet viime aikoina toistuvasti esiin julkisessa keskustelussa ja mediassa. Epävarmuuden lisääntyminen rahoitusmarkkinoilla ja finanssikriisin jälkeen kiristyneen pankkisääntelyn on nähty iskevän erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten rahoitukseen, sillä pankkilaina on edelleen näiden yritysten tärkein ulkoisen rahoituksen lähde (Robb ja Robinsson 2010). Pienet ja keskisuuret yritykset ovat Suomessakin tärkeä talouskasvun mahdollistaja ja merkittävä työllistäjä, joten näiden yritysten vaikeudet ulkoisen rahoituksen hankinnassa heijastuvat väistämättä nopeasti koko yhteiskuntaan.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on pankkialan asiantuntijoiden haastatteluja hyödyntäen tutkia pienten ja keskisuurten yritysten luototuksessa tapahtuneita muutoksia sekä vuonna 2010 julkaistun kansainvälisen Basel III -pankkisäännöstön vaikutuksia pienten ja keskisuurten yritysten luototukseen. Erityisesti Basel III -pankkisäännöstön vaikutuksista on tehty vain vähän aiempaa tutkimusta, ja tehty tutkimus on pääasiassa viranomaislähtöistä.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että pankkien luotonannossa pk-yrityksille on tapahtunut muutoksia, mutta Basel III -säännöstöä enemmän luotonantoon on vaikuttanut vuoden 2008 finanssikriisi. Basel III -säännöstö on tuonut uusia elementtejä pienten ja keskisuurten yritysten luototukseen ja se on pakottanut pankkeja muuttamaan toimintatapojaan. Tästä huolimatta tehtyjen asiantuntijahaastattelujen valossa näyttää siltä, että Basel III -säännöstön vaikutuksista pk-yritysten luotonantoon on annettu julkisuudessa turhan yksioikoinen ja negatiivinen kuva, ja pienten ja keskisuurten yritysten luotonsaantiin vaikuttavat myös monet muutkin tekijät kuin pankkisääntely.