Musiikillisen toimijuuden ja identiteetin rakentuminen Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarissa : vuorovaikutuksellisuus soitonopetuksessa
Koppinen, Sami (2015)
Koppinen, Sami
2015
Etnomusikologia - Ethnomusicology
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-05-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201505291563

Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani on tutkimus erityisryhmään kuuluvien muusikoiden musiikillisen toimijuuden ja identiteetin rakentumisesta. Tarkastelen tutkimuksessani Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarin oppitunneilla tapahtuvaa musiikillista toimintaa vuorovaikutuksen, kommunikaation ja identiteetin rakentumisen näkökulmista.
Laadullisen tutkimukseni menetelmänä käytin osallistuvaa havainnointia. Tutkimusaineisto koostuu lokakuusta 2012 tammikuuhun 2015 asti keräämästäni havainnointiaineistosta. Pääasiallisen systemaattisen havainnointini suoritin syyslukukauden 2014 aikana, ja se keskittyy neljään opettamaani yksilöoppilaaseen sekä kahteen bändiin, joita opetan toisen opettajan kanssa. Tutkimukseni on monitieteinen mutta näkökulmani on kulttuurintutkimuksellinen. Kulttuurisen tasa-arvon ihanne ja sosiokulttuurinen innostaminen vaikuttavat tutkimani toiminnan taustalla, joten tutkimuksellani on myös yhteiskunnallinen luonne. Keskityn kuitenkin musiikillisen toiminnan tarkasteluun yksilötasolla. Olen jakanut teoriaosuuden kahtia näiden kahden tason mukaisesti. Ensimmäinen osa käsittelee vammaisuuden ja erilaisuuden yhteiskunnallisia aspekteja ja toinen osa yksilötasolla tapahtuvaa musiikillista toimijuutta.
Tutkielman analyysiosio koostuu neljästä teemasta, jotka ovat: 1) musiikillinen kommunikaatio, 2) soittotunti-identiteetti, 3) vuorovaikutus bänditunneilla ja 4) kuvionuotit. Teemat valikoituivat aineiston ja teoriakirjallisuuden vuoropuhelun tuloksena.
Tutkimukseni osoittaa, kuinka musiikilla voi olla merkittävä vaikutus ihmisen identiteetin rakentumisessa. Myös musiikin sosiaaliset ja vuorovaikutukselliset ulottuvuudet korostuvat ja näiden ulottuvuuksien ymmärtäminen tukee myös opetusta. Oppimisen kannalta olennaisiksi tekijöiksi nousevat oikeanlainen vuorovaikutus ja kohtaaminen sekä aktiivinen musiikillinen toiminta. Onnistunut musiikillinen toiminta soittotunnilla näkyy usein oppilaan aktivoitumisena myös soittotuntitilanteen ulkopuolella ja saattaa toimia oppilaan minuutta eheyttävänä tekijänä.