Nuorten kahvin ja energiajuomien käyttö sekä kofeiiniin liittyvät oireet
Kuoppamäki, Heini (2015)
Kuoppamäki, Heini
2015
Kansanterveystiede - Public Health
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201505291561

Tiivistelmä
Nuoret saavat kofeiinia virvoitusjuomista, kahvista ja energiajuomista. Kofeiinilla on terveysvaikutuksia, joita on tutkittu, mutta vähemmän erityisesti nuorten osalta. Kofeiini aiheuttaa herkästi riippuvuutta, ja nuorelle riippuvuus voi syntyä pienemmällä kofeiinimäärällä kuin aikuiselle. Nuori muodostaa pysyviä elintapoja jo varhain.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin nuorten kahvin ja energiajuomien käyttöä, niistä saatavan kofeiinin määrää sekä sen vaikutuksia nuorten terveyteen. Tutkimuksen aineistona oli Nuorten terveystapatutkimus vuosilta 2007 ja 2011. Vastaajia oli yhteensä 10 406. Vastaajina olivat 12-18-vuotiaat nuoret. Aineistoa analysoitiin SPSS-ohjelmistolla tavanomaisin tilastotieteellisin menetelmin kuten ristiintaulukoimalla sekä käyttämällä logistista regressiota.
Aineistossa oli 58 % tyttöjä. Pojista 44 % joi kahvia päivittäin ja tytöistä 36 %. Pojista 61 % käytti energiajuomia ja tytöistä 32 %. Kahvin ja energiajuomien käyttöä tarkasteltiin suhteessa kofeiiniin liittyvään oireiluun (päänsärky, univaikeudet, ärtyneisyys, väsymys/heikotus). Energiajuomien käytön ja oireilun välillä oli suhde: oireilu lisääntyi energiajuomien käytön lisääntyessä. Vastaava suhde oli nähtävissä myös kahvin osalta.
Oireilun ja kahvin ja energiajuomien käytön yhteyttä, syy-seuraussuhdetta ja mahdollisia suojaavia tekijöitä on tutkittava tarkemmin. Nuorten kofeiininsaannin ja varsinkin energiajuomien päivittäisen käytön rajoittaminen on järkevää.
SUMMARY: The effects of caffeine into adolescent health