Immoralismin haaste : moraaliton fiktio eettisen taidekritiikin kentällä

Abstract

Tarkastelen tutkielmassani moraalittoman taiteen arvoa. Luvuissa 1 ja 2 esittelen eri näkökulmia moraalittoman taideteoksen arvoon. Esittelemäni näkökulmat ovat autonomismi, moralismi ja immoralismi. Autonomismin mukaan taideteoksen moraaliset heikkoudet eivät vähennä teoksen esteettistä arvoa. Esteettinen onnistuminen riippuu teoksen ymmärrettävyydestä eli siitä, kuinka hyvin yleisön tulkitsevat toiminnot onnistuvat. Noël Carrollin esittämän maltillisen moralismin mukaan teoksen moraalittomuus voi joskus olla teoksen esteettinen ansio. Utooppisten moralistien näkökulmasta teoksen ihmistä kehittävät ominaisuudet nostavat teoksen esteettistä arvoa. Platonistisen moralismin mukaan taideteokset ovat vaarallisia, koska ne saavat hyveellisen yleisön emootioiden valtaan. Moraalittomalla taiteella voi olla platonismin näkökulmasta ainoastaan turmelevia vaikutuksia. Immoralismi on näkökulma, jonka mukaan teoksen moraalinen puute voi olla sen esteettinen ansio. Daniel Jacobsonin mukaan paras moraaliton taide on parantumatonta, eli sitä ei voida puhdistaa sen paheellisuudesta ja vaarallisuudesta. Lisäksi Jacobson argumentoi, että myös hyveellinen yleisö voi nauttia moraalittomista taideteoksista. A. W. Eatonin mukaan voi olla teoksen taiteellinen ansio, jos teos herättää yleisössä mielikuvituksen vastustamista. Eatonin esittämässä rujon sankarin tapauksessa yleisö tuntee ristiriitaisia emootioita teoksen sankaria kohtaan, yhtäältä ihaillen henkilöhahmoa ja toisaalta paheksuen tämän moraalittomuutta. Eaton argumentoi, että rujon sankarin avulla yleisön ristiriitaiseen tilaan saattaminen on taiteellinen saavutus. Luvussa 3 esittelen immoralismin ja moralismin sekä moralismin ja autonomismin välisiä keskusteluja. Lisäksi esittelen lyhyesti eettisen taidekritiikin kritiikkiä. Luvussa 4 esittelen kaksi esimerkkiä moraalittomasta taiteesta, Leni Riefenstahlin elokuvan Tahdon riemuvoitto sekä HBO:n televisiosarjan Sopranos.