'Todellisuus on aina kiinnostavampi kuin teatteri' : suomalaisen dokumenttiteatterin piirteitä sekä yhtäläisyyksiä journalismiin 2010-luvulla
Laaksonen, Noora (2015)
Laaksonen, Noora
2015
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-05-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201505211482
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201505211482
Tiivistelmä
Journalisteilla ja teatterintekijöillä on tietoja ja tarinoita jaettavaksi sekä ammatillinen intohimo että yhteiskunnallinen velvollisuus tarjota kansalle tunteita, tietoa, elämyksiä ja mielipiteitä. Teatteri ja journalismi eivät ole menettäneet perustehtäviään ja ihanteitaan, mutta ne ovat ajan myötä kehittäneet ilmaisumuotojaan, rakenteitaan ja keinojaan. Yksi tämän ajan ilmiö teatterikentässä on niin sanottu dokumenttiteatteri. Tämän laadullisen tutkimuksen tehtävänä on luoda kuvaa suomalaisesta dokumenttiteatterista ja pohtia, mitä yhteistä sillä on journalismin kanssa.
Tutkin työssäni, miten dokumenttiteatterin tekijät kuvailevat työtään ja muun muassa millaisia merkityksiä ja motiiveja siihen liittyy. Primääriaineistona ovat kolmen ohjaajan ja kolmen käsikirjoittaja-dramaturgin teemahaastattelut, joihin olen tehnyt sisällönanalyysin. Aineisto on kerätty keväällä 2014.
Teoreettisen viitekehyksen muodostavat dokumenttiteatterin ja yhteiskunnallisen teatterin aiempi tutkimus sekä teoriat journalismin tehtävistä ja ihanteista. Päästäkseni kiinni ilmiön mahdollisiin taustavaikuttajiin ja merkitykseen olen myös tutkinut, mitä niin teatterin kuin journalisminkin kentällä instituution nykytilanteesta ajatellaan ja mitkä ovat alojen viimeaikaisimpia suuntauksia.
Tulosten perusteella suomalainen dokumenttiteatteri näyttäytyy kantaa ottavana ja poliittisena teatterina, jonka dramaturgia ja estetiikka ovat lähempänä eeppistä teatteria kuin aristoteelista, draamallista teatteria. Tekijät keräävät aineistoa kuin journalistit tai antropologit, mutta esille panossa he hyödyntävät fiktion ja teatterin keinoja. Dokumenttiteatteri yhdistää kolme todellisuustasoa: tarinan, reaaliaikaisen ja tarinan viittaaman normaalitodellisuuden. Laji vaatii tekijöiltään selviä pelisääntöjä ja ammattitaitoa tunnistaa uskottavuuden ja rehellisyyden sekä virheellisyyden ja manipuloinnin välinen raja. Dokumenttiteatteri pyrkii tekemään abstraktista tai vaikeasti hahmotettavasta asiasta inhimillisempää, ymmärrettävämpää ja näkyvää.
Journalismin kanssa yhteistä on ennen kaikkea kiinnostus yhteiskunnallisiin epäkohtiin, moniäänisyyteen pyrkiminen ja ihmisten puhuttelu aktiivikansalaisina. Molemmat haluavat katsojan osallistuvan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kyseenalaistavan aiempia tietojaan ja mielipiteitään. Vakava tavoite ja kova tieto pyritään kuitenkin paketoimaan mahdollisimman kiinnostavasti.
Tulokset laajentavat teatteritutkimuksen ja mediatutkimuksen kenttää ja ovat hyödynnettävissä esimerkiksi alojen välisissä yhteisprojekteissa ja uusien teosten, juttujen ja konseptien suunnittelussa.
Tutkin työssäni, miten dokumenttiteatterin tekijät kuvailevat työtään ja muun muassa millaisia merkityksiä ja motiiveja siihen liittyy. Primääriaineistona ovat kolmen ohjaajan ja kolmen käsikirjoittaja-dramaturgin teemahaastattelut, joihin olen tehnyt sisällönanalyysin. Aineisto on kerätty keväällä 2014.
Teoreettisen viitekehyksen muodostavat dokumenttiteatterin ja yhteiskunnallisen teatterin aiempi tutkimus sekä teoriat journalismin tehtävistä ja ihanteista. Päästäkseni kiinni ilmiön mahdollisiin taustavaikuttajiin ja merkitykseen olen myös tutkinut, mitä niin teatterin kuin journalisminkin kentällä instituution nykytilanteesta ajatellaan ja mitkä ovat alojen viimeaikaisimpia suuntauksia.
Tulosten perusteella suomalainen dokumenttiteatteri näyttäytyy kantaa ottavana ja poliittisena teatterina, jonka dramaturgia ja estetiikka ovat lähempänä eeppistä teatteria kuin aristoteelista, draamallista teatteria. Tekijät keräävät aineistoa kuin journalistit tai antropologit, mutta esille panossa he hyödyntävät fiktion ja teatterin keinoja. Dokumenttiteatteri yhdistää kolme todellisuustasoa: tarinan, reaaliaikaisen ja tarinan viittaaman normaalitodellisuuden. Laji vaatii tekijöiltään selviä pelisääntöjä ja ammattitaitoa tunnistaa uskottavuuden ja rehellisyyden sekä virheellisyyden ja manipuloinnin välinen raja. Dokumenttiteatteri pyrkii tekemään abstraktista tai vaikeasti hahmotettavasta asiasta inhimillisempää, ymmärrettävämpää ja näkyvää.
Journalismin kanssa yhteistä on ennen kaikkea kiinnostus yhteiskunnallisiin epäkohtiin, moniäänisyyteen pyrkiminen ja ihmisten puhuttelu aktiivikansalaisina. Molemmat haluavat katsojan osallistuvan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kyseenalaistavan aiempia tietojaan ja mielipiteitään. Vakava tavoite ja kova tieto pyritään kuitenkin paketoimaan mahdollisimman kiinnostavasti.
Tulokset laajentavat teatteritutkimuksen ja mediatutkimuksen kenttää ja ovat hyödynnettävissä esimerkiksi alojen välisissä yhteisprojekteissa ja uusien teosten, juttujen ja konseptien suunnittelussa.