Onko viini viisasten juoma? Alkoholin käytön etiikka antiikin Kreikassa ja Roomassa ja vertailu nykypäivään

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen antiikin Kreikan ja Rooman käsityksiä viinin käytöstä hyve-etiikan näkökulmasta ja vertaan niitä nykyaikaan. Antiikissa viinin käytön keskeinen hyve oli tahdonalainen kohtuullisuus. Hyveisiin tarvittiin itsen tuntemista ja halua pitää huolta itsestä eli sisäistä kontrollia. Sitä täydensi yhteiskunnan ulkoinen kontrolli lakeineen ja normeineen. Kohtuuden ylittäminen oli joko tahdonalaista tai heikkoluonteisuudesta johtuvaa hillittömyyttä.

Homeerisissa runoelmissa viiniä ei vielä käsitelty eettisestä näkökulmasta. Arkaaisen kauden filosofien kirjoituksissa suositeltiin jo kohtuullisuutta sekä sisäisen että ulkoisen kontrollin tuella. Hyve-etiikan varaan rakentuva viinin käytön moraalimalli vakiintui Kreikan klassisella kaudella erityisesti Sokrateen, Platonin, Ksenofonin ja Aristoteleen vaikutuksesta.

Sokrateen ja Platonin näkemyksissä järkevän sielun tehtävänä oli kamppailla ruumiillisia nautinnonhaluja vastaan. Platon oli välillä jyrkkä hedonismin vastustaja, mutta myöhemmin hän hyväksyi kohtuulliset nautinnot osaksi viisaankin ihmisen hyvää elämää. Hän hahmotteli erilaisia nyky-yhteiskuntaankin sopivia sisäisen ja ulkoisen kontrollin muotoja, joiden tehoa hän kuitenkin piti heikkona. Hillittömiä viinin juojia hän yleensä moitti, mutta tunsi myös myötätuntoa paheellisia kohtaan ja näki, että kaikki pahuus ei ollut tahdonalaista vaan kenties jotain sairautta. Ksenofon oli yksiselitteisemmin hyvemallin, yksinkertaisen vastuullisen elämän ja sisäisen kontrollin kannattaja.

Myös Aristoteles näki nautinnot uhkaksi järjen toiminnoille. Erityisesti tavallinen rahvas oli altis tuntoaistin kautta koettavien nautintojen liiallisuuksille. Hän jyrkensi hyve-eettistä moraalimallia. Hän piti liiallista viinin käyttöä kaikkine seurauksineen yksiselitteisesti tahdonalaisena hillittömyytenä ja näin ollen moitittavana paheena, jota oli lähes mahdotonta parantaa. Siitä huolimatta hän piti moralistista moittimista ja rankaisemista aiheellisena eikä kannattanut sairausnäkökulmaa. Heikkoluonteisuutta hän piti puolipaheellisuutena, josta saattoi parantua.

Moraalimallin rinnalla hellenistisen ajan ja Rooman filosofit, erityisesti stoalaiset, esittivät lisää ajatuksia siitä, että pitkään jatkunut runsas viinin käyttö ei ole pelkästään tahdonalainen asia, vaan jonkinlainen itsemääräämiskyvyn sairaus, johon ihminen tarvitsee muutakin apua kuin moittimista.

Antiikista nykyaikaan tultaessa alkoholin käytön etiikka on muuttunut tuskin lainkaan. Moraalimallin hengessä enemmistö ihmisistä pitäytyy kohtuullisuudessa. Samalla he moittivat ja halveksivat hillittömiä. Ulkoinen kontrolli koetaan oman autonomisuuden loukkauksena, vaikkei sisäinen kontrolli toimisikaan. Näkyvin muutos nykyajassa on sairausmallin laajempi käyttö hoidossa, kun sen tuella pyritään palauttamaan alkoholinkäyttöön liittyvä itsemääräämiskyky.