Traumatic Spinal Cord Injury -Current Epidemiology in Finland and Evaluation of Cervical Injury by Diffusion Tensor Imaging
Koskinen, Eerika (2015)
Koskinen, Eerika
Tampere University Press
2015
Neurokirurgia - Neurosurgery
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2015-05-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9775-9
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9775-9
Tiivistelmä
Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tapaturmaisen selkäydinvamman ilmaantuvuus ja ominaispiirteet Suomessa. Tavoitteena oli myös tutkia diffuusiotensorikuvantamisen avulla onko selkäydinvammalla vaikutusta selkäytimen ja aivojen hermoratoihin varsinaisen vaurioalueen ulkopuolella. Lisäksi haluttiin arvioida, onko näillä mahdollisilla hermoratojen rakennemuutoksilla yhteyttä selkäydinvaurion laajuuden ja sen aiheuttaman toimintakyvyn heikkouden kanssa.
Selkäydinvamman akuuttihoito, välitön kuntoutus ja elinikäinen seuranta keskitettiin Suomessa 1.5.2011 valtioneuvoston asetuksella Helsingin, Oulun ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin. Ensimmäisen vuoden aikana asetuksen voimaantulon jälkeen Oulun ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa hoidettiin yhteensä 77 tapaturmaisen selkäydinvamman saanutta potilasta 14 eri sairaanhoitopiirin alueelta, jolloin ilmaantuvuus oli 25.1 miljoonaa henkilöä kohden. Tarkasteltaessa pelkästään Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueita oli tapaturmaisen selkäydinvamman ilmaantuvuus 38.1 miljoonaa henkilöä kohden. Suurin erillinen potilasryhmä koostui yli 60 vuotiaista potilaista, jotka olivat saaneet osittaisen kaulaytimen alueen selkäydinvamman kaaduttuaan joko samalla tasolla tai portaissa. Alle 60 vuotiaat olivat puolestaan vammautuneet yleisemmin liikenneonnettomuuksissa tai putoamisen seurauksena. Kaikista potilaista 39.0% ja alle 60 vuotiaista 58.6% oli vammautuessaan alkoholin vaikutuksen alaisena.
Diffuusiotensorikuvantamista hyödyntävässä osiossa tutkimuksen kohteena oli sekä terveiden verrokkien, että yli vuosi sitten selkäydinvamman saaneiden henkilöiden kaulaytimen ja aivojen alueet. Terveillä verrokkihenkilöillä kaulaytimen alueelta mitatut diffuusiotensorikuvantamisen arvot olivat riippuvaisia sekä selkäytimen mittaustasosta että –alueesta, mutta iän vaikutus arvoihin oli pieni. Ytimen alueella käytetty mittausmenetelmä osoittautui kliinisesti käyttökelpoiseksi ja mittausten toistettavuus vaihteli hyvän ja erinomaisen välillä. Selkäydinvammapotilaiden kaulaytimen ja aivojen alueella todettiin itse vamma-alueen ulkopuolella verrokkihenkilöihin verrattuna diffuusiotensorikuvantamisen arvoissa muutoksia, jotka liittyivät todennäköisimmin tapaturman seurauksena syntyneen akuutin hermovaurion käynnistämään hermoratojen rappeutumiseen. Mitattujen arvojen suuruus korreloi vamman aiheuttamien lihastoiminnan, tuntoaistin ja toimintakyvyn muutoksien vaikeusasteen kanssa.
Tieto tapaturmaisen selkäydinvamman epidemiologiasta on tärkeää mm. selkäydinvammoihin johtavien tapaturmien ehkäisemiseksi ja tarvittavien terveyspalvelujen kehittämiseksi. Tässä vaitöstutkimuksessa tapaturmaisen selkäydinvamman ilmaantuvuus Suomessa osoittautui aiemmin raportoitua selvästi suuremmaksi. Potilasjoukossa korostui voimakkaasti kaatumisen aiheuttamat kaulaytimen alueen vammat iäkkäämpien henkilöiden keskuudessa sekä alkoholinkäyttö vammautumisen riskitekijänä. Diffuusiotensorikuvantamisella voidaan saada määrällistä tietoa potilaan hermoratojen tilanteesta selkäydinvamman jälkeen. Tarvitaan kuitenkin lisäselvityksiä ja erityisesti seurantatutkimuksia akuutin vamman jälkeen, jotta voidaan selvittää, voidaanko tätä tutkimusmenetelmää hyödyntää tulevaisuudessa esimerkiksi käytännön työssä potilaiden ennusteen arvioimisessa tai tutkimuskäytössä uusien hoitomuotojen tehon seurannassa.
Selkäydinvamman akuuttihoito, välitön kuntoutus ja elinikäinen seuranta keskitettiin Suomessa 1.5.2011 valtioneuvoston asetuksella Helsingin, Oulun ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin. Ensimmäisen vuoden aikana asetuksen voimaantulon jälkeen Oulun ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa hoidettiin yhteensä 77 tapaturmaisen selkäydinvamman saanutta potilasta 14 eri sairaanhoitopiirin alueelta, jolloin ilmaantuvuus oli 25.1 miljoonaa henkilöä kohden. Tarkasteltaessa pelkästään Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueita oli tapaturmaisen selkäydinvamman ilmaantuvuus 38.1 miljoonaa henkilöä kohden. Suurin erillinen potilasryhmä koostui yli 60 vuotiaista potilaista, jotka olivat saaneet osittaisen kaulaytimen alueen selkäydinvamman kaaduttuaan joko samalla tasolla tai portaissa. Alle 60 vuotiaat olivat puolestaan vammautuneet yleisemmin liikenneonnettomuuksissa tai putoamisen seurauksena. Kaikista potilaista 39.0% ja alle 60 vuotiaista 58.6% oli vammautuessaan alkoholin vaikutuksen alaisena.
Diffuusiotensorikuvantamista hyödyntävässä osiossa tutkimuksen kohteena oli sekä terveiden verrokkien, että yli vuosi sitten selkäydinvamman saaneiden henkilöiden kaulaytimen ja aivojen alueet. Terveillä verrokkihenkilöillä kaulaytimen alueelta mitatut diffuusiotensorikuvantamisen arvot olivat riippuvaisia sekä selkäytimen mittaustasosta että –alueesta, mutta iän vaikutus arvoihin oli pieni. Ytimen alueella käytetty mittausmenetelmä osoittautui kliinisesti käyttökelpoiseksi ja mittausten toistettavuus vaihteli hyvän ja erinomaisen välillä. Selkäydinvammapotilaiden kaulaytimen ja aivojen alueella todettiin itse vamma-alueen ulkopuolella verrokkihenkilöihin verrattuna diffuusiotensorikuvantamisen arvoissa muutoksia, jotka liittyivät todennäköisimmin tapaturman seurauksena syntyneen akuutin hermovaurion käynnistämään hermoratojen rappeutumiseen. Mitattujen arvojen suuruus korreloi vamman aiheuttamien lihastoiminnan, tuntoaistin ja toimintakyvyn muutoksien vaikeusasteen kanssa.
Tieto tapaturmaisen selkäydinvamman epidemiologiasta on tärkeää mm. selkäydinvammoihin johtavien tapaturmien ehkäisemiseksi ja tarvittavien terveyspalvelujen kehittämiseksi. Tässä vaitöstutkimuksessa tapaturmaisen selkäydinvamman ilmaantuvuus Suomessa osoittautui aiemmin raportoitua selvästi suuremmaksi. Potilasjoukossa korostui voimakkaasti kaatumisen aiheuttamat kaulaytimen alueen vammat iäkkäämpien henkilöiden keskuudessa sekä alkoholinkäyttö vammautumisen riskitekijänä. Diffuusiotensorikuvantamisella voidaan saada määrällistä tietoa potilaan hermoratojen tilanteesta selkäydinvamman jälkeen. Tarvitaan kuitenkin lisäselvityksiä ja erityisesti seurantatutkimuksia akuutin vamman jälkeen, jotta voidaan selvittää, voidaanko tätä tutkimusmenetelmää hyödyntää tulevaisuudessa esimerkiksi käytännön työssä potilaiden ennusteen arvioimisessa tai tutkimuskäytössä uusien hoitomuotojen tehon seurannassa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4905]