Temperamentti ja persoonallisuushäiriöt masennuksen muovaajina
Kampman, Olli; Poutanen, Outi; Aromaa, Esa (2013)
Kampman, Olli
Poutanen, Outi
Aromaa, Esa
2013
Duodecim 129 18
1908-1914
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201505051391
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201505051391
Tiivistelmä
Persoonallisuus on yksilön psyykkisistä ja fyysisistä tekijöistä rakentuva dynaaminen järjestelmä, joka selittää yksilön ainutlaatuisia tapoja sopeutua ympäristöönsä. Persoonallisuutta voidaan tarkastella sekä ulottuvuuksien että kehityksellisten teorioiden avulla. Temperamentilla tarkoitetaan ihmisen synnynnäistä, biologisesti ja geneettisesti määräytyvää psyyken perusrakennetta, josta kehittyy vuorovaikutuksen kautta yksilöllinen persoonallisuus. Temperamentin yhteys masennukseen ilmenee erityisesti korostuneen vaikeuksien välttämispiirteen muodossa. Persoonallisuushäiriöt johtavat poikkeaviin tapoihin tehdä havaintoja itsestä ja muista ihmisistä, säädellä tunteita ja tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Persoonallisuushäiriö huonontaa merkittävästi masennuksen ennustetta siten, että toipuminen masennuksesta on hitaampaa ja uudelleen sairastuminen on todennäköisempää kuin jos kyse olisi pelkästä masennuksesta. Aikuisiän temperamenttipiirteet, persoonallisuus ja persoonallisuushäiriöt ovat yhteydessä masennukseen.
Kokoelmat
- Artikkelit [6140]