Veikko Huovisen Puukansan tarina luonnon ja kulttuurin rajan kuvaajana
Hytönen, Outi (2015)
2015
Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot - Master's Programme in Finnish Literature
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-04-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201504221348
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201504221348
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan Veikko Huovisen teoksen Puukansan tarina (1984) metsäkuvausta sekä miten metsän kautta kuvataan luonnon ja kulttuurin suhdetta. Teoreettisena pohjana analyysille toimivat ekokriittinen kirjallisuudentutkimus ja kulttuurisemiotiikka. Puukansan tarinaa luetaan tutkielmassa ympäristötekstinä. Kulttuurisemiotiikan osalta tärkeimpiä käsitteitä ovat raja, keskusta ja periferia, joiden avulla kuvataan luonnon ja kulttuurin suhteen muutosta tarinan aikana.
Tutkielman aluksi tarkastellaan taustoittavasti suomalaisen kirjallisuuden metsäkuvausperinnettä ja pohditaan, miten tekstin lukeminen ympäristötekstinä vaikuttaa tulkintaan. Suomalaisten metsäsuhteen kuvaamista analysoidaan osana ympäristökäsityksen muutosta ympäröivästä luonnosta kulttuurin resurssiksi. Kolmannessa luvussa tarkastellaan metsän puukansaksi kutsumisen vaikutuksia luonnon ja kulttuurin rajan paikkaan. Tutkielmassa huomioidaan teoksen kuvitus sekä Huovisen muita teoksia, joissa metsää kutsutaan puukansaksi.
Erittelemällä Puukansan tarinassa käytettyjä merkkijärjestelmiä tarkastellaan tapoja saada tietoa luonnosta sekä kulttuurisemiotiikan mukaan ensisijaisen merkkijärjestelmän luonnollisen kielen rajallisuutta luonnon kuvaamisessa. Kulttuurisemiotiikan käsittein hahmotetaan länsimaisessa ajattelutavassa vallitsevaa kahtiajakoa luonnon ja kulttuurin välillä sekä kohdeteoksen tapaa purkaa eroa. Tutkimustuloksissa kootaan Puukansan tarinan esittämiä syitä sille, miksi luonnon ja kulttuurin rajan määritteleminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
Tutkielman aluksi tarkastellaan taustoittavasti suomalaisen kirjallisuuden metsäkuvausperinnettä ja pohditaan, miten tekstin lukeminen ympäristötekstinä vaikuttaa tulkintaan. Suomalaisten metsäsuhteen kuvaamista analysoidaan osana ympäristökäsityksen muutosta ympäröivästä luonnosta kulttuurin resurssiksi. Kolmannessa luvussa tarkastellaan metsän puukansaksi kutsumisen vaikutuksia luonnon ja kulttuurin rajan paikkaan. Tutkielmassa huomioidaan teoksen kuvitus sekä Huovisen muita teoksia, joissa metsää kutsutaan puukansaksi.
Erittelemällä Puukansan tarinassa käytettyjä merkkijärjestelmiä tarkastellaan tapoja saada tietoa luonnosta sekä kulttuurisemiotiikan mukaan ensisijaisen merkkijärjestelmän luonnollisen kielen rajallisuutta luonnon kuvaamisessa. Kulttuurisemiotiikan käsittein hahmotetaan länsimaisessa ajattelutavassa vallitsevaa kahtiajakoa luonnon ja kulttuurin välillä sekä kohdeteoksen tapaa purkaa eroa. Tutkimustuloksissa kootaan Puukansan tarinan esittämiä syitä sille, miksi luonnon ja kulttuurin rajan määritteleminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.