"So sind Kinder nun mal": Die Darstellung von Familie und familialen Geschlechterstereotypen in Kirsten Boies Wir Kinder aus dem Möwenweg
Ristola, Hanna (2015)
2015
Saksan kieli ja kulttuuri - German Language and Culture
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-04-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201504211337
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201504211337
Tiivistelmä
Saksan kielen ja kulttuurin pro gradu -tutkielmassani käsittelen perheen ja perheeseen liittyvien sukupuolistereotypioiden esittämistä Kirsten Boien lastenromaanissa Wir Kinder aus dem Möwenweg (2000). Samalla tavoitteenani on määrittää, miten lapsilukijoiden tulisi reagoida näihin stereotypioihin, onko heidän tarkoitus suhtautua niihin kriittisesti vai samastua niihin. Kirjallisuusanalyysissani keskeiseksi tekijäksi nousee teoksen kahdeksanvuotias minäkertoja-/päähenkilötyttö, joka kertoo elämästään ja ihmisistä Möwenwegillä sijaitsevassa rivitalossa. Kirja, joka on ensimmäinen osa kirjasarjaa, valikoitui primäärimateriaalikseni sen perhe-elämään keskittyvän aihepiirin ansiosta. Tutkimukseni jatkaa hiljattain vakiintunutta lasten- ja nuortenkirjallisuuden sukupuolitutkimuksen perinnettä.
Tutkielman teorialuvuissa tarkastelen niin perhe- ja sukupuoliteorioita kuin lasten- ja nuorten kirjallisuuteen ja narratologiaan liittyviä teoreettisia kysymyksiä.
Analyysiluvun ensimmäisessä osassa keskityn lapseen epäluotettavana minäkertojana ja osoitan kuinka kirjassa luodaan tekstuaalisin keinoin yhteinen viitekehys kertojan ja kohderyhmän välille. Tällöin lapsilukijat pitävät kertojaa uskottavana samastumisen kohteena ja myös hyväksyvät kaikki kertojan esittämät kannat perheen ja sukupuolistereotypioiden esittämiseen liittyen. Olennaista on, ettei lapsilukijoita kehoteta tekstissä kyseenalaistamaan kirjan konservatiivista näkemystä ydinperheestä ainoana oikeana perhemuotona eikä perinteisiä miehen ja naisen sukupuolirooleja, vaikka kirja päällisin puolin tarkasteltuna joiltain osin vaikuttaa tähän pyrkivän. Toisessa osassa erittelen perheen esittämistä. Äiti-isä-lapsiperheet muodostavat kirjassa yhtenäisen rintaman ja ydinperhe esitetään ainoana onnellisuuden ja turvallisuuden lähteenä. Muita perhemuotoja edustavat hahmot, yksinhuoltajaäiti ja lapseton pariskunta, kuvataan ikävinä ja jopa ilkeinä ihmisinä. Ydinperheideologia korostuu miljöön idyllisen ja nostalgisen kuvauksen kautta. Analyysin kolmannessa luvussa selviää, että sekä lapsi- että aikuishahmot esitetään kirjassa perinteisiä sukupuolirooleja ja -stereotypioita mukaillen. Stereotyyppinen ihannekuva uhrautuvasta äidistä pitää sisällään lastenhoitoa, leipomista ja pyykkien pesemistä. Äidit ovat pääasiallisia lastenkasvattajia ja rajoittuneita yksityiseen tilaan. Isät sen sijaan esitetään ensisijaisesti lastensa kavereina, jos he ylipäätään ovat läsnä, mutta toimivat silti julkisessa tilassa perheen "edustajina". Isät ovat hauskoja, mutta kasvattajina vastuuntunnottomia eikä heistä ole suorittamaan "äidillisiä" tehtäviä. Kirjasta nousee esiin noidankehä, jossa lapset kasvavat samanlaisiksi kuin heidän vanhempansa: tytöt joutuvat jo nuorena omaksumaan vastuuntuntoisen aikuisen roolin, kun taas pojat saavat rauhassa olla lapsia.
Tutkielman teorialuvuissa tarkastelen niin perhe- ja sukupuoliteorioita kuin lasten- ja nuorten kirjallisuuteen ja narratologiaan liittyviä teoreettisia kysymyksiä.
Analyysiluvun ensimmäisessä osassa keskityn lapseen epäluotettavana minäkertojana ja osoitan kuinka kirjassa luodaan tekstuaalisin keinoin yhteinen viitekehys kertojan ja kohderyhmän välille. Tällöin lapsilukijat pitävät kertojaa uskottavana samastumisen kohteena ja myös hyväksyvät kaikki kertojan esittämät kannat perheen ja sukupuolistereotypioiden esittämiseen liittyen. Olennaista on, ettei lapsilukijoita kehoteta tekstissä kyseenalaistamaan kirjan konservatiivista näkemystä ydinperheestä ainoana oikeana perhemuotona eikä perinteisiä miehen ja naisen sukupuolirooleja, vaikka kirja päällisin puolin tarkasteltuna joiltain osin vaikuttaa tähän pyrkivän. Toisessa osassa erittelen perheen esittämistä. Äiti-isä-lapsiperheet muodostavat kirjassa yhtenäisen rintaman ja ydinperhe esitetään ainoana onnellisuuden ja turvallisuuden lähteenä. Muita perhemuotoja edustavat hahmot, yksinhuoltajaäiti ja lapseton pariskunta, kuvataan ikävinä ja jopa ilkeinä ihmisinä. Ydinperheideologia korostuu miljöön idyllisen ja nostalgisen kuvauksen kautta. Analyysin kolmannessa luvussa selviää, että sekä lapsi- että aikuishahmot esitetään kirjassa perinteisiä sukupuolirooleja ja -stereotypioita mukaillen. Stereotyyppinen ihannekuva uhrautuvasta äidistä pitää sisällään lastenhoitoa, leipomista ja pyykkien pesemistä. Äidit ovat pääasiallisia lastenkasvattajia ja rajoittuneita yksityiseen tilaan. Isät sen sijaan esitetään ensisijaisesti lastensa kavereina, jos he ylipäätään ovat läsnä, mutta toimivat silti julkisessa tilassa perheen "edustajina". Isät ovat hauskoja, mutta kasvattajina vastuuntunnottomia eikä heistä ole suorittamaan "äidillisiä" tehtäviä. Kirjasta nousee esiin noidankehä, jossa lapset kasvavat samanlaisiksi kuin heidän vanhempansa: tytöt joutuvat jo nuorena omaksumaan vastuuntuntoisen aikuisen roolin, kun taas pojat saavat rauhassa olla lapsia.