OECD verotustietojenvaihdon kehittäjänä - pyynnöstä tapahtuvasta tietojenvaihdosta automaattiseen tietojenvaihtoon

Abstract

Tutkielmassa oikeuspoliittisen sekä oikeusdogmaattisen tutkimusmenetelmän avulla käsitellään OECD:n kahta verotustietojenvaihdon standardia ja niiden vaikutusta kansallisiin verotuloihin. Maailmanlaajuisen finanssikriisin seurauksena valtioiden verotuotot ovat yhä tärkeämpiä niiden taloudelle ja keskustelu haitallisten verojärjestelmien lopettamisesta on kiihtynyt. Yksittäinen valtio ei kuitenkaan voi puuttua veroparatiisivaltioden kansallisiin verojärjestelmiin, joten kansallisten veropohjien kaventumista koitetaan estää kansainvälisen yhteistyön avulla. OECD:tä pidetään kansainvälisen verotuksen suunnannäyttäjänä ja sen rooli verotustietojenvaihdon kehittämisessä on merkittävä.

OECD:n taistelu haitallisia verojärjestelmiä vastaan alkoi vuonna 1998 tunnistamalla haitallisten verojärjestelmien tunnusmerkkejä. Tutkielma määrittelee, mitä veroparatiisivaltiolla tarkoitetaan, ja listaa valtioita, joiden kansallinen lainsäädäntö sisältää haitallisia verojärjestelmiä. Veroparatiisivaltioiden tunnistamisesta OECD siirtyi niiden listaamiseen. Seurauksena syntyi kansainvälisen läpinäkyvyyden ja tietojenvaihdon standardi, jonka edellytysten täyttyminen oli ehtona listalta pois pääsemiseksi. Standardi perustui pyynnöstä tapahtuvaan tietojenvaihtoon ja sen tavoitteena oli luoda tietojenvaihtosopimusten verkosto veroparatiisi- ja muiden valtioiden välille. Tutkielma käy läpi kenen kanssa veroparatiisivaltiot sopivat tietojenvaihtosopimuksia, mitä edellytyksiä toimivalle tietojenvaihdolle on, milloin pyynnöstä on mahdollista kieltäytyä ja kuinka paljon tietoa on vaihdettu sopimusten avulla. Standardin lopputulos ei ole OECD:n kannalta imarteleva. Vaikka pyynnöstä tapahtuvaan tietojenvaihtoon perustuva standardi lisäsi tietojenvaihtosopimusten määrää, tieto ei todellisuudessa silti liikkunut veroparatiisi- ja muiden valtioiden välillä.

Valtiot, jotka kärsivät verotulojen menetyksestä ulkomaille, eivät tyytyneet OECD:n luomaan kansainväliseen standardiin, vaan alkoivat sopia verotustietojenvaihdosta sopimusinstrumentein, jotka mahdollistivat automaattisen tietojenvaihdon. Euroopan unionin sisällä verotustietojenvaihto tapahtui automaattisesti säästödirektiivin sekä hallinnollisen yhteistyön direktiivin avulla. Kuitenkin vasta Yhdysvaltojen luotua FATCA-sopimuksen myös OECD:n oli aika myöntää, että tietojenvaihdon kansainvälinen standardi tulee muuttaa pyynnöstä tapahtuvasta tietojenvaihdosta automaattisen tietojenvaihtoon. Vuoden 2014 helmikuussa julkaistiin "Standard for Automatic Exchange of Financial Account Information", jonka avulla valtiot voivat vaihtaa verotustietoja automaattisesti. Standardin implementoinnille on annettu erilaisia vaihtoehtoja ja valtioilla on mahdollisuus sekä bilateraaliseen että multilateraaliseen sopimiseen.

Tutkielma käy läpi lyhyesti uuden automaattisen tietojenvaihdon standardin sisältöä, mutta keskittyy enemmän standardin kehitysehdotuksiin. Veroparatiisien ja haitallisten verojärjestelmien aiheuttama ongelma kansallisten veropohjien kaventumisesta ei ratkea ennen kuin kaikki varallisuuden piilopaikat on saatu standardin soveltamisalaan. Tämä edellyttää maailmanlaajuista standardiin sitoutumista sekä laajaa rahoituslaitosten raportointivelvollisuutta. Tutkielma käsittelee standardin globaalin soveltamisen esteitä sekä sen ongelmakohtia raportointivelvollisuuden ja edunsaajan tunnistamisen osalta.