Moraalireformisti Paavo Virkkunen - opetus ja käytäntö

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani tutkin moraalireformisti Paavo Virkkusen (1874−1959) kirjoituksissaan ja puheessaan luomaa maskuliinista siveyttä sekä näiden julkisten ihanteiden näkymistä hänen henkilökohtaisessa elämässään ja parisuhteessaan Katri Virkkusen kanssa. Millaista oli Paavo Virkkusen määrittelemä maskuliininen siveys ja miten hän sitä rakensi?

Aiheeni konteksti on 1800- ja 1900-luvun vaihteessa vallinnut keskustelu siveellisyydestä ja sukupuolimoraalista. Yhteiskunnallisia ongelmia alettiin 1800-luvun lopussa jäsentää erilaisina kysymyksinä. Tällaisia olivat muun muassa raittius-, nais- ja torpparikysymys. Siveellisyyskysymys sanana vakiintui käyttöön 1800-luvun lopussa ja keskustelu siveellisyydestä sekä toiminta sen hyväksi pääsi kunnolla vauhtiin 1880-luvulla. Keskustelu siveellisyydestä käsitti sukupuolimoraalin ja seksuaalisuuden lisäksi myös muita yleiseen moraalikoodistoon kytkeytyviä asioita kuten raittius, vastuullisuus ja ahkeruus. Siveellisyyskysymyksen parissa aktiivisesti toimivien moraalireformistien tavoitteena oli yhteiskuntamoraalin uudistaminen ja nopeasti muuttuvan yhteiskunnan moraaliperustan rakentaminen kestävälle pohjalle, jota haettiin erityisesti kristillisestä ajattelusta. Moraalireformistit nostivat keskusteluun myös kaksinaismoraalin ja sen ylläpitämän ohjesääntöisen prostituution, jonka lakkauttamista he ajoivat aktiivisesti.

Moraalireformin piirissä toimi sekä naisia että miehiä, mutta miesten osuus on myöhemmin jäänyt vähemmälle huomiolle. Toiminta oli hyvin sukupuolittunutta ja perustui sukupuolieroon, ajatukseen miesten ja naisten erilaisista ominaisuuksista. Naiset omistautuivat käytännön sosiaalityölle ja miehet keskittyivät julkaisutoimintaan ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiseen. Tämä perustui myös ajatukseen naisten korkeammasta siveellisyyden tasosta. Esimerkiksi siveettömien naisten parissa toimiessaan miehet olisivat altistaneet itsensä siveelliselle vaaralle.

Virkkusesta ei ole tehty paljoakaan henkilöhistoriallista tutkimusta ja aiheeni tarjoaa mahdollisuuden tarkastella sivistäjää ja opettajaa omien ihanteidensa valossa. Olen analysoinut Virkkusen kirjoittamia siveellisyyskysymykseen liittyviä tekstejä 1900-luvun alusta vuoteen 1917. Tämä lähdeaineisto sisältää muun muassa puheita, esitelmiä ja oppaita. Ihanteiden henkilökohtaista ulottuvuutta analysoin Paavo ja Katri Virkkusen kihlausaikanaan 1903−1904 käymän kirjeenvaihdon kautta. Siihen sisältyvät molempien reilun vuoden aikana kirjoittamat kirjeet.

Aineistoa olen analysoinut diskurssianalyysin avulla, jonka pääajatuksena on se, että kieli ei ole sosiaalisen todellisuuden neutraali heijastaja, vaan se rakentaa ja tuottaa sosiaalista todellisuutta myös itse. Kielen käytöllä on aina omat tarkoitusperänsä ja tavoitteensa. Koska suuren osan lähdeaineistoa muodostaa pariskunnan välinen henkilökohtainen kirjeenvaihto, tutkielmani metodisena apuvälineenä on toiminut myös kirjetutkimus. Teoreettisena lähtökohtana aiheelleni on ollut R. W. Connellin 1980-luvulla esittämä käsite hegemonisesta maskuliinisuudesta. Sen avulla on pyritty esittämään joidenkin tiettyjen miesten ylempi asema arvoasteikossa suhteessa naisiin ja muihin miehiin. Termiin sisältyy käsitys järkevästä, tavallisesta ja normaalista. Se sisältää aina ideaalikuvan, ihanteen oikeanlaisesta maskuliinisuudesta. Maskuliinisuuden hallitsevat koodit voivat vaihdella niin paikallisesti, kansallisesti, globaalisti kuin jopa luokkakohtaisestikin.

Virkkunen edusti näkemyksissään absoluuttista sukupuolimoraalia, seksuaalisuus kuului avioliittoon ja pidättäytyminen ennen avioliiton solmimista oli itsestään selvä vaatimus. Hän oli kuitenkin näkemyksissään siinä suhteessa edistyksellinen, että ei pitänyt seksuaalisuutta avioliitossa syntinä, vaan sukupuolivoimat olivat Jumalan lahja ja niistä oli laillisessa avioliitossa lupa nauttia. Hän kritisoi vallitsevaa tapaa, joka hänen mukaansa antoi nuorisolle väärän ja likaisen kuvan sukupuolielämästä. Onnellinen sukupuolielämä vaati kuitenkin aviopuolisoilta molemminpuolista rakkautta. Tämä ajatus korostui myös kihlausajan kirjeenvaihdossa. Kirjeissä käsiteltiin paljon tulevaa hääyötä ja Virkkunen valisti tulevaa vaimoaan, jotta tämäkin voisi kokea sen onnellisena ja positiivisena asiana. Virkkusenkaan ajattelussa seksuaalisuus ei kuitenkaan noussut itseisarvoksi, vaan se liittyi edelleen vahvasti suvunjatkamiseen.

Ajatus siitä, että tietämättömyys ei ole siveyttä oli Virkkusen ajattelun punainen lanka. Oikea siveys vaati tietoa siitä, mitä oli epäsiveellisyys. Näin yksilö pystyi itse tekemään oikeat ja siveellisesti kestävät ratkaisut, jolloin hän oli niistä myös itse vastuussa. Virkkunen korosti itsekasvatusta ja sitä, että parannuksen oli lähdettävä yksilöstä itsestään. Hänen puheessaan nuoriso oli siveellisyyskysymyksen tärkein toimija yhteiskuntaluokasta riippumatta. Nuorissa piilivät siveellisyyskysymyksen suurimmat mahdollisuudet, mutta myös vaarat. Tämän takia nuorison kasvatus sukupuoliasioissa kristinuskon hengessä olikin tärkeää. Kristinusko ilmeni teksteissä siveellisyyden edellyttäjänä, mutta myös siveellisyystaistelun tärkeimpänä tukipilarina.

Siveellisyyden vaatimuksia perusteltiin teksteissä ennen kaikkea isänmaan parhaalla ja sotaretoriikka olikin Virkkusen kirjoituksissa yleistä. Sota siveettömyyttä vastaan oli samalla sotaa isänmaan puolesta. Tunteisiin vetoava luontoretoriikka sekä puhtauden ja vapauden teemat olivat teksteissä läsnä. Teksteissä näkyi myös Virkkusen kasvattajan ja pedagogin tausta. Kirjoitukset eivät olleet käskeviä vaan ennemminkin kehottavia ja pyrkivät ohjailemaan lukijaa haluttuun suuntaan hienovaraisesti. Tämä näkyi myös kirjeenvaihdossa.

Virkkunen loi teksteissään yhdenlaista hegemonista maskuliinisuutta, ihannekuvaa siveellisestä miehestä. Virkkusen maskuliinista siveyttä edusti urhea nuori mies, joka voitti siveellisyystaistelun kristinuskon avulla. Hän oli myös perhemies, tulevaisuuden hyvä ja onnellinen aviomies. Tämä oli tärkeä osa ihannetta, koska Virkkusen ajattelussa korostui seksuaalisuuden positiivisuus. Ihanteet näkyivät myös henkilökohtaisessa kirjeenvaihdossa, siinä korostuivat täydellinen avoimuus elimellisenä osana onnellista parisuhdetta sekä aviollisen yhdyselämän nautinnollisuus. Toisaalta Virkkunen korosti myös työtä laajemman, kollektiivisen hyvän eteen, ei ainoastaan omaa henkilökohtaista onneaan.