Sotavangit työssä jatkosodan aikana - Naarajärvellä vuosina 1941- 1944 sijainneen sotavankien järjestelyleiri 2:n kirjoilla olleiden sotavankien tekemä työ ja työn merkitys
Kumpulainen, Teemu (2015)
Kumpulainen, Teemu
2015
Historian maisteriopinnot - Master's Programme in History
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-01-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201503201210
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201503201210
Tiivistelmä
Sotavankeja otettiin jatkosodan aikana lähes 70 000 ja otetuista sotavangeista suuri osa kuoli, jopa yli 30 %. Elossa säilyneet tekivät Suomessa työtä. Mitä työtä sotavangit tekivät ja mikä merkitys tällä työnteolla Suomelle oli? Sotavankien tekemä työ on aiemmissa tutkimuksissa pääasiassa käsitetty maataloustyöksi ja myös tämä tutkimus vahvistaa sen, että maataloustyö oli hyvin merkittävää. Sotavangit tekivät työtä myös rakennuksilla, teollisuudessa ja erityisesti metsätöissä. Metsätyön määrästä on tässä tutkielmassa laskelmat, joiden mukaan pelkästään sotavankien tekemän metsätyön määrä vuosittain oli jopa suurempi kuin jatkosodan aikana suurta huomiota saaneiden kansallisten mottitalkoiden työn tulos.
Tutkimuksessa on tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytetty Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen arkistomateriaalia sotavankien järjestelyleiri 2:sta. Arkistosta on sodan loppuvaiheessa poltettu suuri osa vuoden 1941 aineistosta ja merkittävä osa vuoden 1942 aineistosta. Tämän vajavaisen arkiston takia olen keskittynyt erityisesti vuoteen 1943, joka oli ainoa kokonainen vuosi, jolloin sotavankeja hyödynnettiin työnteossa. Vuoden 1943 ajalta on myös ollut mahdollista tehdä taulukoita kokonaiselta vuodelta, koska raportointi on ollut samanlaista. Olen saanut käyttööni myös Orisbergin kartanon työnjohtajan Hugo Paavali Virtasen yksityismuistiinpanot, jotka ovat antaneet hyvän kuvan siitä, minkälaista sotavankien arki on ollut.
Naarajärvellä sijannut Sotavankien järjestelyleiri 2 oli hyvin merkittävä sotavankien kauttakulkupaikka. Leiri oli myös hyvin merkittävä työvoiman jakaja laajalle alueelle. Keskinen Suomi Pohjanmaalta Savoon sai Naarajärven kirjoilla olleista sotavangeista merkittävää apua työvoimapulaansa. Naarajärven leiri oli vain yksi kymmenistä sotavankileireistä ja tutkielmassa on vertailutaulukot myös koko Suomen osalta. Sotavankien tekemän työn laskutussumma oli miljoonia markkoja ja sotavankityövoima oli työnantajille hyvin edullista.
Suomalainen sodanjohto jaotteli sotavankeja kansallisuuden ja ammattien mukaan. Naarajärven leirin alaisuuteen keskitettiin juutalaisia sotavankeja, myös ukrainalaisia oli leirin kirjoilla satoja. Tutkielmassa on pohdittu sitä, miksi juutalaiset keskitettiin tietyille työmaille, oliko kyseessä suunnitelma juutalaisten pelastamiseksi vai tuhoamiseksi? Juutalaisten sotavankien kysymyksen selvittämiseen olen saanut apua Israelista, asiaa aiemmin tutkineet Serah Beizerin yksityisarkistoista. Avusta huolimatta kysymys juutalaisten keskittämisen syistä jää edelleen vaille vastausta. Tutkimuksen tuloksista selviää se, että Suomen sotavankileireillä venäjänjuutalaiset sotavangit selviytyivät sodasta hengissä. Heitä ei uskontonsa takia syrjitty tai vainottu, kuten ei muitakaan Neuvostoliiton eri kansallisuuksista. Suomensukuisia suosittiin, venäläisiä kohdeltiin karummin.
Sotavangeilla oli hyvin erilaisia siviiliammatteja, parturista professoriin, kolhoosityöläisestä kondiittoriin. Miten Suomi näitä eri osaajia hyödynsi vai hyödynsikö mitenkään? Tutkielman keskeisten tulosten mukaan ammattijaottelu tehtiin, mutta siviiliammatteja hyödynnettiin hyvin vähän. Henkisen työn tekijät ja parturit tekivät metsätyötä ja maataloustyötä siinä missä muutkin.
Sotavankien metsätyötä on tutkielmassa käyty tarkemmin läpi ja vertailtu suomalaisten metsätyöläisten tekemään työhön. Suurin osa sotavangeista ei ollut siviiliammatiltaan metsätyön ammattilaisia, joten heiltä eivät työnantajat odottaneet erityisen suuria työsuorituksia. Työnantajien arvioiden mukaan sotavangit suoriutuivat urakoistaan hyvin ja mitä kauemmin samat miehet olivat samalla työnantajalle, sitä paremmaksi työn tulokset tulivat.
Sotavankien työstä oli Suomelle merkittävä hyöty. Sotavankien työtä myös arvostettiin hyvin paljon. Työnantajat eivät halunneet luovuttaa sotavankejaan pois. Jos vanki määrättiin luovutettavaksi, anoi työnantaja uutta vankia tilalle.
Tutkimuksessa on tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytetty Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen arkistomateriaalia sotavankien järjestelyleiri 2:sta. Arkistosta on sodan loppuvaiheessa poltettu suuri osa vuoden 1941 aineistosta ja merkittävä osa vuoden 1942 aineistosta. Tämän vajavaisen arkiston takia olen keskittynyt erityisesti vuoteen 1943, joka oli ainoa kokonainen vuosi, jolloin sotavankeja hyödynnettiin työnteossa. Vuoden 1943 ajalta on myös ollut mahdollista tehdä taulukoita kokonaiselta vuodelta, koska raportointi on ollut samanlaista. Olen saanut käyttööni myös Orisbergin kartanon työnjohtajan Hugo Paavali Virtasen yksityismuistiinpanot, jotka ovat antaneet hyvän kuvan siitä, minkälaista sotavankien arki on ollut.
Naarajärvellä sijannut Sotavankien järjestelyleiri 2 oli hyvin merkittävä sotavankien kauttakulkupaikka. Leiri oli myös hyvin merkittävä työvoiman jakaja laajalle alueelle. Keskinen Suomi Pohjanmaalta Savoon sai Naarajärven kirjoilla olleista sotavangeista merkittävää apua työvoimapulaansa. Naarajärven leiri oli vain yksi kymmenistä sotavankileireistä ja tutkielmassa on vertailutaulukot myös koko Suomen osalta. Sotavankien tekemän työn laskutussumma oli miljoonia markkoja ja sotavankityövoima oli työnantajille hyvin edullista.
Suomalainen sodanjohto jaotteli sotavankeja kansallisuuden ja ammattien mukaan. Naarajärven leirin alaisuuteen keskitettiin juutalaisia sotavankeja, myös ukrainalaisia oli leirin kirjoilla satoja. Tutkielmassa on pohdittu sitä, miksi juutalaiset keskitettiin tietyille työmaille, oliko kyseessä suunnitelma juutalaisten pelastamiseksi vai tuhoamiseksi? Juutalaisten sotavankien kysymyksen selvittämiseen olen saanut apua Israelista, asiaa aiemmin tutkineet Serah Beizerin yksityisarkistoista. Avusta huolimatta kysymys juutalaisten keskittämisen syistä jää edelleen vaille vastausta. Tutkimuksen tuloksista selviää se, että Suomen sotavankileireillä venäjänjuutalaiset sotavangit selviytyivät sodasta hengissä. Heitä ei uskontonsa takia syrjitty tai vainottu, kuten ei muitakaan Neuvostoliiton eri kansallisuuksista. Suomensukuisia suosittiin, venäläisiä kohdeltiin karummin.
Sotavangeilla oli hyvin erilaisia siviiliammatteja, parturista professoriin, kolhoosityöläisestä kondiittoriin. Miten Suomi näitä eri osaajia hyödynsi vai hyödynsikö mitenkään? Tutkielman keskeisten tulosten mukaan ammattijaottelu tehtiin, mutta siviiliammatteja hyödynnettiin hyvin vähän. Henkisen työn tekijät ja parturit tekivät metsätyötä ja maataloustyötä siinä missä muutkin.
Sotavankien metsätyötä on tutkielmassa käyty tarkemmin läpi ja vertailtu suomalaisten metsätyöläisten tekemään työhön. Suurin osa sotavangeista ei ollut siviiliammatiltaan metsätyön ammattilaisia, joten heiltä eivät työnantajat odottaneet erityisen suuria työsuorituksia. Työnantajien arvioiden mukaan sotavangit suoriutuivat urakoistaan hyvin ja mitä kauemmin samat miehet olivat samalla työnantajalle, sitä paremmaksi työn tulokset tulivat.
Sotavankien työstä oli Suomelle merkittävä hyöty. Sotavankien työtä myös arvostettiin hyvin paljon. Työnantajat eivät halunneet luovuttaa sotavankejaan pois. Jos vanki määrättiin luovutettavaksi, anoi työnantaja uutta vankia tilalle.