Virtsarakon adenokarsinoomat: kirjallisuuskatsaus ja esiintyvyys TAYS:ssa 1990-2011
Lääperi, Mikko (2015)
2015
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-02-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201503021154
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201503021154
Tiivistelmä
Virtsarakon syövistä yleisin on uroteelikarsinooma, joka käsittää 92–99 % tapauksista. Suurin osa näistä on suhteellisen hyväennusteisia pinnallisia karsinoomia. Tupakointi on merkittävä altistava tekijä syövän synnylle. Rakon adenokarsinoomia on 0,5-2 % kaikista rakon syövistä.
Adenokarsinoomaan sairastuu keskimäärin 46–64 ikävuoden kohdalla, miehillä riski on kaksinkertainen. Adenokarsinooma voi olla lähtöisin rakon epiteelistä tai alkiokautisesta urakuksen jäänteestä. Rakkoon voi ilmaantua adenokarsinooman metastaaseja, jolloin primaarikasvain on useimmiten suolistossa. Verivirtsaisuus on yleisin oire, joka esiintyy lähes kaikilla. Jatkotutkimuksiin kuuluu kystoskopia ja paikallisen levinneisyyden ja imusolmukemetastaasien määrittämiseksi käytetään varjoainetehosteista tietokonekuvausta tai magneettikuvausta, tarvittaessa myös kolonoskopiaa. Ultraäänitutkimus ei sovellu syövän poissulkuun. Lähes aina oireiden ilmaannuttua adenokarsinooma on levinnyt rakon lihasseinämään tai laajemmalle, pinnalliset karsinoomat ovat erittäin harvinaisia. Imusolmukemetastasointi on yleistä.
Adenokarsinooman hoito on kirurginen, rakon primaareissa kasvaimissa päädytään usein kystektomiaan mutta urakuksen karsinoomissa rakon osittainen resektio vaikuttaa olevan myös vaihtoehto. Adjuvanttihoitojen tehosta on vähän tieteellisiä tutkimuksia. Myös metastasoineen syövän hoitotuloksien tutkimustieto on vähäistä ja hoitomuodot kokeellisia. Adenokarsinooman ennuste riippuu pääosin levinneisyydestä, paikallisen syövän 5-vuotisennuste on tutkimuksissa havaittu olevan 50–60 %.
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa havaittiin 15 tapausta 1990–2011. Harvinaisuutensa vuoksi hoitolinjat noudattivat pääasiassa levinneen uroteelikarsinooman hoitolinjoja.
Adenokarsinoomaan sairastuu keskimäärin 46–64 ikävuoden kohdalla, miehillä riski on kaksinkertainen. Adenokarsinooma voi olla lähtöisin rakon epiteelistä tai alkiokautisesta urakuksen jäänteestä. Rakkoon voi ilmaantua adenokarsinooman metastaaseja, jolloin primaarikasvain on useimmiten suolistossa. Verivirtsaisuus on yleisin oire, joka esiintyy lähes kaikilla. Jatkotutkimuksiin kuuluu kystoskopia ja paikallisen levinneisyyden ja imusolmukemetastaasien määrittämiseksi käytetään varjoainetehosteista tietokonekuvausta tai magneettikuvausta, tarvittaessa myös kolonoskopiaa. Ultraäänitutkimus ei sovellu syövän poissulkuun. Lähes aina oireiden ilmaannuttua adenokarsinooma on levinnyt rakon lihasseinämään tai laajemmalle, pinnalliset karsinoomat ovat erittäin harvinaisia. Imusolmukemetastasointi on yleistä.
Adenokarsinooman hoito on kirurginen, rakon primaareissa kasvaimissa päädytään usein kystektomiaan mutta urakuksen karsinoomissa rakon osittainen resektio vaikuttaa olevan myös vaihtoehto. Adjuvanttihoitojen tehosta on vähän tieteellisiä tutkimuksia. Myös metastasoineen syövän hoitotuloksien tutkimustieto on vähäistä ja hoitomuodot kokeellisia. Adenokarsinooman ennuste riippuu pääosin levinneisyydestä, paikallisen syövän 5-vuotisennuste on tutkimuksissa havaittu olevan 50–60 %.
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa havaittiin 15 tapausta 1990–2011. Harvinaisuutensa vuoksi hoitolinjat noudattivat pääasiassa levinneen uroteelikarsinooman hoitolinjoja.