Sastamalalaisten lapsiperheiden paikkakokemukset ja asuinympäristön vetovoimatekijät paikkakuntaan sitouttajana
Nieminen, Elisa (2015)
Nieminen, Elisa
2015
Hallintotieteiden maisteriopinnot - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-01-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201501161030

Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisena asuinympäristönä Lounais-Pirkanmaalla sijaitsevassa Sastamalassa asuvat lapsiperheet pitävät kotikaupunkiaan. Lapsiperheillä on merkittävä rooli kaupungin elinvoimaisuuden ja jatkuvuuden kannalta. Sastamalassa monen muun suomalaisen kaupungin tavoin tulevaisuuden haasteena on huoltosuhteen heikkeneminen väestön ikääntyessä. Jotta nykyisistä lapsiperheistä pystytään pitämään kiinni ja houkuttelemaan kaupunkiin uusia lapsiperheitä, on tärkeää tiedostaa, millaisia tekijöitä lapsiperheet asuinympäristössään arvostavat, ja millaisia kokemuksia paikallisilla perheillä on asumisesta kaupungissa.
Kaupunkibrändäys edellyttää sen tunnistamista, mikä on kaupungille omaleimaista ja mikä erottaa sen muista. Kestävän kaupunkibrändin on perustuttava todellisuuteen, ei ainoastaan paikasta luotuihin positiivisiin mielikuviin. Asukkaat ovat merkittäviä kaupunkibrändin rakentajia, sillä Inchin (2011) sanoin he "elävät ja hengittävät" kaupungin brändi-identiteettiä. Brändin on vedottava paitsi ulkopuolisiin myös kaupungin omiin asukkaisiin, jotta he kiinnittyisivät vahvasti kotikaupunkiinsa ja osaltaan viestisivät kaupungin positiivista imagoa ulkopuolisille saaden kaupungin vaikuttamaan myös heistä vetovoimaiselta. Asuttavin kaupunki on yksi Sastamalan kaupungin asettamista brändikeihäänkärjistä. Tässä tutkimuksessa selvitetään lapsiperheiden näkökulmasta, millainen kaupunki on asua ja elää, millaiset tekijät kiinnittävät perheitä paikkakunnalle, millaisia vahvuuksia ja heikkouksia kaupungilla on ja miten houkutella uusia asukkaita.
Tutkimuksen näytteeksi on valittu kolmen sastamalalaisen alakoulun, Häijään, Kiikan ja Varilan koulun, oppilaiden vanhemmat. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena maaliskuussa 2014. Tutkimuksen kohteena olevissa kouluissa oli tutkimuksen tekohetkellä yhteensä 483 oppilasta, joista osa on samassa taloudessa asuvia sisaruksia. Vastauksia kyselyyn kertyi yhteensä 191 kappaletta.
Tutkimuksen perusteella sastamalalaiset lapsiperheet ovat yleisesti tyytyväisiä kotipaikkakuntaansa ja tärkeimpinä pitämiinsä asuinpaikkatekijöihin. Kaupunkia kuvataan usein turvallisena, rauhallisena ja luonnonläheisenä asuinpaikkana. Perheitä sitovat paikkakunnalle etenkin turvallinen ja rauhallinen asuinympäristö, työpaikka ja sosiaaliset verkostot. Jotta kaupunki näyttäytyisi lapsiperheiden näkökulmasta vetovoimaisena asuinpaikkana, on etenkin tärkeimpinä pidettyjen asuinpaikkatekijöiden ja palvelujen toimivuus turvattava ja tavoiteltava aktiivista, rohkaisevaa, avointa ja rakentavaa ilmapiiriä.