Tehotuottajat ja Ellun kanat – Maatilojen muutos ja ympäristöpolitiikan kehittämisen mahdollisuudet

Abstract

Tehotuottajat ja Ellun kanat – Maatilojen muutos ja ympäristöpolitiikan kehittämisen mahdollisuudet

Maataloustuotanto vaikuttaa välittömästi ympäristöön. Tämän vuoksi maatalouden ympäristöpolitiikalla on suuri merkitys erityisesti vesistöjen tilasta ja luonnon monimuotoisuudesta huolehdittaessa. Tämän lisäksi maataloudelle on asetettu entistä enemmän velvoitteita ja odotuksia ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyvissä kysymyksissä.

Juha Peltomaa on tutkinut maatalouden toimintaympäristön muutosta ja siihen sopeutumista vuosina 1998-2010. Muutoksia ovat aiheuttaneet sekä yhteiskunnalliset prosessit että luonnonolosuhteiden muutokset. Sopeutuminen on vaatinut tiloilta ja maataloudelta joustavuutta. Peltomaa on analysoinut suomalaisten maatilojen kehityskulkuja ja tapoja sopeutua toimintaympäristön muutoksiin. Sopeutumisessa korostuvat erilaiset sosiomateriaaliset verkostot ja niiden hyödyntäminen sekä tilojen välinen yhteistyö.

Eriytynyt tilakehitys

Suomalaisen maatalouden ja maaseudun elinkeinorakenteen muutos on ollut EU:n jälkeisessä Suomessa voimakasta ja maataloutta elinkeinonaan jatkaneiden tilojen kehityskulut ovat eriytyneet. Tilat ovat joko erikoistuneet pyrkien kasvattamaan tuotantoaan tai monialaistuneet laajentaen toimintaansa myös muille kuin suoraan maatalouteen liittyville toimialoille. Toimeentuloa täydennetään myös varsin laajasti tilojen ulkopuolisilla töillä. Niin EU:ssa kuin kansallisella tasolla maatalouden tulevaisuutta on hahmoteltu ensisijaisesti kasvavien ja aktiivisten tilojen näkökulmasta. Pieniä tai pienehköjä tiloja on Suomessa kuitenkin vielä suhteellisen runsaasti.

Peltomaan tutkimus tuo maatalouden ympäristöpolitiikan suunnitteluun ja toteuttamiseen tietoa toimintatavoiltaan hyvin erilaisten tilojen käytännöistä. Tuloksista ilmenee, miten vaihtelevasti maatalouden ympäristöpoliittisia toimenpiteitä tiloilla toteutetaan, ja miten tämä moninaisuus tulisi ottaa politiikan suunnittelussa huomioon. Peltomaa pohtii myös sitä, miten tilojen ympäristönhoidollinen potentiaali olisi tulevaisuudessa löydettävissä ja hyödynnettävissä. Erityisesti tilojen välisen yhteistyön potentiaalin löytymiseksi tulisi erilaisia kokeiluihin perustuvia toimintamuotoja vahvistaa ja tukea. Samalla yhteiskunnan tulisi kuitenkin sallia kokeiluihin sisältyvä epäonnistumisen riski.

Maatalouden ympäristötoimenpiteitä ja -tukia ohjaava Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 hyväksyttiin loppuvuodesta 2014. Tulevalla ohjelmakaudella painotetaan erityisesti koulutuksen, tiedonvälityksen ja neuvonnan roolia asetettujen ympäristöpoliittisten tavoitteiden saavuttamisessa. Näiden tavoitteiden onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää tunnistaa tilakohtaisesti rakentuneita toiminnan motivaatioita ja strategioita, joihin Peltomaan tutkimus tarjoaa uusia näkökulmia.

Viljelyn motivaatiot ovat moninaisia

Peltomaan tutkimusaineisto tarjoaa poikkeuksellisen tarkan kuvan suomalaisen maaseudun toimintaympäristön kehityksestä tietyssä maatalousyhteisössä EU-jäsenyyden jälkeen. Tutkimuksessa on haastateltu samoja viljelijöitä kahteen otteeseen, vuosina 1998 ja 2010. Lisäksi aineistona on maatalouden ympäristöneuvonnan haastattelu- ja havainnointiaineistoa Etelä-Suomesta.

Maatalous on tiloille ensisijaisesti elinkeino, mutta sitä harjoitetaan usein myös muista kuin pelkästään taloudellisista syistä. Peltomaan mukaan juuri tästä johtuen myös muut kuin tuotannon maksimointitavoitteet ovat kasvattaneet merkitystään toiminnan motivaattoreina. Näin ollen esimerkiksi ympäristötoimet, kuten peltojen käyttö ravinnevalumia vähentävinä puskureina tai kosteikot monimuotoisuutta edistävinä maaseutumaiseman elementteinä, saattavat näyttäytyä aiempaa houkuttelevampina toimintamuotoina. Toisaalta mikäli ympäristöpolitiikan toimenpiteet etääntyvät kauas viljelyn keskeisimmistä lähtökohdista, saatetaan joillain tiloilla jättäytyä myös kokonaan niiden ulkopuolelle.

The change in Finnish agriculture and rural structure has been rapid since Finland joined the EU in 1995. The farm development has polarized; the continuing farms are either expanding their production or extending their operations into areas not necessary directly related to agriculture. Farm income is also widely supplemented with working outside the farm. Despite the vast number of smaller and pluriactive farms, the future of agriculture in the domestic but also on the EU-level emphasizes the viewpoint of the expanding and proactive farms. In agriculture, the relationship between production and nature is direct. Agri-environmental policy has therefore a great significance within, for example, water management and biodiversity conservation. In addition to this, climate change mitigation and adaptation have also gained momentum in the policy weightings. The efficiency of the policy measures is affected by both the measures themselves, and especially how these are implemented in the farm level. In this study I analyze what kinds of actions farms have taken when adapting in to the changing operational environment, and how the agri-environmental policy measures have influenced this development. From these processes, one can also draw some conclusions on how the policy should be further developed. There has been constant attempts to improve the steering of the agri-environmental measures in Finland as a result of the follow-up studies (i.e. Aakkula & Leppänen 2014). However, the implementation is still rather stiff and controlled by top-down methods. From the policy perspective, the farms appear as atomistic actors despite the fact that the different networks and co-operative practices play a central role within the daily activities at the farm level. During 2014–2020, the agri-environmental policy emphasizes the educational, communicational and advisory aspects in trying to accomplishing the environmental targets. In achieving this it is of vital importance to understand the farm-level structures, motivations and strategies. The main data of this study consists of farmer interviews from a certain village in Southern Finland that were carried out twice, in 1998 and 2010. The data covers on both rounds the way the farm practices have developed, future prospects within farming, the way the agri-environmental measures affect the farm practices, and the local co-operation between the farms. With a case study approach, the data offers an unexceptionally detailed picture of the ways the operational environment has developed in one specific farming community in Finland. Additional interviews and participatory observation data regarding agri-environmental advisory practices in Southern Finland is also used in the analysis. The central concepts in this study are ecology of practice, adaptivity and artefactuality. I have analyzed the changes in the operational environment, and the ways the farms have reacted towards these with various adaptive strategies, that are often embedded in different artefacts. Within these strategies, different materials and social networks are utilized with varying intensity and the dynamic relationships between the farms are of great importance. The future horizons of the farms have polarized through specializing and diversification, and on the other hand with full and part-time farming, even though in practice the divide is more nuanced. I have constructed four ideal types of farming by analyzing the different adaptive strategies that the farms have utilized. Farming is first and foremost a livelihood, but it is practiced also for other reasons. Thus, also other than productivist motivations are becoming more and more important as motivators of continuing the farming. This is especially true within the pluriactive farms. Therefore, also the different environmental measures, such as buffer strips or wetlands, might appear as interesting alternatives to conventional production. This study sheds light on the differing farms and helps also estimating the effects of the planned agri-environmental policy measures. The results show how differently the measures are internalized in the farm level, how this diversity should be taken into account and what possible potential the farms have when planning future policy measures.