Rakkautta ja rajuja otteita : Japanin 1990-luvun koulutuskeskustelu Great Teacher Onizuka -televisiosarjassa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Japanissa 1990-luvulla käytyä julkista keskustelua koululaitoksen uudistustarpeesta ja niin kutsutusta kolmannesta koulutusuudistuksesta. Kuumana käynyt koulutuskeskustelu oli Japanissa osa laajempaa laman aiheuttamaa yhteiskunnallista murrosta, jossa useat aiemmin itsestäänselvinä pidetyt järjestelmät tulivat kyseenalaistetuksi.

Tutkimuksessa tuodaan aiheeseen akateemisissa piireissä vähemmälle huomiolle jäänyt näkökulma lähestymällä koulutuspoliittista keskustelua populaarikulttuurin kautta. Analyysin kohteena on eräs aikakauden suosituimmista mediatuotteista, vuonna 1998 ilmestynyt fiktiivinen televisiosarja GTO (Great Teacher Onizuka). Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin, kuinka GTO suhtautuu oman aikansa japanilaisen koululaitoksen erilaisiin ominaispiirteisiin ja millaisen suunnan se haluaa näyttää tulevalle koulutusuudistukselle.

Tutkimus jakautuu kolmiosaisen tutkimuskysymyksen kautta kolmeen osaan. Ensiksi siinä selvitetään, mitä koulun piirteitä GTO kritisoi voimakkaasti ja uudistaa täysin. Tuloksena on, että sarjan kritisoimat koulun ominaisuudet ovat rakenteellisia eivätkä ne rajoitu pelkästään kouluinstituutioon, vaan ilmiöiden voidaan nähdä koskevan laajemmin koko japanilaista yhteiskuntaa ja kaikkia ihmisten välisiä suhteita. Näitä ovat muun muassa ihmissuhteiden ehdoton hierarkkisuus ja vaatimus yhdenmukaisuudesta. GTO vaatii japanilaiseen kouluun ja yhteiskuntaan enemmän suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa, ja samalla se kritisoi voimakkaasti maan johtavan eliitin sodanjälkeistä politiikkaa.

Toiseksi tutkimuksessa selvitetään, mitä koululaitoksen piirteitä GTO kritisoi osittain ja tyytyy muokkaamaan tai määrittelemään uudelleen. Analyysista käy ilmi, että tällaiset koulun ominaisuudet koskevat pitkälti yksilön asemaa yhteisössä. Sarjan arvomaailmassa eivät korostu perinteisellä japanilaisella tavalla yhteisön oikeus ja yksilön vastuu, vaan päin vastoin yksilön oikeus ja yhteisön vastuu. Niinpä koulutuksen tulisi sarjan mukaan tähdätä moraalisesti autonomisten, itsenäisten yksilöiden kasvattamiseen.

Kolmanneksi kartoitetaan, mitä koulun piirteitä GTO ei kritisoi vaan joiden suhteen sarja uusintaa vallitsevia käsityksiä ja käytänteitä. Tutkimuksessa osoitetaan, että tällainen on ennen kaikkea käsitys koulusta lasten ja nuorten tärkeimpänä elämisen ja kokemisen tilana. Tähän taas liittyy sarjassakin toistuva ajatus luonne- ja moraalikasvatuksen ensisijaisuudesta suhteessa tiedolliseen opetukseen, jonka ainoa merkitys on mahdollistaa oppilaiden arvottaminen kouluasteelta toiselle siiryttäessä.

Lopuksi tutkimuksessa todetaan, että joistakin ristiriidoista ja tiettyjen perinteisten käsitysten uusintamisesta huolimatta ei-autoritaarista ja vuorovaikutteista pedagogiikkaa kannattava GTO-televisiosarja asemoituu Japanin 1990-luvun koulutuskeskustelussa tasa-arvoa ja demokratiaa tavoittelevan kriittisen vähemmistön leiriin, joka näki valtaapitävien tahojen nationalististen ja uusliberalististen pyrkimysten vain pahentavan japanilaisen koululaitoksen ongelmia.