Virkistävä ja ei virkistävä vapaa-aika. Vapaa-ajan toimintoihin käytetyn ajan ja niiden virkistävyyden välisen suhteen vaikutus emotionaaliseen hyvinvointiin ja koettuun terveydentilaan

Abstract

Vapaa-ajan merkitys yksilön hyvinvoinnille korostuu sen tavassa virkistää ja tuottaa psyykkistä palautumista. Kaikkia vapaa-ajan toimintoja, joihin käytetään aikaa, ei kuitenkaan koeta virkistävinä. Toisaalta virkistäviin harrastuksiin ei aina käytetä myöskään riittävästi aikaa. Tällaisissa tilanteissa yksilö saattaa voida huonommin, jos vapaa-aikaa ei hyödynnetä terveellisellä tavalla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on nostaa esille näitä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä tarkastellen samanaikaisesti sekä vapaa-ajan toimintoihin käytettyä aikaa että näiden koettua virkistävyyttä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin erityisesti, miten eri vapaa-ajan toimintoihin (luontoharrastukset, liikuntaharrastukset, passiiviset toiminnot, matkailu ja sosiaaliset toiminnot) käytetyn ajan ja toiminnon koetun virkistävyyden välinen suhde on yhteydessä koettuun hyvinvointiin. Subjektiivista hyvinvointia mitattiin tutkimuksessa kahdella mittarilla: emotionaalisella hyvinvoinnilla ja koetulla terveydentilalla.

Tutkimusaineistona käytettiin luonnon virkistyskäytön valtakunnallisen inventoinnin (LVVI2) -kyselytutkimusta. Tutkimuksen otos edusti väestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen. Otokseen kuului 3060 suomalaista, joista naisia oli 55,4 % ja miehiä 44,6 %. Otoksen ikähaarukka oli 15 74-vuotiaat ja keski-ikä oli 47-vuotta. Kaupungissa asui 61,6 % vastaajista ja maaseudulla 35,1 %.

Tutkimuksen analyysimenetelminä käytettiin polynomista regressioanalyysiä ja vastepintamallinnusta, jotka mahdollistivat vapaa-ajan toimintojen ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kolmiulotteisen tarkastelun. Myönteisessä yhteydessä hyvinvointiin olivat luontoharrastukset, liikuntaharrastukset, matkailu ja sosiaaliset toiminnot. Hyvinvointi oli heikompaa heillä, jotka eivät käyttäneet näihin aikaa eivätkä samanaikaisesti kokeneet näitä virkistävinä, mikä kertoo toimintojen tärkeydestä hyvinvoinnille. Luontoharrastusten ja matkailun osalta virkistävyys näytti olevan hyvinvoinnin kannalta olennaisempi tekijä kuin näihin käytetty aika, ja jos nämä toiminnot koettiin virkistäviksi, niin vähäinenkin ajankäyttö oli yhteydessä parempaan hyvinvointiin. Liikuntaharrastusten ja sosiaalisten toimintojen osalta tärkeintä näytti olevan, että toimintoihin käytetään aikaa samassa suhteessa kuin ne koetaan virkistäviksi, kun taas jos näiden välinen ero oli suuri, oli myös hyvinvointikin heikompaa. Passiivisten toimintojen yhteys hyvinvointiin näyttäytyi kielteisenä. Näihin käytetty aika oli yleisesti negatiivisessa yhteydessä terveyteen virkistävyydestä huolimatta. Toisaalta hyvin virkistäviksi näiden kokeminen näytti mitätöivän ajankäytön vaikutukset emotionaaliseen hyvinvointiin. Kun ajankäytön vaikutus oli kontrolloitu, vapaa-ajan kokeminen virkistäväksi oli yhteydessä parempaan hyvinvointiin kaikissa toiminnoissa, kun taas ajankäytön yhteys hyvinvointiin oli riippuvainen virkistyskokemuksesta.

Yhteenvetona vapaa-ajan toimintojen kokeminen virkistäväksi näyttäisi olevan vähintään yhtä tärkeää vapaa-ajan hyvinvointivaikutusten osalta kuin niihin käytetty aika. Tutkimuksen perusteella voidaan olettaa, että ajan käyttäminen nimenomaan virkistäviin vapaa-ajan toimintoihin on yhteydessä parempaan hyvinvointiin, kun taas ajan käyttäminen toimintoihin, joita ei koeta virkistävinä, on yhteydessä heikompaan hyvinvointiin. Tämä tutkimus osoittaa, että luontoharrastukset, liikunta, matkailu ja sosiaaliset toiminnot ovat yleisesti edullisia hyvinvoinnille, kun taas passiiviset toiminnot kuten lepäily, internet, tietokonepelit ja televisionkatselu ovat mahdollisesti haitallisia. Nämä yhteydet tarvitsevat tosin todentamista pitkittäistutkimuksen avulla. Vapaa-aikaan liittyvässä tutkimuksessa tulisi myös jatkossakin ottaa huomioon, kuinka virkistäviksi yksilö kokee käyttämänsä vapaa-ajan. Tällaista tutkimustietoa hyödyntäen voitaisiin ohjata yksilöä hyvinvoinnin kannalta edullisempiin vapaa-ajan toimintoihin ja toisaalta tarjota yksilölle parempia mahdollisuuksia liikkumiseen ja luonnon virkistyskäyttöön kaupunkiympäristöissä.