Määks se kannan sen vastuun nytte? Identiteetin määrittyminen huumeiden ongelmakäytön lopettaneiden ihmisten elämäntarinoissa

Abstract

Tutkimus käsittelee huumeiden ongelmakäytön lopettaneiden ihmisten elämäntarinoita. Tutkimustehtävänä on selvittää miten tarinoissa määritellään identiteettejä ja niiden muutoksia huumeiden käytön lopettamisen jälkeen. Identiteetin käsite ymmärretään tutkimuksessa sosiaalikonstruktionistisen ajattelutavan mukaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuvana ja jatkuvasti muutoksessa olevana. Samalla tutkimus perustuu ajatukseen identiteetin tarinallisesta luonteesta. Tutkimuksen avulla on tarkoitus tuoda huumeiden käytön kokeneiden ihmisten omaa ääntä päihdetutkimuksen laajaan kenttään.

Metodologisena lähestymistapana käytetään narratiivista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestä suullisesta, narratiivisella haastattelumenetelmällä kerätystä elämäntarinasta sekä viidestä kirjoitetusta elämäntarinasta. Elämäntarinoiden kertojat ja kirjoittajat olivat kaikki joskus käyttäneet laittomia huumeita ongelmallisesti, mutta sittemmin lopettaneet käytön. Aika, jonka tutkimukseen osallistuneet kertoivat olleensa vapaana huumeongelmasta, vaihteli reilusta vuodesta yli 12 vuoteen. Tutkimukseen osallistuneiden ikä vaihteli vähän yli 20-vuotiaista yli 40-vuotiaisiin. Naisia tutkimukseen osallistui kuusi ja miehiä neljä. Aineisto kerättiin erilaisten päihdetyötä tekevien järjestöjen ja päihdetyöntekijöiden kautta haastattelu- ja kirjoituspyyntöä levittämällä. Analyysi eteni seuraavalla tavalla: Aluksi tarinoista rakennettiin kolme erilaista tarinatyyppiä, jotka ovat koko aineistosta konstruoituja ideaalityyppejä, eivätkä ne siten kuvaa mitään yksittäistä tarinaa sellaisenaan. Tarinatyypit pyrkivät kuvaamaan tarinoista löytyviä erilaisia juonirakenteita tyypillistämällä ja tiivistämällä tarinoita. Analyysin toisessa vaiheessa tarinatyyppejä tarkasteltiin sekä sosiaaliseen että persoonalliseen identiteettiprojektiin peilaten. Lopuksi tarinat sijoitettiin Rom Harrén psykologisen avaruuden malliin sen mukaan, mitä identiteettiprojektin vaihetta kukin ideaalityyppi kuvasi.

Analyysin tuloksena syntyi kolme erilaista tarinatyyppiä, jotka ovat paikkansa löytäneen tarina, vapautuneen tarina ja opettelijan tarina. Paikkansa löytäneen tarinassa korostuu oman paikan löytäminen yhteiskunnassa, mikä antaa viitteitä sosiaalisen identiteettiprojektin onnistuneesta ratkaisusta. Tarinassa kuvautuu ennen kaikkea meneillään oleva henkilökohtaisen identiteetin työstäminen muun muassa oma-apuryhmien tai terapian avulla. Vapautuneen tarinassa päähenkilö kuvautuu yhteiskuntaan kuuluvana, mutta samalla myös uniikkina persoonallisuutena, joka ei tarvitse enää muiden ihmisten tukea huumeiden käytön lopettamiseen liittyen. Vapautuneen tarinassa puhutaan perinteistä AA-tarinaa vastaan. Opettelijan tarina päättyy jossain määrin avoimeen lopetukseen. Opettelija nimensä mukaisesti opettelee huumeettoman elämän normeja ja arvoja. Opettelija on lopettanut huumeiden käytön, muttei kuvaa tarinassaan uutta identiteettiä, vaan vasta etsii kiinnittymiskohtia uudesta sosiaalisesta yhteisöstä. Hänen tarinassaan kuvautuvat sekä sosiaalisen että henkilökohtaisen identiteettiprosessin keskeneräisyys. Nämä kolme tarinatyyppiä sijoitettiin Rom Harrén psykologisen avaruuden malliin seuraavalla tavalla: Opettelija sijoittui omaksumisen siirtymään, paikkansa löytänyt muuntamisen siirtymään ja vapautunut julkistamisen siirtymään. Tarinatyypit muodostuvat siten ennen kaikkea huumeiden käytön lopettamiseen liittyvän identiteettiprojektin eri vaiheista kertoviksi tarinoiksi.