Luontopolitiikkaa lähiöissä - lähiöluonnon muotoutuminen Tampereen Hervannassa ja Vuoreksessa

Abstract

Lähiön rakentaminen aiheuttaa luonnossa äkillisiä, helposti havaittavia muutoksia sekä toimii alkupisteenä hienovaraisemmille ja vaikeammin havaittaville muutoksille. Fyysisessä ja biologisessa luonnossa tapahtuvien muutosten lisäksi myös luonnolle annetut merkitykset ja tavat hallita ja käyttää luontoa muuttuvat. Luontopolitiikka, se miten luonto on lähiöissä hallinnan ja päätöksenteon kohde sekä osa päätöksenteon perusteluja, on luonteva näkökulma ympäristöpolitiikan oppiaineeseen sijoittuvalle väitöskirjalle.

Väitöskirjani käsittelee lähiöluonnon muotoutumista Tampereella kahdessa eri-ikäisessä ja luonteeltaan erilaisessa lähiössä: Hervannassa ja Vuoreksessa. Työni perustuu dokumenttiaineistoon, haastatteluihin ja kävelyhaastatteluihin sekä kasvillisuusanalyysiin, joiden avulla muodostan tapaustutkimukselle tyypillisesti tiheän kuvauksen tutkimuskohteestani. Artikkeleina julkaistuissa osatutkimuksissa olen tunnistanut lähiöluonnon muotutumisessa olennaisiksi toimijoiksi luonnon, lähiöluonnon hoitajat ja asukkaat. Väitöskirjassa keskityn lähiöluonnnon muotoutumiseen toimijoiden näkökulmista sekä toimijoiden välisiin jännitteisiin.

Kuvaan hallinnan, asukkaiden arjen ja luonnon prosessien osallisuutta lähiöluonnon muotoutumiseen. Tunnistan, millaisia jännitteitä todellistumisten erilaisuudesta nousee ja millaisiin kehityskulkuihin, tilanteisiin ja käytäntöihin nämä jännitteet tyypillisesti liittyvät. Lisäksi tunnistan, millaiseksi luonto muuttuu tehtyjen poliittisten valintojen ja niihin vaikuttavien tekijöiden seurauksena ja miten luontopolitiikka on läsnä lähiössä. Lopuksi pohdin, miten luonnon muutosdynamiikka ja muotoutuminen voidaan ottaa osaksi asuinaluesuunnittelua luonnonhoitoa lähiöissä.

Molempien asuinalueiden suunnittelussa luonto ja ihmisen toiminta on pyritty eristämään toisistaan, joskin eri syistä. Hervannassa haluttiin lähinnä erottaa erilaiset toiminnat toisistaan, Vuoreksessa arvokkaat luontokohteet haluttiin säilyttää sellaisenaan, jolloin korostui luonnontieteellisen tiedon ja luokittelujen merkitys hallinnan luonnon määrittelyssä. Kuitenkin molemmat käytännöt johtavat käyttömuotojen risteämiseen ja uusien luontojen suunnittelemattomaan syntyyn, jolloin kehittyy totunnaisiin luonnon luokituksiin sovittamatonta luontoa.

Asukkaat osallistuvat lähiöluonnon muotoutumiseen käyttämällä alueita, antamalla niille merkityksiä ja toimimalla arvostamansa luonnon puolesta. Kuvaan lähiöasukkaiden suhdetta luontoon nautintana, jokamiehenoikeuteen perustuvana luonnon käyttönä. Tunnistan nautinnassa kolme erityyppistä suhtautumistapaa suunnitteluun: totunnaisen, omaehtoisen ja elämyksellisen nautinnan ekologian.

Lähiöisyyden ilmenemistä biologisessa luonnossa tutkin Hervannan kasvillisuuden avulla. Olen tunnistanut lähiömetsät ja lähiöniityt uusiksi luonnoiksi, joiden luonto on syntynyt osana lähiörakentamista ja -elämäntapaa ja niiden taustalla olevaa luontopolitiikkaa. Lähiömetsien ja niittyjen kasvillisuus tarjoaa esimerkkejä siitä, millainen lajisto selviytyy ja millaisten olosuhteiden ja prosessien yhteydessä Suomessa voi kehittyä monimuotoista luontoa tiheän asutuksen keskellä.

Lähiöluonnon muototumiseen osallistuvien toimijoiden erilaiset luontoon liittyvät pyrkimykset ja tavat hahmottaa luonto ja siinä tapahtuvat muutokset aiheuttavat jännitteitä toimijoiden välillä. Asukkaat kokevat usein hallintapyrkimysten vaikeuttavan nautintamahdollisuuksiaan, vaikka luonnon hallinta onkin monien nautintatapojen edellytys. Toinen jännitteiden aiheuttaja on luonnon muuttuminen ja sen tulkitseminen. Asukkaiden vaikutusmahdollisuudet näissä tilanteissa riippuvat vahvasti siitä, miten hyvin he voivat tuoda luontoon liittyviä merkityksiään päätöksentekoon.

Lähiöluonnon arvostaminen on myös yleisemmin merkityksenantokysymys. Vallitsevissa päätöksentekojärjestelmissä lähiöluonnon ottaminen osaksi suunnittelua vaatii sen tunnistamista ja tunnustamista luonnoksi. Luontoarvojen osoittamisen avulla kyetään kuitenkin vain suhteellisen staattiseen luonnonsuojeluun tai selkeästi hahmotettavien luonnon kehitysmahdollisuuksien vahvistamiseen. Asuinalueen luonnon kehittymisen ennakointi vaatii suunnittelijoilta rohkeutta tehdä karkeita suunnitelmia sekä avoimuutta asukkaiden tavoille alkaa käyttää luontoa, heidän merkityksenannoilleen ja luonnossa tapahtuville muutoksille.

The construction of a suburb causes sudden, easily detectable changes. It also acts as a starting point for much more subtle changes which often go unnoticed. In addition to its effect on physical change, the meanings given to nature and the ways of managing and using nature also change. The politics of nature, that is discussing how nature becomes a subject of management and decision making processes as well as forming part of the arguments in the decision-making processes, offers a suitable perspective for a thesis on environmental policy.

This thesis is a case study of two suburbs discussing the enactment of nature within their areas. The suburbs used as case studies – Hervanta and Vuores – have been built up during different decades and have different identities. I have used analysis of planning documents, interviews, walking interviews and vegetation analysis to provide a thick description of the processes by which nature enacts within a suburban setting. In published articles which form sub-studies to this thesis I have identified nature, the various professionals managing nature and the residents as the major actors in the enactment of nature. In this thesis I alternate between these actors’ perspectives and also discuss tensions between the actors.

The thesis begins by describing how management, residents’ actions and natural processes participate in the enactment of suburban nature, identifying tensions which emerge because the enactments of residents and managers of nature differ from each other and discussing developments, situations and practices in which the tensions are often located. This analysis reveals changes in nature resulting from political choices and factors affecting the decisions. In other words, I describe how the politics of nature is present, and even visible, in suburbs. Finally I discuss how the natural dynamics and enactment can be incorporated into the planning of residential areas and in the management of nature in suburbs.

Keeping nature and humans apart has formed part of the policy in both suburbs, even though the underlying reasons have been different. In Hervanta the key principle was to separate different human actions, e.g. recreation and traffic, from each other. In Vuores the emphasis was on preserving patches of valuable nature intact and excluding them from construction activity. Classifications and scientific knowledge played a key role in governing and defining nature especially in the planning process of Vuores. Yet both the function-based and nature-preserving practices lead to hybridization of the usages and meanings of nature. Finally this results in the emergence of new unplanned or un-designed new natures not fitting into the conventional classifications.

Residents take part in the enactment of suburban nature by using natural and constructed areas, giving them meanings and acting for the nature they value. I describe the suburban residents’ relation to and uses of nature using the Finnish word “nautinta”, which refers to the traditional use of nature in Finland based on every-man’s-rights and to the amenity values of nature. I describe the relation of nautinta to designed nature (i.e. parks, planned recreational areas) and to the planning of nature with three “amenity ecologies” (nautinnan ekologiat): intimate, communal and active. The residents’ lack of opportunities to participate in the planning and management of their local nature are a fundamental feature of all these ecologies. The study of field floor flora revealed that suburban forests and suburban meadows are truly new natures. They have emerged during the processes of suburban planning and construction, suburban every-day-life and the politics of nature underlying those processes. The forests and meadows of Hervanta offer examples of how vegetation develops, what kinds of species survive and which combinations of processes and circumstances afford possibilities to enhance biodiversity within a densely built-up suburb in Finland.

The governors of nature and the residents perceive nature through different sets of values and ambitions, which causes tension between the actors. Residents often feel that the attempts of green governance restrict their opportunities for recreation, even though (sub)urban green governance is a perquisite of many recreational activities. Another cause of tension is the actors’ different interpretations of the changes happening in nature. When tensions arise the residents’ opportunities to influence decision making depend largely on how open the decision making process is to the residents’ experiences, knowledge and significations.

Valuing suburban nature is also part of a more general question of signification. In the prevailing decision making processes suburban nature first has to be recognized as Nature i.e. something that is valuable and worth protecting according to present classifications. However, this only allows the protection of nature which has rather static biological values or the development of easily detectable potentials of nature. I call for planning approaches based on robust plans, which would include prefiguration of the development of future natures and openness to adjust plans according to the residents’ emerging enactments of nature.