Sosiaalipoliittisten hyvinvointivaltiomallien kansainvälinen vertailu ja hyvinvointiarviointi Esping-Andersenin luokittelusta inhimilliseen ja ekosysteemin hyvinvointiin

Abstract

Hyvinvointivaltio on toiminut läntisissä teollisuusmaissa melko hyvin viime vuosiin asti vähentämällä köyhyyttä ja epävarmuutta. Tarve vastata sosiaalisista riskeistä aiheutuviin epävarmuuksiin ihmisten elinkaarella ilmeni jo 1930-luvulla suuren laman aikana ja hyvinvointivaltioita ruvettiin varsinaisesti luomaan kasvavan talouden tarpeisiin maailmansotien jälkeen.

Hyvinvointivaltio ei ole yksiselitteinen käsite. Usein sillä kuitenkin tarkoitetaan valtion kansalaisilleen tarjoamia sosiaaliturvan kaltaisia sosiaalietuuksia sekä koulutuksen ja terveydenhoitopalvelujen kaltaisia yhteiskunnallisia palveluja. Hyvinvointivaltioita on eri laajuisia ja tutkimuskirjallisuuden kirjo eri malleista on varsin runsas. Esim. Esping-Andersen luokittelee hyvinvointivaltiomallit kolmeen ryhmään: angloamerikkalaisiin, keskieurooppalaisiin ja pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin. Angloamerikkalaisessa mallissa korostetaan markkinoita, keskieurooppalaisessa työmarkkinoita ja pohjoismaisessa valtiota hyvinvoinnin tuottajainstituutiona.

Koska aineisto ei täyttänyt parametristen testien oletuksia, tutkielmassa käytettiin niiden sijaan yksisuuntaisen varianssianalyysin ja t-testin epäparametrisia vastineita testaamaan, eroavatko nämä kolme maaryhmää toisistaan kymmenen keskeisen sosiaali- ja ympäristömuuttujan suhteen. Lisäksi regressiomallilla tutkittiin kuinka viiden selittäjäksi valitun muuttujan muutos vaikuttaisi selitettävien Prescott-Allenin inhimillisen (Human Wellbeing Index) ja ekosysteemin (Ecosystem Wellbeing Index) hyvinvointi-indeksien arvoihin. Aineisto on kerätty pääosin OECD:n tilastoista. Tilastoanalyysit toteutettiin tilasto-ohjelma SPSS:llä.

Tutkimustulosten perusteella pohjoismaiset hyvinvointivaltiot erottuvat omana ryhmänään, mutta angloamerikkalaisten ja keskieurooppalaisten maiden välillä ei ollut havaittavissa selvää eroa. Kyseinen maaluokitus ei siten vaikuta olevan enää yhtä relevantti kuin vuonna 1990, kun Esping-Andersenin teos aiheesta julkaistiin. Vaikuttaa siltä, että tulevaisuudessa ei välttämättä enää ole yhtä selkeästi erotettavissa eri hyvinvointivaltiomalleja toisistaan.

Hyvinvointivaltion toimintaympäristö on muuttunut siitä, mitä se oli 1950-luvulla, kun hyvinvointivaltioita luotiin teollisuusmaihin. Nykyään haasteita valtioiden toiminnalle muodostavat väestörakenteen muutokset ja väestön ikääntyminen, talouden globalisaatio sekä pääomien ja ammattityövoiman liikkuvuuden lisääntyminen ja hyödykemarkkinoiden yhdentyminen. Todennäköisesti hyvinvointivaltio ei tule tulevaisuudessa häviämään, vaikka on odotettavissa, että eri hyvinvointivaltiomallit lähentyvät toisiaan.