"Et sä voi sanoo kellekään tän ikäsenä, et mä oon eläkkeellä" - Mielenterveyden häiriön vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien nuorten aikuisten identiteetti ja toimijuus

Abstract

Tässä pro gradussa tutkin mielenterveyden häiriön vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien nuorten aikuisten identiteettiä ja toimijuutta. Lisäksi tarkastelen toiseuden ja syrjäytymisen kokemuksia. Pyrkimyksenäni on tuoda esiin niitä merkityksiä, mitä nuoret aikuiset antavat identiteetilleen ja toimijuudelleen sekä tarkastella miten nämä merkitykset ovat muuttuneet mielenterveyden häiriöön sairastumisen ja työkyvyttömyyseläkkelle päätymisen myötä.

Tutkielmani on laadullinen ja sen teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Lisäksi teoreettista taustaa pohdinnoilleni ovat antaneet terveyssosiologia, laadullinen mielenterveystutkimus ja marginaalisuuden tutkimus. Tutkielmani aineisto muodostuu kuudesta teemahaastattelusta. Tavoitin haastateltavat mielenterveyskuntoutujien päivätoimintakeskuksien ja korkeakoulujen sähköpostilistojen kautta. Olen käyttänyt aineistoni purkamisessa sisällönanalyysiä.

Tarkastelen identiteettiä sosiaalisen konstruktionismin tapaan. Lisäksi ymmärrän identiteetin Hallin (2002) tavoin postmoderniksi subjektiksi, liikkuvaksi ja moninaiseksi. Identiteetin rinnalle valitsin toimijuuden käsitteen, jonka avulla kuvaan niitä mahdollisuuksia ja rajoituksia, jotka yksilö toiminnalleen hahmottaa (Leinikki 2009).

Tutkimuksen tuloksena voidaan sanoa, että sairastuminen mielenterveyden häiriöön ja työkyvyttömyyseläkkelle päätyminen aiheuttavat haasteita nuoren aikuisen identiteetille ja toimijuudelle. Aineistosta oli löydettävissä sairauden hyväksymisen prosessi, joka tarkoitti vakavan mielenterveyden häiriön hyväksymistä osaksi identiteettiä. Sairauden hyväksymisen prosessi auttoi voittamaan sairastumisen aiheuttaman identiteettiuhan. Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen herätti haastateltavissa ristiriitaisia tunteita, helpotusta ja häpeää. Nuoret aikuiset kokivat olevansa kaksinkertaisesti toisia, sekä työkyvyttömyyseläkeläisyytensä että mielenterveyden häiriönsä vuoksi. Heidän puheestaan tuli ilmi myös itseleimaamista eli häpeäleiman sisäistämistä. Sairastuminen mielenterveyden häiriöön oli myös aiheuttanut haastateltaville syrjäytymisen kokemuksia sekä muutoksia sosiaalisissa suhteissa Suurin osa haastateltavista tunsi olevansa edelleen hieman syrjäytyneitä, jonka lisäksi se oli monelle yksi tulevaisuuden vaihtoehto. Lisääntynyt toimintakyky näkyi kuntoutumisena, mitä kuntoutuneemmaksi haastateltava itsensä koki, sitä vähemmän sairaus hallitsi heidän toimijuuttaan. Kaikki haastateltavat työskentelivät sairautensa kanssa päivittäin tavoitteenaan kuntoutuminen ja työelämä. Mielenterveyspalvelut olivat edistäneet kaikkien haastateltavien toimijuutta, mutta toisaalta ne aiheuttivat monille myös toimijuuden loukkuja. Toimijuuden loukuiksi määrittyi erityisesti hoitoon pääsemättömyys.