Selkäleikkauspotilaan ja läheisen selviytyminen sairaalasta kotiuduttaessa ja kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen
Leikkola, Päivi (2014)
Leikkola, Päivi
Tampere University Press
2014
Hoitotiede - Nursing Science
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9599-1
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9599-1
Tiivistelmä
Selkäleikkauspotilaan ja läheisen selviytyminen sairaalasta kotiuduttaessa
ja kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen
Tutkimuksessa kuvataan aikuisen selkäleikkauspotilaan ja läheisen kokemuksia heidän selviytymisensä voimavaroista ja heidän selviytymisen tukemista potilaan leikkauksen jälkeen. Selviytymisen voimavaroissa tarkastellaan potilaan ja läheisen sisäisiä voimavaroja ja selviytymisen tukemisessa tarkastellaan potilaan hoitamiseen osallistuneiden henkilöiden (lääkäri, hoitaja, fysioterapeutti) antamaa tukea potilaalle ja läheiselle sairaalahoidon aikana. Tutkimuksessa kehitettiin potilaan ja perheen selviytymisestä malli, jonka avulla voidaan edistää käytännön perhehoitotyön ja potilaan ja läheisen hoidon kehittämistä sairaalan vuodeosastolla.
Kyseessä on seurantatutkimus, jossa tutkimusaineisto kerättiin aikuisilta selkäleikkauksessa olleilta potilailta ja heidän läheiseltään kyselylomakkeen avulla. Aineisto kerättiin potilaalta ja läheiseltä potilaan sairaalasta kotiutumisen vaiheessa ja uudelleen kuusi viikkoa sairaalasta kotiutumisen jälkeen.
Tulokset osoittavat, että potilaan ja läheisen selviytyminen on hyvin yksilöllistä sairaalasta kotiutumisen vaiheessa ja kuusi viikkoa potilaan leikkauksen jälkeen. Sairaalasta kotiutumisen vaiheessa potilaan ja läheisen tärkeimpiä selviytymisen voimavaroja ovat potilaan oma motivoituneisuus toipumiseensa ja heidän molempien yhteinen luottamus hoitohenkilökuntaa kohtaan. Erilaiset pelot huonontavat heidän molempien voimavaroja.
Kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen myönteisenä voimavarana korostui myös heidän kotielämän arjen normaalius. Sairaalasta kotiutumisen vaiheessa ja kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen potilaat ja läheiset kokivat myönteisenä selviytymisensä tukena erityisesti sairaalassa tapahtuneen ohjaustilanteen ilmapiirin, potilaan käyttäytymisen tasoittumisen ja perheessä koettujen erilaisten tunnemuutosten vähentymisen. Potilaiden selviytymisen näkökulmasta sairaalassa potilasta hoitaneiden henkilöiden osoittama läsnäolo ja potilaan ohjaukseen liittyneiden tarpeiden huomioiminen ja itsehoitoon motivoiminen koettiin myös erittäin suureksi tueksi. Kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen potilaat kokivat tärkeäksi tueksi heidän itsehoitoon motivoitumisensa ja heitä hoitaneiden henkilöiden osoittaman läsnäolon. Tulokset osoittivat läheisten tuen saamisen olleen puutteellista, ja läheiset kokivat potilasta hoitaneiden henkilöiden osoittaneen heille vähäistä läsnäoloa potilaan sairaalasta kotiutumisen vaiheessa. Kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen läheinen koki yhä edelleen, että potilasta hoitaneet henkilöt eivät olleet läsnä heidän kanssaan ja he näkivät puutteita myös potilaan ohjaukseen liittyneiden tarpeiden huomioimisessa.
Tutkimuksessa verrattiin myös potilaan ja läheisen tilannetta näiden kahden ajankohdan välillä. Tulokset osoittivat että potilaan oma motivoituneisuus toipumiseensa oli tärkeä selviytymisen voimavara. Tämän lisäksi ilmapiiri sairaalassa tapahtuneessa ohjaustilanteessa henkilökunnan kanssa oli ollut heille tärkeä tuki sairaalasta kotiutumisen vaiheessa sekä kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen. Pelon potilaat kokivat yhä edelleen sellaisena tekijänä, joka heikensi heidän voimavarojaan. Läheisten kokemuksissa korostui heidän selviytymiselleen myönteisenä asiana näiden kahden ajankohdan välillä erityisesti heidän kotielämänsä arki ja sen normaalius. Läheiset haluavat olla läsnä potilaan hoidossa. Tutkimukseen osallistuneet läheiset toivoivat, että sairaalassa potilasta hoitavat henkilöt olisivat läsnä tiiviimmin myös heidän kanssaan. Läsnäolon merkitys läheiselle lisääntyi potilaan toipumisen edistyessä. Läheiset kokivat omille voimavaroilleen positiivisena myös sen, että potilaan mieliala ei vaihdellut enää niin paljon kuin aiemmin. Potilaan aktiivisuus itsensä hoitamiseen oli potilaan ja läheisen voimavaroille tärkeää potilaan toipumisen edistyessä. Lisäksi potilaan terveydentilan parantuminen ja sosiaalisen elämän lisääntyminen oli potilaan ja läheisen voimavaroille myönteinen asia potilaan toipumisen edistyessä.
Selkäleikkauspotilaan ja läheisen selviytymisestä on hyvin vähän aikaisempaa tutkimustietoa. Tutkimuksessa saadun tiedon pohjalta on mahdollista kehittää perhehoitotyön mukaisia toimintamalleja hoitotyöhön selkäleikkauspotilaan ja läheisen selviytymisen edistämiseksi ja samalla heidän terveydentilansa parantamiseksi.
ja kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen
Tutkimuksessa kuvataan aikuisen selkäleikkauspotilaan ja läheisen kokemuksia heidän selviytymisensä voimavaroista ja heidän selviytymisen tukemista potilaan leikkauksen jälkeen. Selviytymisen voimavaroissa tarkastellaan potilaan ja läheisen sisäisiä voimavaroja ja selviytymisen tukemisessa tarkastellaan potilaan hoitamiseen osallistuneiden henkilöiden (lääkäri, hoitaja, fysioterapeutti) antamaa tukea potilaalle ja läheiselle sairaalahoidon aikana. Tutkimuksessa kehitettiin potilaan ja perheen selviytymisestä malli, jonka avulla voidaan edistää käytännön perhehoitotyön ja potilaan ja läheisen hoidon kehittämistä sairaalan vuodeosastolla.
Kyseessä on seurantatutkimus, jossa tutkimusaineisto kerättiin aikuisilta selkäleikkauksessa olleilta potilailta ja heidän läheiseltään kyselylomakkeen avulla. Aineisto kerättiin potilaalta ja läheiseltä potilaan sairaalasta kotiutumisen vaiheessa ja uudelleen kuusi viikkoa sairaalasta kotiutumisen jälkeen.
Tulokset osoittavat, että potilaan ja läheisen selviytyminen on hyvin yksilöllistä sairaalasta kotiutumisen vaiheessa ja kuusi viikkoa potilaan leikkauksen jälkeen. Sairaalasta kotiutumisen vaiheessa potilaan ja läheisen tärkeimpiä selviytymisen voimavaroja ovat potilaan oma motivoituneisuus toipumiseensa ja heidän molempien yhteinen luottamus hoitohenkilökuntaa kohtaan. Erilaiset pelot huonontavat heidän molempien voimavaroja.
Kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen myönteisenä voimavarana korostui myös heidän kotielämän arjen normaalius. Sairaalasta kotiutumisen vaiheessa ja kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen potilaat ja läheiset kokivat myönteisenä selviytymisensä tukena erityisesti sairaalassa tapahtuneen ohjaustilanteen ilmapiirin, potilaan käyttäytymisen tasoittumisen ja perheessä koettujen erilaisten tunnemuutosten vähentymisen. Potilaiden selviytymisen näkökulmasta sairaalassa potilasta hoitaneiden henkilöiden osoittama läsnäolo ja potilaan ohjaukseen liittyneiden tarpeiden huomioiminen ja itsehoitoon motivoiminen koettiin myös erittäin suureksi tueksi. Kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen potilaat kokivat tärkeäksi tueksi heidän itsehoitoon motivoitumisensa ja heitä hoitaneiden henkilöiden osoittaman läsnäolon. Tulokset osoittivat läheisten tuen saamisen olleen puutteellista, ja läheiset kokivat potilasta hoitaneiden henkilöiden osoittaneen heille vähäistä läsnäoloa potilaan sairaalasta kotiutumisen vaiheessa. Kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen läheinen koki yhä edelleen, että potilasta hoitaneet henkilöt eivät olleet läsnä heidän kanssaan ja he näkivät puutteita myös potilaan ohjaukseen liittyneiden tarpeiden huomioimisessa.
Tutkimuksessa verrattiin myös potilaan ja läheisen tilannetta näiden kahden ajankohdan välillä. Tulokset osoittivat että potilaan oma motivoituneisuus toipumiseensa oli tärkeä selviytymisen voimavara. Tämän lisäksi ilmapiiri sairaalassa tapahtuneessa ohjaustilanteessa henkilökunnan kanssa oli ollut heille tärkeä tuki sairaalasta kotiutumisen vaiheessa sekä kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen. Pelon potilaat kokivat yhä edelleen sellaisena tekijänä, joka heikensi heidän voimavarojaan. Läheisten kokemuksissa korostui heidän selviytymiselleen myönteisenä asiana näiden kahden ajankohdan välillä erityisesti heidän kotielämänsä arki ja sen normaalius. Läheiset haluavat olla läsnä potilaan hoidossa. Tutkimukseen osallistuneet läheiset toivoivat, että sairaalassa potilasta hoitavat henkilöt olisivat läsnä tiiviimmin myös heidän kanssaan. Läsnäolon merkitys läheiselle lisääntyi potilaan toipumisen edistyessä. Läheiset kokivat omille voimavaroilleen positiivisena myös sen, että potilaan mieliala ei vaihdellut enää niin paljon kuin aiemmin. Potilaan aktiivisuus itsensä hoitamiseen oli potilaan ja läheisen voimavaroille tärkeää potilaan toipumisen edistyessä. Lisäksi potilaan terveydentilan parantuminen ja sosiaalisen elämän lisääntyminen oli potilaan ja läheisen voimavaroille myönteinen asia potilaan toipumisen edistyessä.
Selkäleikkauspotilaan ja läheisen selviytymisestä on hyvin vähän aikaisempaa tutkimustietoa. Tutkimuksessa saadun tiedon pohjalta on mahdollista kehittää perhehoitotyön mukaisia toimintamalleja hoitotyöhön selkäleikkauspotilaan ja läheisen selviytymisen edistämiseksi ja samalla heidän terveydentilansa parantamiseksi.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]