Vanhusten hoiva ja eriarvoisuus, sosiaalisen ja taloudellisen taustan yhteys avun saamiseen ja palvelujen käyttöön

Abstract

Väitöskirjassa tutkitaan asettuvatko vanhukset taloudellisten ja sosiaalisten resurssiensa perusteella eriarvoisiin asemiin tarvitessaan hoivaa. Hoivaa tuetaan yhteiskunnallisella tasolla siksi, että hoivan tarpeisiin vastaamista pidetään yhtenä hyvinvoinnin edellytyksenä. Tuottamalla hoivaa julkisin palveluin halutaan edistää oikeudenmukaisuutta, vastuun jakamista sekä ihmisten riippumattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Suomessa julkisia hoivapalveluja ensin laajennettiin voimakkaasti 1900-luvun jälkipuoliskolla, sittemmin niitä on supistettu. Samalla vastuun hoivasta voidaan sanoa ensin siirtyneen lähiyhteisöiltä julkiselle sektorille ja viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana taas alkaneen liukua takaisin julkiselta sektorilta perheille ja läheisille.

Hoivavastuun painopisteen siirtyminen liittyy laajempiin hyvinvointivaltioissa käynnissä oleviin muutoksiin. Valtion ja julkisen sektorin roolia ja vastuuta on alettu supistaa palvelujen järjestämisessä. Ihmisten, muun muassa hoivaa tarvitsevien vanhusten, odotetaan toimivan aktiivisina, valintoja tekevinä ja osallistuvina kansalaisina. Hoivapalvelujen rahoittaminen ja allokoiminen on edelleen julkisen sektorin vastuulla, mutta niitä järjestetään yhä useammin yksityisten palveluntuottajien toimesta ja ihmisiä ohjataan ostamaan tarvitsemiaan hoivapalveluja yksityiseltä sektorilta kotitalousvähennystä hyödyntäen. Samaan aikaan sosiaalinen eriarvoisuus on yhteiskunnassa lisääntynyt, tuloerot ovat kasvaneet ja vanhojen ihmisten pienituloisuus on yleistä. Siksi on ajankohtaista kysyä, miten paljon henkilökohtaiset resurssit vaikuttavat hoivan järjestämiseen ja ovatko vanhukset taustatekijöistään riippumatta tasa-arvoisessa asemassa hoivaa tarvitessaan.

Empiirinen tutkimukseni osoittaa, että vanhukset saavat useimmiten apua läheisiltään, mutta toivoisivat avun tarpeiden mahdollisesti lisääntyessä saavansa apua julkisista palveluista. Oma ja lähipiirin ensisijainen vastuu siis toteutuu jo nyt, mutta ihmiset eivät kuitenkaan haluaisi olla läheisistään riippuvaisia, jos avuntarpeet lisääntyvät. Tutkimukseni mukaan pieni, mutta kuitenkin huomionarvoinen osa vanhuksista, 14 prosenttia, koki jäävänsä ilman riittävää apua. Tämä joukko koostui pääosin yksinasuvista, terveydentilaltaan huonokuntoisista naisista. Myös tulotaso oli yhteydessä avun riittämättömyyteen. Pienituloisista noin 20 prosenttia kertoi jäävänsä ilman riittävää apua kun parempituloisista vain 7 prosenttia ei saanut tarpeeksi apua.

Tutkimukseni mukaan hoivaan, apuun ja palveluihin liittyvä eriarvoisuus on yhteydessä sekä taloudellisiin että sosiaalisiin resursseihin. Informaalia apua saavat eniten huonokuntoiset vanhukset, mikä on loogista. Julkiset palvelut kohdistuvat niin ikään paljolti niitä eniten tarvitseville, huonokuntoisille ja yksinasuville vanhuksille. Nämä hoivan tarpeita selittävät taustatekijät ovat yhteydessä myös yksityisten palvelujen käyttöön, mutta vielä merkittävämpi yhteys on korkealla tulotasolla ja yksityisten palvelujen käytöllä. Yksityisiä palveluja ostavat siis varakkaammat, kuten voi olettaa. Tutkimukseni osoittaa myös, että apua ja hoivaa saadaan usein eri lähteistä eli kunnallisten palvleujen saaminen ja yksityisten palvelujen käyttö on yhteydessä informaalin avun saamiseen ja päinvastoin. Voidaan siis olettaa, että omaiset ja läheiset sekä heidän käytössään olevat tiedolliset, taidolliset ja taloudelliset resurssit ovat tärkeä osa palvelujen hankkimista vanhuksille, olivatpa palvelut julkisia tai yksityisiä.

This doctoral thesis is about the care of older people and inequality in Finland. My primary research question asks whether meeting older people’s care needs is related to their personal economic and social resources. To answer this question, I begin by providing an overview of the societal context in which care is organized. First I examine for what purposes care is supported and how it is related to promoting wellbeing on a societal level. Secondly, I consider the changes that have taken place during the last 20 years with regards to the Finnish welfare state and the provision of social services. Thirdly, I examine what can be interpreted as the main principles from the national policy documents that give guidelines for care policies, and what the main features of the current provision of care are. Based on this background I make use of two different empirical datasets, a survey and interviews collected in Tampere and Jyväskylä, in order to deepen our understanding of the current state of providing and receiving care, help and services. In addition, I explore how care and services are organized on the practical level.

Originally, care has been included in social policy because it has been considered as one of the essential components of wellbeing. The fact that care services have been financed and organized by the public sector is based on the idea that public care services offer a way to promote equality, sharing responsibility, and people’s autonomy. Public services were expanded in Finland from the 1960’s but then cut back after the economic recession in the 1990’s. In a similar vein the responsibility shifted first from the family to the public sector, and then back to the family again. This is related to a set of larger changes that are taking place in Western and Nordic welfare states. The role of the public sector is narrowing and the responsibility of social wellbeing is being increasingly shifted to individuals and families. Citizens, including older people, are expected to be active and to take part in society, and this includes making choices and taking responsibility concerning their lives and their care. Developments in the provision of public services have moved in the direction of promoting choice and consumerism, even though the financing and allocation of services still remain public responsibilities. However, alongside marketization a concern about social inequality is rising. When the privatization of responsibility is combined with the marketization of services there is a risk of personal resources becoming key to having care needs met. At the same time social inequality has been increasing. In the policy documents both individuals’ own responsibility and the problem of rising inequality are emphasized, which can be considered somewhat contradictory.

According to the findings of my empirical research, older people most often receive care from their family, but they would wish that if their needs become more demanding, it would instead be received through public services. The responsibility is therefore already on the private sphere or family, but at the same time older people wish not to be dependent on their close ones with their care needs. My research shows that the majority of older people in Tampere and Jyväskylä are either able to take care of themselves or receive enough help. However, 14 percent considered the help and care that they received as insufficient. This was most common for women who had a poor status of health and who lived alone.

Inequality regarding care and services was most clearly related to the use of private services and level of income. Informal help and public services seemed to be received according to need, i.e. their provision related to poor status of health, and living alone. These factors were also related to the use of private services, but level of income was a stronger predictor here. The interview data also showed that level of income was a major factor in determining the use of private services. Thus, if the role of privately purchased services increases and people are expected to extend their personal responsibility to acquiring services from the private sector, it can be assumed that inequality among older people will increase. Until now guaranteeing indispensable subsistence and care is still a public responsibility, but given the changes that have taken place in the Finnish welfare state, and in values, attitudes, public service provision and the political principles guiding care policies, there is reason to worry about future developments.