Sosiaalipalvelujen laatuun liitettävät oikeudelliset reunaehdot
Siitari, Elina (2014)
2014
Hallintotieteiden maisteriopinnot - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-09-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201409232167
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201409232167
Tiivistelmä
Tämän tutkielman tutkimustehtävänä on selvittää iäkkäille henkilöille suunnattuja ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja tuottavien yksiköiden oikeudellista minimitasoa. Minimitasoa tutkitaan palvelun laadun näkökulmasta. Lisäksi pohditaan de lege ferenda minkälainen laatutaso olisi voimassaolevan oikeuden ja suomalaisen yhteiskuntakehityksen kannalta hyväksyttävissä.
Tutkimusmetodina on pääosin oikeusdogmatiikka. Voimassaolevaa oikeutta systematisoidaan ja tulkitaan hyvinvointioikeudellisesta kokonaisuudesta käsin. Tutkimuskysymystä tarkastellaan kuntanäkökulmasta. Kunta vastaa riittävien sosiaalipalvelujen järjestämisestä edistäessään asukkaidensa hyvinvointia alueellaan. Perusoikeusnäkökulma, ja erityisesti perustuslain (731/1999) 19 §, on valikoitunut viitekehykseksi, jonka pohjalta eri oikeudenaloilla liikkuvan hyvinvointioikeuden toimia tarkastellaan ja systematisoidaan.
Sosiaalipalvelujen laatua normittavat useat oikeudelliselta sitovuudeltaan hierarkkisesti eritasoiset normistot. Niin kauan, kun lainsäädännöstä ei löydy yksityiskohtaisesti palvelujen laatua aineellisesti normittavaa informaatiota riittävästä laadusta, on lakia alemmanasteisia normistoja hyödynnettävä riittävää laatua määriteltäessä. Oikeudellisesti ei-sitovan informaatio-ohjauksen tärkeimmäksi ideologiseksi lähtökohdaksi nousee kunnallinen demokratia ja itsehallinto paikallisen asiantuntemuksen sekä läheisyysperiaatteen merkityksessä. Asiaa voidaan tarkastella myös taloudellisesta näkökulmasta. Kun kyseessä ei ole palvelun järjestäjää oikeudellisesti velvoittava laatuun kohdistuva normi, asioissa voidaan taloudellisin reunaehdoin joustaa. Velvoittavien normien asettaminen vaatisi tuekseen rahoitusperiaatteen toteuttamista.
Kuten tästä tutkielmastakin käy ilmi, hyvinvointioikeuden ala on hyvin monimuotoinen ja rikkonainen kokonaisuus. Sen soveltaminen lähtee tapauskohtaisesta harkinnasta ja palvelunkäyttäjän yksilöllisen kokonaistilanteen huomioimisesta.
Tutkimusmetodina on pääosin oikeusdogmatiikka. Voimassaolevaa oikeutta systematisoidaan ja tulkitaan hyvinvointioikeudellisesta kokonaisuudesta käsin. Tutkimuskysymystä tarkastellaan kuntanäkökulmasta. Kunta vastaa riittävien sosiaalipalvelujen järjestämisestä edistäessään asukkaidensa hyvinvointia alueellaan. Perusoikeusnäkökulma, ja erityisesti perustuslain (731/1999) 19 §, on valikoitunut viitekehykseksi, jonka pohjalta eri oikeudenaloilla liikkuvan hyvinvointioikeuden toimia tarkastellaan ja systematisoidaan.
Sosiaalipalvelujen laatua normittavat useat oikeudelliselta sitovuudeltaan hierarkkisesti eritasoiset normistot. Niin kauan, kun lainsäädännöstä ei löydy yksityiskohtaisesti palvelujen laatua aineellisesti normittavaa informaatiota riittävästä laadusta, on lakia alemmanasteisia normistoja hyödynnettävä riittävää laatua määriteltäessä. Oikeudellisesti ei-sitovan informaatio-ohjauksen tärkeimmäksi ideologiseksi lähtökohdaksi nousee kunnallinen demokratia ja itsehallinto paikallisen asiantuntemuksen sekä läheisyysperiaatteen merkityksessä. Asiaa voidaan tarkastella myös taloudellisesta näkökulmasta. Kun kyseessä ei ole palvelun järjestäjää oikeudellisesti velvoittava laatuun kohdistuva normi, asioissa voidaan taloudellisin reunaehdoin joustaa. Velvoittavien normien asettaminen vaatisi tuekseen rahoitusperiaatteen toteuttamista.
Kuten tästä tutkielmastakin käy ilmi, hyvinvointioikeuden ala on hyvin monimuotoinen ja rikkonainen kokonaisuus. Sen soveltaminen lähtee tapauskohtaisesta harkinnasta ja palvelunkäyttäjän yksilöllisen kokonaistilanteen huomioimisesta.