Tekijän leima journalistisessa kuvassa. Valokuvaaja Hannes Heikuran käsialan muodostuminen Helsingin Sanomissa vuosina 1984-2010
Hyvärinen, Suvi (2014)
2014
Visuaalisen journalismin maisteriopinnot - Master's Programme in Visual Journalism
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-06-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201407091991
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201407091991
Tiivistelmä
Lehtikuvistaan useasti palkittu valokuvaaja Hannes Heikura työskenteli Helsingin Sanomille yli 20 vuoden ajan. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, kuinka omintakeisesta tyylistään tunnetun Heikuran käsiala muodostui. Mitä persoonallisia tunnuspiirteitä on löydettävissä Heikuran valokuvista? Mitkä piirteet toistuvat ja vahvistuvat ajan myötä? Kuinka Heikura onnistui ylläpitämään omaa tyyliään ulkoisista vaatimuksista huolimatta?
Tavoitteeni pro gradu -tutkielmassani on transponoida alunperin elokuvatutkimukseen suunnattu auteur-teoria kuvajournalismin kentälle. Vaikka tarkastelen yksinään Heikuran kädenjälkeä tässä tutkielmassa, tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kokonaan unohtaa muiden tekijöiden tärkeyttä. Ranskassa 1950-luvulla syntynyt yksilöllistä tekijyyttä korostava auteur-teoria puhui elokuvaohjaajien luovan vision ja kontrollin puolesta. Tuotannon sosiologia taas korostaa kollektiivisen tekijyys -käsitteen, työrutiinien ja olosuhteiden kartoittamisen tärkeyttä. Tutkimukseni edustaa siis jälkistruktualistista tekijyystutkimusta ja tutkimussuuntaukseltaan liikkuu auterismin sekä tuotannon sosiologian välimaastossa.
Tutkimukseni aineisto koostuu Helsingin Sanomissa julkaistuista valokuvista ja kolmesta tutkimushaastattelusta. Tarkastelen Heikuran kuvia niin 1980-, 1990- kuin 2000-luvultakin. Oma tutkimukseni edustaa laadullista tapaustutkimusta ja metodeinani ovat aineiston lähiluku ja kuva-analyysi sekä teemahaastattelu. Vastatakseni paremmin tutkimuskysymyksiini haastattelin Heikuran itsensä lisäksi kahta hänen kanssaan työskennellyttä Helsingin Sanomien toimitussihteeriä: jo eläkkeellä olevaa Timo Vuorta ja edelleen Helsingin Sanomissa työskentelevää Hannu Salmea.
Aineisto osoitti, että Heikuran käsialaa on läpi hänen HS-uransa kuvanneet tietyt ominaisuudet, kuten silmänkorkeudelta kuvaaminen, katukuvaajan, eli ulkopuolisen tarkkailijan rooli ja luonnonvalon käyttö. Ajan myötä nämä kuvaajalle tyypilliset tunnuspiirteet vahvistuivat. Lehden taittoa tarkastelemalla selvisi, että pikkuhiljaa myös Heikuran kuvien määrä ja koko kasvoi sekä sijoittelu parani. Vaatimattomasta kesäkuvaajasta kasvoi vuosien saatossa Helsingin Sanomien luottokuvaaja. Toisaalta kuva-analyysini osoitti myös sen, että joukossa on aina kuvia, joissa ei näy Heikuran omaperäinen kädenjälki. Eräät ominaisuudet, kuten kuvien pelkistäminen ja reunojen vahva tummentaminen, Heikura omaksui vähitellen uransa edetessä.
Haastatteluista paljastui, että Heikuran nuoruudessa suorittamat elokuvausopinnot vaikuttivat suuresti hänen työskentelyyn myöhemmin lehtikuvaajana. Heikura oppi muun muassa näkemään kuvaustilanteet kaarina ja inspiroitui film noir -elokuvien valaistuksesta. Phillippe D. Mather (2013) on tutkinut Stanley Kubrickin aiempaa uraa kuvajournalistina. Tarkastelemalla sekä Kubrickin valokuvia että elokuvia, Mather osoittaa, että työskennellessään Look-aikakausilehdessä hän omaksui visuaalisia ja kerronnallisia piirteitä, joita on jäljitettävissä hänen myöhemmin ohjaamista elokuvistaan. Heikuran työuran kehityskaari on päinvastainen kuin Kubrickin, mutta molempien uria yhdistää vuoropuhelu elokuvan ja kuvajournalismin välillä.
Lopulta niin Heikuran omat kuin Helsingin Sanomienkin ambitiot vaikuttivat kuvaajan käsialan muotoutumiseen. Työskennellessään Helsingin Sanomissa Heikura pyrki pitämään kontrollin omasta työstään siinä määrin, kuin pystyi. Vaikka Heikura kuvasi ja teki kuvavalinnan mieluiten yksin, oli hän kuitenkin lopulta osa suurempaa tiimiä, jonka toiveet Heikuran tuli myös ottaa huomioon.
Tavoitteeni pro gradu -tutkielmassani on transponoida alunperin elokuvatutkimukseen suunnattu auteur-teoria kuvajournalismin kentälle. Vaikka tarkastelen yksinään Heikuran kädenjälkeä tässä tutkielmassa, tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kokonaan unohtaa muiden tekijöiden tärkeyttä. Ranskassa 1950-luvulla syntynyt yksilöllistä tekijyyttä korostava auteur-teoria puhui elokuvaohjaajien luovan vision ja kontrollin puolesta. Tuotannon sosiologia taas korostaa kollektiivisen tekijyys -käsitteen, työrutiinien ja olosuhteiden kartoittamisen tärkeyttä. Tutkimukseni edustaa siis jälkistruktualistista tekijyystutkimusta ja tutkimussuuntaukseltaan liikkuu auterismin sekä tuotannon sosiologian välimaastossa.
Tutkimukseni aineisto koostuu Helsingin Sanomissa julkaistuista valokuvista ja kolmesta tutkimushaastattelusta. Tarkastelen Heikuran kuvia niin 1980-, 1990- kuin 2000-luvultakin. Oma tutkimukseni edustaa laadullista tapaustutkimusta ja metodeinani ovat aineiston lähiluku ja kuva-analyysi sekä teemahaastattelu. Vastatakseni paremmin tutkimuskysymyksiini haastattelin Heikuran itsensä lisäksi kahta hänen kanssaan työskennellyttä Helsingin Sanomien toimitussihteeriä: jo eläkkeellä olevaa Timo Vuorta ja edelleen Helsingin Sanomissa työskentelevää Hannu Salmea.
Aineisto osoitti, että Heikuran käsialaa on läpi hänen HS-uransa kuvanneet tietyt ominaisuudet, kuten silmänkorkeudelta kuvaaminen, katukuvaajan, eli ulkopuolisen tarkkailijan rooli ja luonnonvalon käyttö. Ajan myötä nämä kuvaajalle tyypilliset tunnuspiirteet vahvistuivat. Lehden taittoa tarkastelemalla selvisi, että pikkuhiljaa myös Heikuran kuvien määrä ja koko kasvoi sekä sijoittelu parani. Vaatimattomasta kesäkuvaajasta kasvoi vuosien saatossa Helsingin Sanomien luottokuvaaja. Toisaalta kuva-analyysini osoitti myös sen, että joukossa on aina kuvia, joissa ei näy Heikuran omaperäinen kädenjälki. Eräät ominaisuudet, kuten kuvien pelkistäminen ja reunojen vahva tummentaminen, Heikura omaksui vähitellen uransa edetessä.
Haastatteluista paljastui, että Heikuran nuoruudessa suorittamat elokuvausopinnot vaikuttivat suuresti hänen työskentelyyn myöhemmin lehtikuvaajana. Heikura oppi muun muassa näkemään kuvaustilanteet kaarina ja inspiroitui film noir -elokuvien valaistuksesta. Phillippe D. Mather (2013) on tutkinut Stanley Kubrickin aiempaa uraa kuvajournalistina. Tarkastelemalla sekä Kubrickin valokuvia että elokuvia, Mather osoittaa, että työskennellessään Look-aikakausilehdessä hän omaksui visuaalisia ja kerronnallisia piirteitä, joita on jäljitettävissä hänen myöhemmin ohjaamista elokuvistaan. Heikuran työuran kehityskaari on päinvastainen kuin Kubrickin, mutta molempien uria yhdistää vuoropuhelu elokuvan ja kuvajournalismin välillä.
Lopulta niin Heikuran omat kuin Helsingin Sanomienkin ambitiot vaikuttivat kuvaajan käsialan muotoutumiseen. Työskennellessään Helsingin Sanomissa Heikura pyrki pitämään kontrollin omasta työstään siinä määrin, kuin pystyi. Vaikka Heikura kuvasi ja teki kuvavalinnan mieluiten yksin, oli hän kuitenkin lopulta osa suurempaa tiimiä, jonka toiveet Heikuran tuli myös ottaa huomioon.