Sosiaalialan johtajien sitoutumistyypit lastensuojelun perhehoitoa koskevaan lakimuutokseen mittarin kehittäminen sosiaalityön vaikuttavuustutkimukseen

Abstract

Tutkielman tarkoituksena on testata luodun mittarin soveltuvuutta sosiaalityön vaikuttavuustutki-mukseen. Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää mittaamalla sosiaalialan johtajien sitoutumisen arvo lastensuojelulain 50 §:n lakimuutokseen. Vaikuttavuuden arvioinnilla pyritään selvittämään, onko lakimuutoksen myötä palvelu muuttunut haluttuun suuntaan eli onko lastensuojelun perhehoito ensisijainen huostaanotoissa sekä toteutuvatko perhehoitajille määritellyt tukipalvelut kunnissa. Tutkielmassa vastataan siihen, mitä tyypillisiä piirteitä ilmenee eri tavoin sitoutuneissa sosiaalialan johtajien ryhmissä sekä mitkä tekijät edistävät ja estävät sitoutumista. Lisäksi haetaan vastausta siihen, miten valtion säätämä lakimuutos interventiona on onnistunut sosiaalityön vaikuttavuuden näkökulmasta ja missä määrin muutokset ovat toteutetun intervention tuottamia. E-lomakekysely lähetettiin kaikille Suomen sosiaalialan johtajille, joten kyseessä on kokonaistutkimus. Tutkimus-ongelmiin vastataan kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen analyysin avulla.

Teoreettisen ja empiirisen aineiston valossa lastensuojelulain muutokseen sitoutumisen tai sitoutu-mattomuuden taustalla on sosiaalialan johtajien professionaalinen valinta. Lakimuutokseen oli sitoutunut neljännen sitoutumistyypin johtajat eli 43 prosenttia vastaajista. Tämän sitoutumistyypin sitoutumiseen vaikutti edistävästi 1) lastensuojelun perhehoidon kokeminen myönteisenä ja merkityksellisenä, 2) lapsen etu ja oikeus perhehoitoon, 3) vahva tuki kuntapäättäjiltä ja 4) ennakkoluuloton kehittäminen. Yllättävää on se, että tämän sitoutumistyypin kunnissa on jo ennen lakimuutosta sijoitettu enemmän perhehoitoon kuin laitoshoitoon. Lakimuutoksella ei pystytty vaikuttamaan niihin kuntiin, joissa lastensuojelun perhehoitoon sijoitettiin puolet tai vähemmän huostaanotetuista lapsista. Muiden sitoutumistyyppien esteiksi lakimuutokseen sitoutumiselle ovat puuttuva palvelumuoto, negatiivinen suhtautuminen lastensuojelun perhehoitoon, sosiaalijohtajien näkemyserot kuntapäättäjien ja lainsäätäjän kanssa sekä erilaiset resurssipulat. Yleisesti lakimuutoksella on ollut kuitenkin positiivinen vaikutus lastensuojelun perhehoitoon. Edelleen on nähtävissä ongelmallisena tasa-arvo palvelujen saatavuuden ja laadun suhteen. Lastensuojelun perhehoito näyttäytyy tämän tutkimuksen valossa erityispalveluna, joka edellyttäisi usein laajempaa väestöpohjaa ollakseen toimiva sosiaalityön vaikuttavuuden näkökulmasta. Lisäksi tarvitaan voimakkaampaa panostamista alueellisiin lastensuojelun perhehoitoon erikoistuneisiin yksiköihin. Tutkimuksen tulokset tukevat näkemystä, että lastensuojelun perhehoitoon tarvitaan lisää resursseja pelkkä lakimuutos ei riitä.

Näyttää myös siltä, että tutkimuksessa käytetyllä menetelmällä pystytään luotettavasti mittaamaan sitoutumista ja mittari on soveltuva sosiaalityön vaikuttavuuden mittariksi. Selkeästi tulee esiin, että lakimuutosten vaikutuksia voidaan tehostaa mittaamalla etukäteen lakimuutosta koskevaan asiaan sitoutumista ja huomioimalla sitoutumista edistävät ja estävät seikat jo varsinaisen lakimuutoksen yhteydessä. Selkeä tarve etukäteistutkimukselle on olemassa, joka voidaan nähdä myös perusteltuna sosiaalityön vaikuttavuuden näkökulmasta.

Avainsanat: Sosiaalityön vaikuttavuus, sosiaalialan johtaja, sitoutuminen, lastensuojelulain muutos, mittari