La pensée écoféministe de Françoise d'Eaubonne
Papunen, Sonja (2014)
2014
Ranskan kieli - French Language
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-06-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201407011942
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201407011942
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ranskalaisen feministin Françoise d’Eaubonnen (1920–2005) ekofeminististä ajattelua. Eaubonne oli yksi ensimmäisiä 1900-luvun feministejä joka tarkasteli feminististen ja ekologisten teorioiden ja käytäntöjen yhteenliittämisen potentiaalia yhteiskunnallisen analyysin ja muutoksen välineinä.
Eaubonnen ekofeminismi perustuu ajatukselle, että ihmisen ja luonnon välillä vallitseva hierarkkinen alistussuhde on samankaltainen kuin miessukupuolen ja naissukupuolen välillä vallitseva epätasa-arvo, ja että tällaiset alistussuhteet ovat olleet lähes kaikissa maailman kulttuureissa yhteiskuntien perustavanlaatuisia rakenneosia jo 5000 vuoden ajan. Eaubonnen mukaan lähes kaikkien maailman kulttuurien perimmäinen ajatusrakenne on ”fallokratismi” (phallocratisme) ja sen poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmenemismuoto, patriarkaatti, jonka ”viimeinen vaihe” taas on kapitalismi. Fallokratismin ja patriarkaatin purkaminen ja ihmisen ja luonnon sekä miehen ja naisen välisten suhteiden uudelleen järjestäminen tasavertaisiksi ja ei-hierarkkisiksi on Eaubonnen mukaan keino luoda tasa-arvoa sekä pelastua ekologiselta katastrofilta ja maailman liikakansoittumiselta.
Tutkielman ensimmäinen kysymyksenasettelu tarkastelee Eaubonnen ekofeminismiä kielellisesti muodostettuna käsitteenä. Tässä osiossa teoreettisena viitekehyksenä toimii käsitehistoria ja erityisesti Reinhart Koselleckin ja Jacques Guilhaumoun ajattelu. Tarkastelen myös Eaubonnen ekofeminismin teoreettisia lähtökohtia, erityisesti Simone de Beauvoirin feminismiä ja Serge Moscovicin poliittista ekologismia ja niiden vaikutusta Eaubonnen ajatteluun. Toinen kysymyksenasettelu puolestaan tarkastelee ekofeminismiä sosiologisesta näkökulmasta. Tässä keskiössä on erityisesti Pierre Bourdieun strukturalistinen ajattelu, ja siinä erityisesti symbolisen väkivallan ja luokan käsitteet. Käsittelen myös Eaubonnen esittämää kritiikkiä marxilaisia ja sosialistisia teorioita kohtaan, jotka Eaubonnen mukaan eivät tarpeeksi ole ottaneet huomioon fallokratismin ja patriarkaatin vaikutusta sekä kapitalististen että sosialististen yhteiskuntien epätasapainoiseen suhtautumiseen luontoon ja naisiin.
Tutkielmassa esittelen myös Françoise d’Eaubonnen jälkeistä ekofeminismiä ja sen eri suuntauksia sekä hänen ajattelunsa yhtäläisyyksiä niiden kanssa. Eaubonnen feminismi pohjaa radikaalifeminismiin ja sosialistiseen feminismiin, joskin hän myös kritisoi molempia suuntauksia; esitän tutkielmassa, että Eaubonnen ekofeminismin voisi nykytermein sanoa olevan ennemminkin transformatiivista ekofeminismiä sen sisältämän poikkitieteellisyyden ja yhteiskunnan syvällisen muutoksen vaatimuksen ansiosta.
Eaubonnen ekofeminismi perustuu ajatukselle, että ihmisen ja luonnon välillä vallitseva hierarkkinen alistussuhde on samankaltainen kuin miessukupuolen ja naissukupuolen välillä vallitseva epätasa-arvo, ja että tällaiset alistussuhteet ovat olleet lähes kaikissa maailman kulttuureissa yhteiskuntien perustavanlaatuisia rakenneosia jo 5000 vuoden ajan. Eaubonnen mukaan lähes kaikkien maailman kulttuurien perimmäinen ajatusrakenne on ”fallokratismi” (phallocratisme) ja sen poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmenemismuoto, patriarkaatti, jonka ”viimeinen vaihe” taas on kapitalismi. Fallokratismin ja patriarkaatin purkaminen ja ihmisen ja luonnon sekä miehen ja naisen välisten suhteiden uudelleen järjestäminen tasavertaisiksi ja ei-hierarkkisiksi on Eaubonnen mukaan keino luoda tasa-arvoa sekä pelastua ekologiselta katastrofilta ja maailman liikakansoittumiselta.
Tutkielman ensimmäinen kysymyksenasettelu tarkastelee Eaubonnen ekofeminismiä kielellisesti muodostettuna käsitteenä. Tässä osiossa teoreettisena viitekehyksenä toimii käsitehistoria ja erityisesti Reinhart Koselleckin ja Jacques Guilhaumoun ajattelu. Tarkastelen myös Eaubonnen ekofeminismin teoreettisia lähtökohtia, erityisesti Simone de Beauvoirin feminismiä ja Serge Moscovicin poliittista ekologismia ja niiden vaikutusta Eaubonnen ajatteluun. Toinen kysymyksenasettelu puolestaan tarkastelee ekofeminismiä sosiologisesta näkökulmasta. Tässä keskiössä on erityisesti Pierre Bourdieun strukturalistinen ajattelu, ja siinä erityisesti symbolisen väkivallan ja luokan käsitteet. Käsittelen myös Eaubonnen esittämää kritiikkiä marxilaisia ja sosialistisia teorioita kohtaan, jotka Eaubonnen mukaan eivät tarpeeksi ole ottaneet huomioon fallokratismin ja patriarkaatin vaikutusta sekä kapitalististen että sosialististen yhteiskuntien epätasapainoiseen suhtautumiseen luontoon ja naisiin.
Tutkielmassa esittelen myös Françoise d’Eaubonnen jälkeistä ekofeminismiä ja sen eri suuntauksia sekä hänen ajattelunsa yhtäläisyyksiä niiden kanssa. Eaubonnen feminismi pohjaa radikaalifeminismiin ja sosialistiseen feminismiin, joskin hän myös kritisoi molempia suuntauksia; esitän tutkielmassa, että Eaubonnen ekofeminismin voisi nykytermein sanoa olevan ennemminkin transformatiivista ekofeminismiä sen sisältämän poikkitieteellisyyden ja yhteiskunnan syvällisen muutoksen vaatimuksen ansiosta.