Eskolan estetiikka : Hanno Eskolan opetus ja taide Teatterityön tutkinto-ohjelman teatteriesityksessä "zeitKleist"
Piippo, Aksu (2014)
2014
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-06-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201406301922
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201406301922
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielman aiheena on kuvata näyttelijäntyön lehtori Hanno Eskolan teatteritaiteellisia, esteettisiä ja pedagogisia periaatteita ja tavoitteita Teatterityön tutkinto-ohjelmassa Tampereen yliopistossa. Hanno Eskola toimi näyttelijäntyön lehtorina Tampereen yliopistossa vuodesta 1993 vuoteen 2014.
Tutkielmassa kuvataan Hanno Eskolan teatteriesteettisiä periaatteita ja verrataan niitä varhaisempaan teatterin konventioon. Tätä kautta on tarkoitus kuvata myös näyttelijäntyön opetusta Tampereen yliopistossa.
Hanno Eskolan teatterifilosofiaa verrataan seitsemään varhaisempaan auktoriteettiin näyttelijäntaiteen kehityksessä. He ovat Konstantin Stanislavski, Vsevolod Meyerhold, Jevgeni Vahtangov, Bertolt Brecht, Jerzy Grotowski, Jouko Turkka ja Eugenio Barba.
Tutkielman aineisto on kerätty pääasiassa seuraamalla teatteriharjoituksia Teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn opetusteatteriesityksessä ”zeitKleist” syksyllä 2010. Osa kohdemateriaalista koostuu Hanno Eskolan ja näyttelijäntyön opiskelijoiden haastatteluista.
Varhaisempien teatteriauktoriteettien kuvaamiseen on käytetty heidän omia kirjoituksiaan sekä heihin liittyvää tutkimuskirjallisuutta.
Tutkielman tärkeimpänä tavoitteena on ollut osoittaa, missä teatterifilosofisessa ja -historiallisessa kontekstissa näyttelijäntyön koulutus Tampereen yliopistossa sijaitsee. Tutkimuksen tulos on se, että Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutus on tarkoituksenmukaista, monipuolista ja nykyaikaista, ja että se tukee valmistuvia näyttelijöitä ammatissaan.
Toisena tuloksena määrittyy se, mihin periaatteisiin ja perinteisiin lehtori Hanno Eskolan opetus Nätyssä nojaa. Eskolan estetiikka nojaa kuuteen prinsiippiin, joita ovat kirjailijan työn kunnioittaminen esityksen sisältönä, tekstistä irrottautuva kehollisuus esityksen muotona, ilmaisun muuntaminen ja muunneltavuus ilmaisun lajeista tai rekistereistä toisiin, vakaumus, että näyttelijä tuottaa itse materiaalinsa, leikin ulottuvuus teatterissa sekä ensimmäisen, ”ilmeisimmän” tulkinnan kategorinen välttely.
Tutkielmassa kuvataan Hanno Eskolan teatteriesteettisiä periaatteita ja verrataan niitä varhaisempaan teatterin konventioon. Tätä kautta on tarkoitus kuvata myös näyttelijäntyön opetusta Tampereen yliopistossa.
Hanno Eskolan teatterifilosofiaa verrataan seitsemään varhaisempaan auktoriteettiin näyttelijäntaiteen kehityksessä. He ovat Konstantin Stanislavski, Vsevolod Meyerhold, Jevgeni Vahtangov, Bertolt Brecht, Jerzy Grotowski, Jouko Turkka ja Eugenio Barba.
Tutkielman aineisto on kerätty pääasiassa seuraamalla teatteriharjoituksia Teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn opetusteatteriesityksessä ”zeitKleist” syksyllä 2010. Osa kohdemateriaalista koostuu Hanno Eskolan ja näyttelijäntyön opiskelijoiden haastatteluista.
Varhaisempien teatteriauktoriteettien kuvaamiseen on käytetty heidän omia kirjoituksiaan sekä heihin liittyvää tutkimuskirjallisuutta.
Tutkielman tärkeimpänä tavoitteena on ollut osoittaa, missä teatterifilosofisessa ja -historiallisessa kontekstissa näyttelijäntyön koulutus Tampereen yliopistossa sijaitsee. Tutkimuksen tulos on se, että Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutus on tarkoituksenmukaista, monipuolista ja nykyaikaista, ja että se tukee valmistuvia näyttelijöitä ammatissaan.
Toisena tuloksena määrittyy se, mihin periaatteisiin ja perinteisiin lehtori Hanno Eskolan opetus Nätyssä nojaa. Eskolan estetiikka nojaa kuuteen prinsiippiin, joita ovat kirjailijan työn kunnioittaminen esityksen sisältönä, tekstistä irrottautuva kehollisuus esityksen muotona, ilmaisun muuntaminen ja muunneltavuus ilmaisun lajeista tai rekistereistä toisiin, vakaumus, että näyttelijä tuottaa itse materiaalinsa, leikin ulottuvuus teatterissa sekä ensimmäisen, ”ilmeisimmän” tulkinnan kategorinen välttely.