Soveltava teatteri esityksen ja dialogisen opetuksen viitekehyksessä : tapausesimerkkeinä prosessidraama ja museoteatteri

Abstract

Tutkielmani aihe on soveltava teatteri. Kyseisellä sateenvarjotermillä viitataan laajaan luovien prosessien ja teatterillisten käytäntöjen kirjoon, jonka ytimessä ovat yleensä ”tavallisten ihmisten” tarinat. Toiminnan tavoitteena on antaa ääni sellaisille kertomuksille, jotka yhteisössä jäävät helposti kuulematta. Usein toiminnalla myös tähdätään avoimesti jonkinlaiseen yksilöitä tai yhteisöjä hyödyttävään muutokseen.

Tässä tutkielmassa tarkastelen soveltavan teatterin keskeisiä piirteitä suhteessa esitystutkimuksen ja kriittisen pedagogiikan teoreettisiin viitekehyksiin. Lisäksi suhteutan noita piirteitä Turussa, Konsan kartanon kurssikeskuksessa syksyllä 2011 vetämääni prosessidraamatyöpajaan sekä niin ikään Turussa, Aboa Vetus & Ars Nova -museossa keväällä 2012 vetämääni museoteatterityöpajaan, joista keräämäni päiväkirja- ja haastattelumateriaalit muodostavat tutkielmani aineiston.

Tutkimuskysymykseni kuuluvat: Mitä on soveltava teatteri ja mitkä ovat sitä kuvaavat keskeisimmät piirteet? Miten nuo piirteet kytkeytyvät esitystutkimuksen sekä kriittisen pedagogiikan perinteisiin? Miten nuo piirteet ilmenivät tai jäivät ilmentymättä kahdessa vetämässäni, soveltavan teatterin piiriin lukeutuvassa työpajassa? Kyse on siis teorialähtöisestä sisällönanalyysista, jossa rakennan vuoropuhelua teoreettisten näkökulmien sekä aineistoni välille.

Tarkastelen soveltavan teatterin piirteitä ensinnäkin suhteessa esiintyjän ja katsojan väliseen vuorovaikutuskenttään, jonka näen soveltavan teatterin − kuten kaikkien teatterillisten tapahtumien − ydinalueena. Toiseksi tarkastelen soveltavan teatterin piirteitä teatteritekstin sisältöön ja muotoon sekä ajallisuuteen ja tilallisuuteen liittyvistä näkökulmista. Kolmanneksi pohdin vielä miten oppiminen ilmentää muutosta ja miten oppimisen ja muutoksen mahdollisuudet rakentuvat dialogisen opetusmallin avulla.

Konsan kartanon kurssikeskuksen ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon työpajoihin lukuvuonna 2011-2012 osallistuneiden ihmisten oppimiskokemukset liittyvät ensinnäkin työtapaan, teatterilliseen muotoon sekä omaan ilmaisuun ja toiseksi henkilökohtaiseen ihmisenä kasvuun. Vaikka kahden työpajan perusteella on mahdoton esittää yleisiä soveltavan teatterin laajaa kenttää koskevia johtopäätöksiä, väitän, että tutkielmani tapausesimerkit tarjoavat tuoretta kokemusperäistä tietoa soveltavan teatterin luonteesta ja mahdollisuuksista.