Reflektion menetelmä ja minän analyysit Edmund Husserlin filosofiassa

Abstract

Tässä tutkielmassa käsitellään Edmund Husserlin (1859–1938) fenomenologista minän tutkimusta. Tutkielman tavoitteena on muodostaa systemaattinen kokonaiskuva Husserlin minän tutkimuksen menetelmällisistä, käsitteellisistä ja sisällöllisistä ulottuvuuksista.

Tutkimuskysymys jakautuu kolmeen osaan. Millaisia menetelmiä ja analyysitapoja Husserl soveltaa minän tutkimuksissaan? Miten Husserlin fenomenologisen reflektion menetelmää kritisoidaan ja miten kritiikkiin voidaan vastata? Millaisia minän ominaispiirteitä ja ulottuvuuksia Husserl kuvailee minän tutkimuksen eri tasoilla?

Tutkielmassa esitetään, että Husserlin minän tutkimukset voidaan jäsentää ja luokitella kolmen erilaisen analyysitason mukaan. Staattisissa, geneettisissä ja generatiivisissa analyyseissa nostetaan esiin erilaisia piirteitä minuudesta, koska reflektion sovellusala rajataan eri tavalla ja minää tutkitaan niissä eri abstraktiotasoilla. Analyyseissa hyödynnetään fenomenologisen reflektion menetelmällisiä apuvälineitä: reduktioita ja epokheta.

Husserl sisällyttää minän tutkimukseen persoonan identiteetin, solipsismin, itsetietoisuuden, kehollisuuden ja introspektion kaltaisia teemoja, joita nykyään käsitellään yleensä erillisinä filosofisina ja erityistieteellisinä kysymyksinä. Tutkielmassa aihepiirejä tarkastellaan osana Husserlin minän tutkimuksia.

Lisäksi arvioidaan Martin Heideggerin hermeneuttisen ja Daniel Dennettin naturalistisen reflektiokritiikin pätevyyttä. Fenomenologisen perinteen sisäisen keskustelun ohella tutkielmassa osallistutaan näin filosofian menetelmästä sekä kokemuksen ja itsen tutkimuksesta käytävään poikkitieteelliseen nykykeskusteluun.