Monitasohallinta globaalissa ilmastopolitiikassa - Intian ja Euroopan unionin diskurssit

Abstract

Tutkielmassa perehdytään globaaliin ilmastopolitiikkaan monitasohallinnan valossa. Tarkoituksena on selvittää ja vertailla, miten kaksi merkittävää, mutta varsin erilaisista lähtökohdista toimivaa maailmanpoliittista toimijaa, kehitysmaaksi luokiteltava Intia ja teollisuusvalta Euroopan unioni, hallinnoivat ja toteuttavat globaaleja ilmastopoliittisia tavoitteitaan osana kansainvälistä yhteisöä. Keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä on, minkälaisia monitasohallinnan periaatteisiin pohjautuvia diskursseja Intian ja EU:n ilmastopolitiikasta on löydettävissä ja missä määrin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii monitasohallinta, mikä mahdollistaa paljon tutkitun aiheen tarkastelun uudella tavalla. Monitasohallinnan perusperiaatteisiin kuuluu, että yhteiskunnalliset toimijat ja instituutiot eivät ole järjestäytyneet hierarkkisesti, vaan hallinnan eri tasot ovat monimutkaisemmassa kulloinkin kyseessä olevan asiasisällön perusteella määritellyssä suhteessa toisiinsa. Tiivistetysti voidaan sanoa monitasohallinnan olevan halllinnan jakautumista erilaisille alueellisille ja toiminnallisille tasoille. Tämän tutkielman teoreettisen viitekehyksen ydin on erityisesti Liesbet Hooghen ja Gary Marksin näkökulma monitasohallintaan.

Tutkimuksen primääriaineisto koostuu pääasiassa YK:n ilmastokonventin UNFCCC:n dokumenteista. Kyseessä on EU:n ja Intian UNFCCC:lle toimittamat maaraportit, joista käy ilmi osapuolten toteuttamat toimet ilmastopolitiikan toteuttamiseksi sekä inventaariot ilmaston tilasta ja päästöjen määristä jne. UNFCCC on globaalin ilmastopolitiikan keskeinen toimintakenttä, ja sitä varten tuotetut maaraportit antavat mahdollisuuden vertailla molempien tutkimuskohteena olevien osapuolten osalta yhteneviä, samoin edellytyksin laadittuja dokumentteja. Tutkimuksen menetelmänä toimii diskurssianalyysi.

Tutkimuksen tuloksena Intian osalta aineistosta oli eroteltavissa kaikkiaan neljä diskurssia, jotka olivat huomattavan suuressa roolissa, ja jotka olivat monitasohallinnan kannalta kiinnostavia: valtiotason diskurssi, energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian diskurssi, tieteen ja tutkimuksen diskurssi sekä kansainvälisen ja alueellisen tason diskurssi. EU-aineistosta diskursseja nousi kolme: kehitysmaiden tukemisen diskurssi, päästökauppadiskurssi sekä tieteen ja tutkimuksen diskurssi. Tutkimus osoitti, että kaikissa diskursseissa on havaittavissa globalisaation edetessä liukuminen yhä monitasoisempaan hallintaan ilmastopolitiikassa. Intian ja EU:n erilaiset lähtökohdat heijastuivat kuitenkin läpi koko aineiston. Vaikka Intian valtiotason diskurssissa hallinnan yksinapaisuus tuli esiin yllättävänkin voimakkaasti, kokonaisuutena voidaan todeta, että dokumentteihin analyysissä nousi säännönmukaisesti esiin yhä erilaisempia tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen mukaisia tasoja asiantuntijatasosta yksityisen sektorin tasoon, globaalista tasosta valtiotasoon jne. Huomionarvoista oli erityisesti monitasohallinnan piirteiden kasvaminen Intian kohdalla Intian sitoutuessa kansainväliseen ilmastopolitiikkaan aiempaa enemmän viime vuosien aikana. Analyysin perusteella monitasohallintaa voidaan pitää edellytyksenä toimivan ilmastopolitiikan hallinnoimiseksi ja toteuttamiseksi.