Katseensuunnan vaikutus oppimiseen ja autonomisen hermoston vasteisiin 5-vuotiailla

Abstract

Oppimisen ja siihen vaikuttavien tekijöiden tutkiminen on ajankohtaista, kun opetuksessa käytettäviä menetelmiä kehitetään yhä tehokkaammiksi. Ihmisten välisen vuorovaikutuksen eri osa-alueet ovat tärkeitä oppimiseen vaikuttavia tekijöitä. Yksi merkitsevä tekijä vuorovaikutuksessa on katse. Katsekontaktin ylläpidon vaikutusta oppimiseen on tutkittu, mutta sen tutkiminen on jäänyt vähemmälle, miten informaation antajan katseensuunta vaikuttaa oppimiseen. Katsekontaktin on myös todettu lisäävän fysiologista virittyneisyyttä, mutta lapsia tutkittaessa tätä ei ole kuitenkaan vielä havaittu. Oppimisen suhteen olisi tärkeää löytää tiedon vastaanottamiselle sopiva virittyneisyyden taso, joka edesauttaisi oppimista.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten informaation antajan katseensuunta ja lapsen kokemus tämän tarkkailun kohteena olemisesta vaikuttavat oppimiseen ja fysiologiseen virittyneisyyteen. Tutkittavana oli 5-vuotiaita tamperelaisia lapsia, joita saatiin tutkimukseen 36 poikaa ja 37 tyttöä. Tutkimuksessa lapselle kerrottiin kaksi tarinaa, toinen katsoen suoraan lasta kohti ja toinen katse alaspäin käännettynä. Oppimista tarkasteltiin esittämällä lapselle kysymyksiä tarinoista. Informaation antajan katseensuunnan lisäksi kokeessa manipuloitiin sitä, kokeeko lapsi olevansa toisen henkilön tarkkailun kohteena. Lapsi joko tiesi, että informaation antaja näki hänet, tai luuli, ettei häntä nähdä. Tarinoiden välissä tutkittiin sykettä mittaamalla katseensuunnan vaikutusta orientaatioreaktioon. Katseensuunnan vaikutusta autonomisen hermoston virittyneisyyteen tutkittiin mittaamalla ihon sähkönjohtavuudessa tapahtuvia muutoksia. Tutkimuksen lopuksi lapselle tehtiin sanavarasto- ja sanapäättely -tehtävät WPPSI-III:sta kielellisten taitojen kartoittamisen vuoksi.

Tutkimus osoitti, että sekä katseensuunta että kokemus toisen henkilön tarkkailun kohteena olemisesta vaikuttavat lasten oppimiseen. Muistetun aineksen määrä oli vähäisempää muihin koetilanteisiin verrattuna, kun lapsi luuli, ettei malli näe häntä, ja mallilla oli tarinan aikana katse käännettynä alaspäin. Suora katse aiheutti suuremman sykkeestä mitattavissa olevan orientaatioreaktion kuin käännetty katse. Suurempi virittyneisyys suoralle katseelle oli havaittavissa ihon sähkönjohtavuuden mittauksista, mutta tämä tulos jäi vain suuntaa antavaksi. On mahdollista, että käännetyn katseen oppimissuoriutumista heikentävä vaikutus silloin, kun koehenkilö luuli, ettei toinen henkilö näe häntä, johtui liian vähäisestä virittyneisyydestä. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat sitä, että katse on yksi keino, jota voidaan käyttää opetuksessa sopivan virittyneisyyden tason ylläpitämiseen ja oppimisen tehostamiseen.