Oppilasyksilön konstruktio valtakunnallisissa opetussuunitelmissa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen oppilasyksilön konstruktio alakoulun valtakunnallisissa opetussuunnitelmissa on eri aikoina ollut. Tarkastelun kohteeksi rajattiin alakoulun opetussuunnitelmakomitean mietinnöt vuosilta 1952 ja 1970 sekä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet vuosilta 1985, 1994 ja 2004. Tutkimus kohdistui opetussuunnitelmissa siihen, mikä liittyi oppilaan kasvatukseen, koulutukseen, opettamiseen tai opetuksen järjestämiseen. Opetussuunnitelmissa tarkasteltiin sekä yleisiä kasvatuksen ja opetuksen tavoitteita, opetuksen järjestämistä että oppiainekohtaisia sisältöjä ja tavoitteita.

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi opetussuunnitelmateoria ja tutkimus toteutettiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin avulla. Vuoden 1952 opetussuunnitelmassa konstruktioita olivat: Oppilas tulevaisuuden voimavarana, oppilas arvostelukykyisenä ja kriittisenä yhteiskunnan toimijana, oppilas yhteisöjen jäsenenä, oppilas yksilöllisenä jokapäiväisten taitojen osaajana. Konstruktiot vuoden 1970 opetussuunnitelmassa olivat: Oppilas sosiaalisena toimijana, oppilas tasapainoisena yhteiskunnan jäsenenä ja oppilas yksilöllisenä oppijana. Vuoden 1985 opetussuunnitelmassa konstruktiot olivat: Oppilas hyvätapaisena tasa-arvon edistäjänä, oppilas kansainvälisenä yhteistyöntekijänä, oppilas yksilöllisenä oppijana. Vuonna 1994 opetussuunnitelmassa konstruktioina oli seuraavia: Oppilas terveenä ja tasapainoisena oppijana, oppilas kansainvälinenä vuorovaikuttajana. Konstruktiot vuoden 2004 opetussuunnitelmassa olivat: Oppilas oppimisen subjektina, oppilas tuen tarvitsijana, oppilas osallistuvana ja vastuullisena toimijana.

Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että opetussuunnitelmissa on eri aikoina ilmennyt varsin erilaisia oppilasyksilön konstruktioita. Jotkin kasvatusihanteet ovat säilyneet kaikissa tutkimuksen kohteina olleissa opetussuunnitelmissa, kun taas toiset ovat hävinneet kokonaan ja uusia kasvatusihanteita on tullut opetussuunnitelmiin. Esimerkiksi jokaisessa opetussuunnitelmassa oppilaan terveys ja tasapainoinen, turvattu kasvu, on ollut keskeinen kasvatustavoite, vaikka oppilaan kasvun tukemisen keinot ja sanat, joilla siitä puhutaan, ovat muuttuneet. Oppilasyksilön konstruktioiden kautta opetussuunnitelmista on hyvin havaittavissa laajemmat kulttuurin, kasvatuksen ideologian ja ihmiskäsityksen muutokset. Samalla kun yksilöllisyys ja elinikäisen oppimisen merkitys ovat korostuneet yhteiskunnan joka saralla, ne ovat nousseet myös opetussuunnitelmien kasvatusihanteiden keskiöön.