Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen identiteetin jäljillä
Mikkolainen, Timo (2014)
2014
Valtio-oppi - Political Science
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201406041581
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201406041581
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen kohde on Suomessa vuosina 1946 1955 toiminut Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue (SYP). SYP:llä oli maan historiassa ainutlaatuinen asema puolueen ollessa lähes koko toiminta-aikansa yhteistyössä Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) kanssa Suomen Kansan Demokraattisessa Liitossa (SKDL): tämä oli ainoa kerta, jolloin SKP jakoi yhteistyöjärjestön toisen puolueen kanssa. Lähinnä entisistä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) jäsenistä koostunut SYP edusti edistyksellisiä poliittisia voimia kokoavaksi järjestöksi perustetun SKDL:n sosialistista haaraa.
SYP:n taustalla olivat SDP:n sisälle erityisesti vuosina 1940 44 kehittyneet kuutosten ja sosialidemokraattinen rauhanopposition kaltaiset ryhmät. Yhteistä näille oppositioille oli Väinö Tanneriin henkilöityneen puoluejohdon politiikan kritisointi. Nämä ristiriidat kasvoivat entisestään kesällä 1941 aloitetun sodan myötä. Sodan jälkeen SDP siirtyi ideologisesti entistä enemmän oikealle. Tällöin uuden sukupolven Tanneria kannattaneet niin sanotut asevelisosialistit miehittivät keskeisiä paikkoja puolueen johdossa. Tämä johti jo aiemmin SDP:stä erotettujen kuutosten lisäksi nyt rauhanopposition enemmistön lähtöön puolueesta ja siirtymiseen vuonna 1944 perustettuun SKDL:ään. Osa näistä SKDL:n sosialisteista liittyi myös vuonna 1946 liiton sisälle perustettuun SYP:hen.
Tutkimus tarkastelee SYP:n asemaa kahden suomalaisen työväenliikkeen pääsuuntauksen, sosialidemokratian ja kommunismin, välissä. Työn päähuomio kohdistuu SYP:n toimintaan yhteistyöjärjestössään kommunistien kanssa, siihen kuinka SYP:n identiteetti rakentui ja muovautui tässä kanssakäymisessä. Teoreettisesti työ pohjautuukin identiteetin käsitteeseen. Modernin ajan identiteetti käsitetään yleisesti prosessinomaiseksi ja keskinäisriippuvuuden kautta syntyväksi: me saamme identiteettimme suhteessa muihin . Seppo Kääriäinen kehitti väitöskirjassaan nimenomaan puolueille ominaisen syväidentiteetin käsitteen, jota sovellan työssäni yleisempien identiteettikäsitysten ohella. Menetelmiltään työ perustuu historiantutkimukselle ominaiseen välineistöön. Lisäksi hyödynnän Kenneth Burken identiteettiin perustuvaa retoriikkateoriaa. Burkea kiinnosti erityisesti piilotetun, salakavalan identiteetin paljastaminen. Näillä keinoilla selvitän, että mikä erotti SYP:läisiä poliittisen kentän vasemman laidan yhteistyö- ja kilpakumppaneista ja mikä puoluetta mahdollisesti näihin myös yhdisti. Samastuminen ja erottautuminen ovat keskeisiä teemoja läpi koko tutkimuksen, jonka lopputuloksena paljastan SYP:n identiteetin laadun.
Tärkein osa tutkielman aineistosta on peräisin Kansan Arkiston SYP-kokoelmasta. Tätä alkuperäismateriaalia ovat muun muassa puolueen erilaiset kokouspöytäkirjat, kirjeenvaihto, ohjelmaluonnokset ja muut julistukset. Tämän lisäksi SYP:n taivalta SKDL:ssä taustoittavat myös tämän yhteistyöjärjestön sekä toveripuolue SKP:n kokouspöytäkirjat. Henkilöarkistoja olen tutkinut pääasiassa SYP:n puheenjohtajiston osalta. Puolueesta tehdystä aiemmasta tutkimuksesta hyödynsin Aila Sirniön puoluetta käsittelevää pro gradua vuodelta 1968 kenties tähän mennessä ainoata laatuaan. Mainittujen lähteiden lisäksi työssä ovat olleet hyödyksi lukuisat 1940- ja 50-lukujen työväenliikettä ja tämän myötä myös SYP:tä enemmän tai vähemmän käsittelevät tutkimukset, muistelmat ja muut vastaavat teokset. Aineiston laadun ja tutkimusotteeni puolesta työni muistuttaa siten historiantutkimusta.
SYP:n taival SKDL:ssä ei osoittautunut aivan ongelmattomaksi. Muutaman melko hyvässä yhteistyössä sujuneen vuoden jälkeen kasvoi monien SYP:läisten tyytymättömyys liittokumppani SKP:hen. Tämä tapahtui vähitellen vuoden 1948 vaalien jälkeen, jolloin SKDL joutui oppositioon ja käytännössä eristettiin valtakunnanpolitiikasta. SKP:ssä tämä johti puolueen maanalaiselta kaudelta tuttuun sisäänpäinkääntyneeseen ja jyrkentyneeseen linjaan. Tämän lisäksi kommunistit lisäsivät omaa vaikutusvaltaansa liitossa. 1950-luvun puolivälissä oli eräiden SYP:n jäsenten mielestä kommunisteilla barrikadilinja jo täysin voitolla. SYP erosikin SKDL:stä vuonna 1955 ja puolueen toiminta lopahti myöhemmin samana vuonna. Kaikesta huolimatta merkittävä osa SYP:läisistä ei eronnut puolueensa mukana SKDL:stä tai liittynyt SDP:hen, vaan pysyi mieluummin kommunistien dominoimaksi koetussa liitossa. Työväenliikkeen yhtenäisyyttä korostanut SYP ei siten kyennyt rakentamaan voimakasta sisäiseen yhtenäisyyteen perustuvaa omaa identiteettiään.
SKDL:ään jääneet sosialistit eivät kuitenkaan voineet identifioitua liitossa johtavan aseman omaksuneisiin kommunisteihin. He pitivät etäisyyttä niin ideologisesti jäykkään, ryömäläistä kauttaan eläneeseen SKP:hen kuin aseveljien runtelemana pidettyyn SDP:hen. Molemmat olivat heille erottautumisen kohteita. Tämän seurauksena SYP:läiset loivat muiden SKDL:n sosialistien kanssa pohjaa uudelle poliittiselle identiteetille sosialidemokraattien ja kommunistien välille.
SYP:n taustalla olivat SDP:n sisälle erityisesti vuosina 1940 44 kehittyneet kuutosten ja sosialidemokraattinen rauhanopposition kaltaiset ryhmät. Yhteistä näille oppositioille oli Väinö Tanneriin henkilöityneen puoluejohdon politiikan kritisointi. Nämä ristiriidat kasvoivat entisestään kesällä 1941 aloitetun sodan myötä. Sodan jälkeen SDP siirtyi ideologisesti entistä enemmän oikealle. Tällöin uuden sukupolven Tanneria kannattaneet niin sanotut asevelisosialistit miehittivät keskeisiä paikkoja puolueen johdossa. Tämä johti jo aiemmin SDP:stä erotettujen kuutosten lisäksi nyt rauhanopposition enemmistön lähtöön puolueesta ja siirtymiseen vuonna 1944 perustettuun SKDL:ään. Osa näistä SKDL:n sosialisteista liittyi myös vuonna 1946 liiton sisälle perustettuun SYP:hen.
Tutkimus tarkastelee SYP:n asemaa kahden suomalaisen työväenliikkeen pääsuuntauksen, sosialidemokratian ja kommunismin, välissä. Työn päähuomio kohdistuu SYP:n toimintaan yhteistyöjärjestössään kommunistien kanssa, siihen kuinka SYP:n identiteetti rakentui ja muovautui tässä kanssakäymisessä. Teoreettisesti työ pohjautuukin identiteetin käsitteeseen. Modernin ajan identiteetti käsitetään yleisesti prosessinomaiseksi ja keskinäisriippuvuuden kautta syntyväksi: me saamme identiteettimme suhteessa muihin . Seppo Kääriäinen kehitti väitöskirjassaan nimenomaan puolueille ominaisen syväidentiteetin käsitteen, jota sovellan työssäni yleisempien identiteettikäsitysten ohella. Menetelmiltään työ perustuu historiantutkimukselle ominaiseen välineistöön. Lisäksi hyödynnän Kenneth Burken identiteettiin perustuvaa retoriikkateoriaa. Burkea kiinnosti erityisesti piilotetun, salakavalan identiteetin paljastaminen. Näillä keinoilla selvitän, että mikä erotti SYP:läisiä poliittisen kentän vasemman laidan yhteistyö- ja kilpakumppaneista ja mikä puoluetta mahdollisesti näihin myös yhdisti. Samastuminen ja erottautuminen ovat keskeisiä teemoja läpi koko tutkimuksen, jonka lopputuloksena paljastan SYP:n identiteetin laadun.
Tärkein osa tutkielman aineistosta on peräisin Kansan Arkiston SYP-kokoelmasta. Tätä alkuperäismateriaalia ovat muun muassa puolueen erilaiset kokouspöytäkirjat, kirjeenvaihto, ohjelmaluonnokset ja muut julistukset. Tämän lisäksi SYP:n taivalta SKDL:ssä taustoittavat myös tämän yhteistyöjärjestön sekä toveripuolue SKP:n kokouspöytäkirjat. Henkilöarkistoja olen tutkinut pääasiassa SYP:n puheenjohtajiston osalta. Puolueesta tehdystä aiemmasta tutkimuksesta hyödynsin Aila Sirniön puoluetta käsittelevää pro gradua vuodelta 1968 kenties tähän mennessä ainoata laatuaan. Mainittujen lähteiden lisäksi työssä ovat olleet hyödyksi lukuisat 1940- ja 50-lukujen työväenliikettä ja tämän myötä myös SYP:tä enemmän tai vähemmän käsittelevät tutkimukset, muistelmat ja muut vastaavat teokset. Aineiston laadun ja tutkimusotteeni puolesta työni muistuttaa siten historiantutkimusta.
SYP:n taival SKDL:ssä ei osoittautunut aivan ongelmattomaksi. Muutaman melko hyvässä yhteistyössä sujuneen vuoden jälkeen kasvoi monien SYP:läisten tyytymättömyys liittokumppani SKP:hen. Tämä tapahtui vähitellen vuoden 1948 vaalien jälkeen, jolloin SKDL joutui oppositioon ja käytännössä eristettiin valtakunnanpolitiikasta. SKP:ssä tämä johti puolueen maanalaiselta kaudelta tuttuun sisäänpäinkääntyneeseen ja jyrkentyneeseen linjaan. Tämän lisäksi kommunistit lisäsivät omaa vaikutusvaltaansa liitossa. 1950-luvun puolivälissä oli eräiden SYP:n jäsenten mielestä kommunisteilla barrikadilinja jo täysin voitolla. SYP erosikin SKDL:stä vuonna 1955 ja puolueen toiminta lopahti myöhemmin samana vuonna. Kaikesta huolimatta merkittävä osa SYP:läisistä ei eronnut puolueensa mukana SKDL:stä tai liittynyt SDP:hen, vaan pysyi mieluummin kommunistien dominoimaksi koetussa liitossa. Työväenliikkeen yhtenäisyyttä korostanut SYP ei siten kyennyt rakentamaan voimakasta sisäiseen yhtenäisyyteen perustuvaa omaa identiteettiään.
SKDL:ään jääneet sosialistit eivät kuitenkaan voineet identifioitua liitossa johtavan aseman omaksuneisiin kommunisteihin. He pitivät etäisyyttä niin ideologisesti jäykkään, ryömäläistä kauttaan eläneeseen SKP:hen kuin aseveljien runtelemana pidettyyn SDP:hen. Molemmat olivat heille erottautumisen kohteita. Tämän seurauksena SYP:läiset loivat muiden SKDL:n sosialistien kanssa pohjaa uudelle poliittiselle identiteetille sosialidemokraattien ja kommunistien välille.