(De)constructing the White Man s Indian in James Welch's Fools Crow and Disney's The Lone Ranger
Kilpikoski, Katri (2014)
Kilpikoski, Katri
2014
Englantilainen filologia - English Philology
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201405281512
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201405281512
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee Amerikan intiaaneihin liittyviä stereotypioita. Ensisijaisena lähdemateriaalina tutkimuksessani on Blackfoot-kirjailija James Welchin romaani Petkuttaa Varista (1986) sekä Disney-elokuva The Lone Ranger (2013). Tutkielmani lähtökohtana on Robert Berkhofer Jr:n käsite valkoisen miehen intiaani, jota intiaaneihin liittyvät stereotypiat ilmentävät. Käsite kuvastaa sitä, miten intiaani on enemmänkin valkoisten luoma, keinotekoinen rakennelma kuin viittaus oikeisiin intiaaneihin.
Valkoisen miehen intiaani on toistunut valkoisen, euroamerikkalaisen enemmistön tuottamissa intiaaneihin liittyvissä representaatioissa kautta historian, ja se siten edustaa hegemonian käsitystä intiaaneista. Tutkimukseni vahvistaa Berkhoferin näkemyksen siitä, että nämä varhaiset käsitykset eurooppalaisten näkökulmasta ovat säilyneet lähes muuttumattomina nykypäivään ja hallitsevat myös amerikkalaisten tämän hetkistä käsitystä Amerikan intiaaneista. Päällimmäisenä valkoisen miehen intiaanin piirteenä nousi esiin kuvausten selkeä kahtiajako jalon villin ja epäjalon villin kategorioihin. Koska valkoisen miehen intiaani liittyy yhteiskunnassa vallitseviin valtasuhteisiin, tutkin ilmiötä osana intiaaneihin liittyvää diskurssia. Käsitteellä viittaan Michel Foucaultin diskurssiteoriaan, jonka merkitystä Edward Said on laajentanut jälkikolonialistisessa kontekstissa. Jana Sequoya-Magdaleno on yhdistänyt diskurssikäsitteen myös intiaaneihin liittyvään teoreettiseen keskusteluun.
Valkoisen miehen intiaani diskurssina on määritellyt, kuvannut ja juurruttanut käsityksiä intiaaneista. Metodina tässä prosessissa on ollut kolonistinen stereotypia, jonka päämääränä on todentaa länsimaista auktoriteettia ja valtaa määrittelemällä intiaaneja etnosentrisesti euronamerikkalaisiin normeihin pohjautuen. Näissä diskursiivisissa käytännöissä syntyvät merkitykset esitetään objektiivisena tietona, vaikka ne pohjautuvat harhakäsityksiin, puutteelliseen ymmärrykseen ja stereotyyppisiin yksinkertaistuksiin ja yleistyksiin. Useat kriitikot, kuten Stuart Hall ja Richard Dyer, tuovat esiin myös representaation ja populaarikulttuurin merkityksen hegemonisessa valtataistelussa ja vallitsevan tilan ylläpitämisessä ja hyödynnän työssäni siksi myös heidän näkemyksiään.
Tämä on se teoriatausta, jonka pohjalta tutkin lähdemateriaalissa ilmeneviä intiaaneihin liittyviä stereotypioita. Analyysistani käy ilmi se, että yleiset intiaaneihin liittyvät stereotypiat toistuvat lähdemateriaalissa, vaikkakin niiden määrittely stereotypioiksi on tulkinnanvaraista. Kumpikaan lähdeteos ei kuitenkaan toista stereotypioita kritiikittömästi, vaan kumpikin omalta osaltaan osallistuu vallitsevien käsityksen haastamiseen ja purkamiseen, kuitenkaan siinä täysin onnistumatta. The Lone Ranger pyrkii autenttisuuteen ja osoittaa omalta osaltaan joitakin intiaaneihin liittyviä stereotypioita vääräksi. Vaikka elokuvan tarkoituksena on myös parodioida stereotypioita, se samalla myös osallistuu niiden vahvistamiseen toistamalla niitä. Petkuttaa varista puolestaan keskittyy esittämään kirjassa olevat intiaanit inhimillisinä ja monipuolisina, muutokseen kykenevinä yksilöinä, joten heitä on lähes mahdoton kategorisoida stereotyypeiksi. Welch käyttää myös kielellisiä vieraannuttamisstrategioita, jotka kiinnittävät huomion siihen, miten kieli muodostaa merkityksiä. Tutkimukseni osoittaa, että hegemoniset käsitykset intiaaneista toistuvat populaarikulttuurin lisäksi myös Amerikan intiaanien tuottamassa kirjallisuudessa ja että niiden kiistäminen on haastavaa.
Valkoisen miehen intiaani on toistunut valkoisen, euroamerikkalaisen enemmistön tuottamissa intiaaneihin liittyvissä representaatioissa kautta historian, ja se siten edustaa hegemonian käsitystä intiaaneista. Tutkimukseni vahvistaa Berkhoferin näkemyksen siitä, että nämä varhaiset käsitykset eurooppalaisten näkökulmasta ovat säilyneet lähes muuttumattomina nykypäivään ja hallitsevat myös amerikkalaisten tämän hetkistä käsitystä Amerikan intiaaneista. Päällimmäisenä valkoisen miehen intiaanin piirteenä nousi esiin kuvausten selkeä kahtiajako jalon villin ja epäjalon villin kategorioihin. Koska valkoisen miehen intiaani liittyy yhteiskunnassa vallitseviin valtasuhteisiin, tutkin ilmiötä osana intiaaneihin liittyvää diskurssia. Käsitteellä viittaan Michel Foucaultin diskurssiteoriaan, jonka merkitystä Edward Said on laajentanut jälkikolonialistisessa kontekstissa. Jana Sequoya-Magdaleno on yhdistänyt diskurssikäsitteen myös intiaaneihin liittyvään teoreettiseen keskusteluun.
Valkoisen miehen intiaani diskurssina on määritellyt, kuvannut ja juurruttanut käsityksiä intiaaneista. Metodina tässä prosessissa on ollut kolonistinen stereotypia, jonka päämääränä on todentaa länsimaista auktoriteettia ja valtaa määrittelemällä intiaaneja etnosentrisesti euronamerikkalaisiin normeihin pohjautuen. Näissä diskursiivisissa käytännöissä syntyvät merkitykset esitetään objektiivisena tietona, vaikka ne pohjautuvat harhakäsityksiin, puutteelliseen ymmärrykseen ja stereotyyppisiin yksinkertaistuksiin ja yleistyksiin. Useat kriitikot, kuten Stuart Hall ja Richard Dyer, tuovat esiin myös representaation ja populaarikulttuurin merkityksen hegemonisessa valtataistelussa ja vallitsevan tilan ylläpitämisessä ja hyödynnän työssäni siksi myös heidän näkemyksiään.
Tämä on se teoriatausta, jonka pohjalta tutkin lähdemateriaalissa ilmeneviä intiaaneihin liittyviä stereotypioita. Analyysistani käy ilmi se, että yleiset intiaaneihin liittyvät stereotypiat toistuvat lähdemateriaalissa, vaikkakin niiden määrittely stereotypioiksi on tulkinnanvaraista. Kumpikaan lähdeteos ei kuitenkaan toista stereotypioita kritiikittömästi, vaan kumpikin omalta osaltaan osallistuu vallitsevien käsityksen haastamiseen ja purkamiseen, kuitenkaan siinä täysin onnistumatta. The Lone Ranger pyrkii autenttisuuteen ja osoittaa omalta osaltaan joitakin intiaaneihin liittyviä stereotypioita vääräksi. Vaikka elokuvan tarkoituksena on myös parodioida stereotypioita, se samalla myös osallistuu niiden vahvistamiseen toistamalla niitä. Petkuttaa varista puolestaan keskittyy esittämään kirjassa olevat intiaanit inhimillisinä ja monipuolisina, muutokseen kykenevinä yksilöinä, joten heitä on lähes mahdoton kategorisoida stereotyypeiksi. Welch käyttää myös kielellisiä vieraannuttamisstrategioita, jotka kiinnittävät huomion siihen, miten kieli muodostaa merkityksiä. Tutkimukseni osoittaa, että hegemoniset käsitykset intiaaneista toistuvat populaarikulttuurin lisäksi myös Amerikan intiaanien tuottamassa kirjallisuudessa ja että niiden kiistäminen on haastavaa.