Vaiettu, karteltu ja kielletty sota. Analyysi Yhdysvaltain Vietnam-diskurssista maiden suhteiden normalisaatioprosessin aikana

Abstract

Pro gradu -tutkielmani tarkastelee, miten Yhdysvallat on käsitellyt Vietnam-menneisyyttään maiden välisen normalisaatioprosessin aikana, joka alkoi virallisesti vuonna 1995 maiden solmittua diplomaattisuhteet uudelleen. Vietnam on 2000-luvulla talouskasvunsa vauhdittamana noussut yhä merkittävämmäksi toimijaksi ja maailmanpolitiikan geopoliittisen painopisteen siirtyminen Aasiaan, jossa erityisesti Kiinan vaikutusvalta on alati kasvanut, on tehnyt Vietnamista Yhdysvalloille merkityksellisen ja tärkeän kumppanin. Tutkielman tarkoituksena on pohtia sekä menneisyyden hallinnan erilaisia poliittisia motiiveja että menneisyyden tutkimuksen merkitystä laajemmalti kansainvälisen politiikan kannalta.

Tutkielman ontologisena ja epistemologisena lähtökohtana on käsitys kielen roolista sosiaalisen todellisuuden rakentajana. Sosiaalinen konstruktivismi tukee siten tutkielman perusolettamusta siitä, että todellisuus on toimijoiden vuorovaikutuksen perusteella syntyvä ja alati muuttuva sääntöjen, normien ja ideoiden maailma. Muistin politiikan keskiössä ovat muistamisen ja unohtamisen sekä historian kirjoittamisen poliittiset merkitykset. Valtiot, kuten Yhdysvaltain Vietnam-politiikka osoittaa, haluavat hallita menneisyyttään, joka on tärkeässä roolissa määrittämässä niin valtion identiteettiä kuin sen ulkosuhteitakin. Tutkielman metodologinen lähestymistapa nojautuu niin ikään sosiaalisen konstruktivismin periaatteisiin. Diskurssianalyysiä hyödyntämällä pyrin muodostamaan kuvan Yhdysvaltain Vietnam-diskurssista, jota tarkastelen aineistonani vuosina 1995 2013 julkaistut, normalisaatioprosessia käsittelevät, New York Timesin artikkelit.

Diskurssianalyysin perusteella kävi varhaisessa vaiheessa ilmi se, mistä jo aikaisempi aihetta käsittelevä kirjallisuus antoi viitteitä: Yhdysvaltain Vietnam-menneisyys ja sodan todelliset tapahtumat seurauksineen ovat karteltu ja vaiettu aihe, jonka käsittelemistä Yhdysvaltain ulkopoliittinen johto normalisaation aikana pyrki tarkoin välttelemään. Diskurssianalyysin pohjalta oli mahdollista nostaa esiin viisi normalisaatiota kuvaava diskurssia: traumadiskurssi, tulevaisuusdiskurssi, vapausdiskurssi, talousdiskurssi sekä alueellisen vakauden ja turvallisuuden, erityisesti Kiinaan kohdistuva, diskurssi. Näiden diskurssien pohjalta tarkastelin Yhdysvaltain toimijuutta, sen rooleja ja niitä subjektipositioita, joita se suhteessaan Vietnamiin omaksui maiden normalisaatioprosessin aikana. Kaikki nämä tekijät korostivat maiden suhteiden epätasa-arvoista asemaa suhteessa toisiinsa ja sitä, kuinka Yhdysvallat sekä taloudellisen että poliittisen vaikutusvaltansa avulla pystyi hallitsemaan diskurssin muotoutumista.

Geopolitiikka ja taloudellinen eriarvoisuus saattavat siten luoda mahdollistavat olosuhteet Yhdysvaltain valitsemalle menneisyyspolitiikalle, mutta ovat sellaisinaan kuitenkin riittämättömiä syitä selittämään Vietnam-menneisyyden kliinisen tarkkaa peittelyä. Tutkimustulosta selittävät syyt löytyvätkin maan sisäpolitiikasta. Normalisaatiodiskurssin perusteella Yhdysvaltain toimintaa motivoi ennen kaikkea sen halu säilyttää ulkopoliittisen toimijuutensa legitimiteetti, jota Vietnam-menneisyyden avoin ja totuudenmukainen käsittely maan historiallisessa narratiivissa voisivat vakavasti uhata.