« Respecter l esprit plus que la lettre » Du texte littéraire au texte filmique construction du sens dans le film Un long dimanche de fiançailles.
Mäkitalo, Emma (2014)
Mäkitalo, Emma
2014
Ranskan kieli - French Language
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-05-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201405231466
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201405231466
Tiivistelmä
Tämä pro gradu tutkielma tarkastelee elokuvaa taiteellisena tekstinä ja merkitysten ilmaisijana. Tutkimuksen korpuksena on kaksi taiteellista tekstiä romaanin Un long dimanche de fiançailles (1991) ensimmäinen kappale sekä romaanin pohjalta tehdyn samannimisen elokuvan (2004) ensimmäinen osio. Tutkielma pyrkii tarkastelemaan, millä keinoin elokuva ilmaisee romaanin tapahtumia ja tunnelmaa. Huomio kiinnittyy elokuvan käyttämiin ilmaisukeinoihin. Tavoitteena on todistaa, että samoja merkityksiä voidaan ilmaista, vaikka merkitysten ilmaisukanavat ovat hyvin erilaiset.
Tutkielman teoreettisena lähtökohtana toimii semiologia eli merkitysoppi, jossa nojataan erityisesti venäläisen semiootikon Jurij Lotmanin ajatuksiin. Lotman pitää kirjallista tekstiä ja elokuvatekstiä eräänlaisina kieltä mallintavina sekundaarisina järjestelminä, joita voidaan tutkia kielentutkimuksen keinoin. Tämän periaatteen pohjalta tarkastellaan elokuvatekstiä ja elokuvallista merkitystä sen erityispiirteitä ja muodostamiskeinoja. Pääpaino on ajatuksella kommunikaatiojärjestelmästä, jossa on tärkeintä tietyn merkityksen välittyminen lähettäjältä vastaanottajalle. Kommunikaatiokanava voi tässä järjestelmässä vaihtua ilman, että merkityksen välittyminen vaarantuu.
Lisäksi tarkastellaan prosessia, jossa kirjallinen teksti muutetaan elokuvatekstiksi. Prosessia kutsutaan transkoodausprosessiksi, jossa merkityksellisiä elementtejä koodataan ilmaisukanavasta toiseen. Tutkielma painottaa elokuvan ohjaajan osuutta prosessissa ja pyrkii ymmärtämään tämän valintoja lopullisen elokuvatekstin luomisessa. Teoriaosion lopuksi pohditaan yleisön roolia tekstin ja merkitysten vastaanottajana.
Analyysiosio esittelee elokuvamerkityksen ilmaisukeinoja (kuva, ääni ja kerronta) ja pohtii korpuksesta otettujen esimerkkien avulla niiden käyttöä elokuvatekstissä. Elokuvaohjaajan ajatuksenkulkua havainnollistetaan merkitystä luovien paradigmaattisen ja syntagmaattisen akselin avulla. Analyysin tulokset osoittavat, että elokuva tarjoaa laajan kirjon elementtejä, joilla voi ilmaista merkityksiä samanaikaisesti. Elokuvateksti on siis hyvin monitasoinen merkitysjärjestelmä, jonka elementtejä monipuolisesti käyttäen elokuvaohjaaja voi kommunikoida katsojalle saman viestin kuin romaanin kirjoittaja pyrkii kommunikoimaan lukijalle.
Tutkielman teoreettisena lähtökohtana toimii semiologia eli merkitysoppi, jossa nojataan erityisesti venäläisen semiootikon Jurij Lotmanin ajatuksiin. Lotman pitää kirjallista tekstiä ja elokuvatekstiä eräänlaisina kieltä mallintavina sekundaarisina järjestelminä, joita voidaan tutkia kielentutkimuksen keinoin. Tämän periaatteen pohjalta tarkastellaan elokuvatekstiä ja elokuvallista merkitystä sen erityispiirteitä ja muodostamiskeinoja. Pääpaino on ajatuksella kommunikaatiojärjestelmästä, jossa on tärkeintä tietyn merkityksen välittyminen lähettäjältä vastaanottajalle. Kommunikaatiokanava voi tässä järjestelmässä vaihtua ilman, että merkityksen välittyminen vaarantuu.
Lisäksi tarkastellaan prosessia, jossa kirjallinen teksti muutetaan elokuvatekstiksi. Prosessia kutsutaan transkoodausprosessiksi, jossa merkityksellisiä elementtejä koodataan ilmaisukanavasta toiseen. Tutkielma painottaa elokuvan ohjaajan osuutta prosessissa ja pyrkii ymmärtämään tämän valintoja lopullisen elokuvatekstin luomisessa. Teoriaosion lopuksi pohditaan yleisön roolia tekstin ja merkitysten vastaanottajana.
Analyysiosio esittelee elokuvamerkityksen ilmaisukeinoja (kuva, ääni ja kerronta) ja pohtii korpuksesta otettujen esimerkkien avulla niiden käyttöä elokuvatekstissä. Elokuvaohjaajan ajatuksenkulkua havainnollistetaan merkitystä luovien paradigmaattisen ja syntagmaattisen akselin avulla. Analyysin tulokset osoittavat, että elokuva tarjoaa laajan kirjon elementtejä, joilla voi ilmaista merkityksiä samanaikaisesti. Elokuvateksti on siis hyvin monitasoinen merkitysjärjestelmä, jonka elementtejä monipuolisesti käyttäen elokuvaohjaaja voi kommunikoida katsojalle saman viestin kuin romaanin kirjoittaja pyrkii kommunikoimaan lukijalle.