"Kivääri se pojalla on engelsmannin ja kauas sen kuula kantaa" Muurmannin legioonalaisuus yhtenäisyys, identiteetti ja kertomus

Abstract

Kesäkuussa 1918 Kuolan niemimaalla perustettiin Iso-Britannian armeijan alaisuudessa toimiva Muurmannin legioona, jonka tehtävänä oli turvata Muurmannin aluetta suomalaisten valkoisten ja saksalaisten hyökkäyksiltä. Legioonan miehistö muodostui Pohjois-Suomen sisällissodan taisteluja paenneista ja Muurmannin alueella ennestään työskennelleistä pohjoissuomalaisista työmiehistä. Legioona kotiutettiin Iso-Britannian ja Suomen hallitusten välisellä sopimuksella elokuussa 1919. Valtionrikosoikeuden tutkintojen jälkeen suurin osa 1200 legioonalaisesta pääsi palaamaan kotiseudulleen. Kyseessä oli ainut sisällissodan pakolaisten joukkopaluu.

Tutkielmani kohteena on legioonalaisyhteisön muodostuminen ja yhteisöllisyyden ylläpito sisällissodan jälkeen. Olen hyödyntänyt Victor Turnerin rituaaliteoriaa legioonan yhteisön kuvaamisessa. Legioona on Turnerin kuvaama tiivis pienyhteisö, joka arkiyhteisönsä ja todellisuutensa ulkopuolella kohtaa perustavalla tavalla yksilöä ja yhteisöä muuttavia kokemuksia. Rituaaliteorian vaiheet erottaminen, liminaalisuus ja takaisin liittäminen muodostavat väljän kehikon legioonalaiskuvauksessani. Rituaaliteorian lähtökohtana on tila, joka merkitsee Turnerille kaikkia vakaita ja toistuvia olosuhteita yhteiskunnan sosiaalisessa rakenteessa ja kulttuurisessa todellisuudessa. Tutkielmassani pohjoisen metsäteollisuuden tarjoama työ ja työväestön järjestäytyminen muodostavat legioonalaisten arkitodellisuuden lähtökohdan. Pakenemalla sisällissodan valkoisia joukkoja, aseistautumalla pohjoisen rintaman punakaartiksi ja liittymällä Iso-Britannian armeijaan legioonalaiset irrottautuivat tilasta ja siirtyivät liminaaliseen vaiheeseen. Legioonan liminaalisia piirteitä ovat muun muassa tasa-arvoisuus, yhdenmukaisuus ja heikkojen rituaalinen valta. Kotiuttamisen myötä legioonalaiset tulivat jälleen osaksi yhteiskunnallista rakennetta. Legioonalaisten asema rakenteessa määrittyi uudella tavalla, sillä kotiin palasi työmies, mutta myös Hänen Brittiläisen Majesteettinsa vallan ja vastuun alainen sotilas.

Tutkielmassani olen hyödyntänyt mikrohistoriallista lähestymistapaa ja metodia pyrkien muodostamaan vuoropuhelua mikro- ja makrotasojen välille. Tutkimukseni kohteena olevaa legioonan pienyhteisöä olen lähestynyt ajallisena ja tilallisena prosessina, johon yhtälailla vaikuttavat yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja sosiaaliset olosuhteet kuin yksilön identiteetti, muistot, arvot ja asenteet. Tutkielmassani olen hyödyntänyt muistitietotutkimuksen metodologiaa tutkittavien omien kokemusten ja kertomusten tavoittamisessa. Muistitietoaineistot ovat myös tutkimukseni keskeisiä lähteitä. Legioonalaisten muistitietoaineistoja olen käsitellyt aktiivisena merkitysten luomisena ja valintana huomioiden niiden konstruktiivisen luonteen. Muistitietolähteiden lisäksi virallisten tahojen kuten valtionrikosoikeuden ja Etsivän keskuspoliisin legioonalaisista tuottama tutkinta-, oikeudenkäynti- ja valvontamateriaali on muodostanut erään tutkimukseni lähdekokonaisuuden. Lähteinäni ovat olleet myös legioonalaisten itsensä tuottamat pöytäkirjat, tilikirjat ja yleiseen toimintaan liittyvä kirjeenvaihto.

Kotiuttamisen jälkeen legioonalaiset tekivät näkyväksi omaa ainutlaatuista identiteettiään ja yhteisöllisyyttään. Valtionrikosoikeuden tutkinnoissa legioonalaiset toimivat tietoisena siitä, että he yhä olivat Iso-Britannian armeijan sotilaita, joiden oikeudet määriteltiin Suomen ja Iso-Britannian hallitusten välisessä kotiuttamissopimuksessa. Valtaansa, voimaansa ja ainutlaatuista identiteettiään legioonalaiset osoittivat marsseillaan ja yhtenäisellä legioonalaismerkillään. Legioonalaiset myös perustivat rahaston, joka tarjosi vaikeassa asemassa oleville taloudellista suojaa ja mahdollisti omaehtoisen poliittisen toiminnan rahoittamiseen. Palatessaan osaksi rakennetta legioonalaiset omaksuivat erilaisia selviytymisstrategioita. Osa legioonalaisista jatkoi vallankumouksellista, jopa aseellista toimintaa, jotkut vaikenivat menneistä kokemuksistaan.