FIFAN VALTAPELI - Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisat 2010 keskitettynä mediaspektaakkelina

Abstract

FIFAN VALTAPELI Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisat 2010 keskitettynä mediaspektaakkelina

Tutkimuksessani tarkastelen valtaa jalkapallon MM-kisojen tuotantokoneiston näkökulmasta. Ymmärrän vallan tuotantokoneiston toimintakykyä tietyllä tavalla yllä pitäväksi ja uusintavaksi voimaksi. Käsitän jalkapallon MM-kisojen tuotantokoneistoksi FIFAn, kisaisännän ja television muodostaman kokonaisuuden, jota kutsun tutkimuksessani transnationaaliksi korporaatioperheeksi. Tutkimusaineistoni käsittää Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä ilmestyneitä Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisoja koskevia sanomalehtitekstejä, viikon mittaisen kenttähavainnointijakson Etelä-Afrikassa, Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisojen televisiolähetykset Yleisradion välittäminä ja tutkimuskirjallisuutta sekä aktivistien ja tutkivien journalistien kirjoituksia internetistä.

Lähestyn tuotantokoneiston toimintaa kameroita varten rakennettuina, tarkoituksellisesti ja tavoitteellisesti suoritettuina performatiivisina tekoina. Käsite kameratietoinen performatiivisuus ilmentää mediaspektaakkelin keskittämiseen liittyvää ihmisten affektiivisen puhuttelemisen etukäteissuunnittelua. Yhdessä liittolaistensa kanssa FIFA kontrolloi nykyisin tiukasti asioiden esittämisen tapoja niin mediassa kuin globaalia medianäkyvyyttä varten ehostetuilla stadioneilla ja muilla keskeisillä tapahtumapaikoilla. Transnationaalin korporaatioperheen toimintaa mediaspektaakkelin tuottamisessa kuvaava lisämääre keskitetty viittaa tilojen päämäärähakuiseen rajaamiseen, ihmisten huomion suuntaamiseen ja muuhun suostuttelevaan kontrolliin. Guy Debordin (2005) mukaan spektaakkeli siirtää huomion tuotannosta vaihtoon, kuluttamiseen, tuotteeseen ja näkyvään pintaan. Spektaakkeli kääntää huomion pois tuotantoprosesseista ja niiden syventämistä ja synnyttämistä sosiaalisista epäkohdista sekä identiteettikamppailuista. Kääntäessään ihmisten huomiota haluamiinsa asioihin jalkapallon MM-kisojen tuotantokoneisto käyttää hyväksi etenkin (kansallis)tunteisiin vetoavaa retoriikkaa. Tässä suhteessa Berliinin olympialaiset (1936) rakensivat yhden tärkeän mallin nykymuotoisille urheilun mediaspektaakkeleille.

Kun tuotantokoneiston toiminta on kameratietoista (tilojen etukäteissuunnittelu, huomion keskittäminen haluttuihin asioihin jne.), on vallankäytön yhteydessä perusteltua puhua pelistä, valtapelistä. Tässä FIFAn kontrolloimassa valtapelissä tutkimuksessani tehtäväksi muotoutuu vallankäytön mekanismien tekeminen näkyväksi. Pääkysymykseni on, miten valta toimii jalkapallon MM-kisojen kaltaisessa keskitetyssä mediaspektaakkelissa. Millaisia strategioita vallankäyttäjillä on rakenteiden uusintamiseksi ja omien etujensa ja intressiensä edistämiseksi? Mitä valta tekee näkyväksi ja mitä se jättää näkymättömäksi? Millä tavoin näkyvä näkyy? Kiinnitän huomiota valtapelin toimijaosapuolille ominaisiin vallan käytäntöihin, joiden kautta ihmisten puhutteleminen ensisijaisesti tapahtuu. Tutkimuksessani nämä vallan käytännöt kiinnittyvät FIFAn institutionaaliseen julkisivutyöhön, kisaisännän paikkabrändäykseen ja televisioinnin hegemonisoimaan maskuliiniseen ihanneruumiseen. Viimeksi mainittu osio muistuttaa, että keskitetty mediaspektaakkeli sisältää suurellisena ja mahtipontisena tapahtumana myös mikrotason – ruumiiseen paikantuvia – kerronnallisia elementtejä, joita tutkimuksessani kutsun spektaakkelisegmenteiksi. Niiden avulla voi erityisesti television ottelulähetyksissä tarkoituksellisesti alleviivata eli spektakelisoida jotakin yksityiskohtaa katsojien tunteita kiihottavasti. Kukin osio valottaa omalta suunnaltaan sitä kisojen tuotantokoneiston – transnationaalin korporaatioperheen – valta-asemaan kiinnittyvää dynamiikkaa, jonka voi olettaa jättäneen jälkensä kollektiiviseen muistiin. Käytän kollektiivista muistia kokoavana käsitteenä etenkin loppupäätelmissäni pohtiessani valtamedian tarjoamia näkökulmia jalkapallon MM-kisoista niiden päätyttyä. Eri lailla teoreettisesti rajattujen ja paikantuneiden lähestymistapojen vuoksi kutsun metodista aineistojen lähilukutekniikkaani kontekstuaaliseksi esitysanalyysiksi.

Tutkimukseni osoittaa, että FIFAn toimintaa kuvastaa päämäärätietoinen tekeminen, poliittinen valtapeli, jolle on ominaista markkinoiden legitimoiminen ja kapitalistisen valtarakenteiden piilottaminen sekä häiritseviksi koettujen asioiden ulos sulkeminen. Tutkimukseni perusteella jalkapallospektaakkeleiden ympärille rakentuva yhteisöllisyys on aina ristiriitaisempaa ja monisäikeisempää kuin tapahtuman tuotantokoneiston kuvista ja teksteistä voi päätellä. Samalla painotan, että (media)spektaakkelia voi lähestyä kuvailevan sanan sijaan analyyttisesti ja kriittisesti. (Media)spektaakkelin käsite avautuisi nykyistä monivivahteisemmin, jos toimittajat lähtisivät liikkeelle soraäänistä ja pohtisivat, miksi tietyt asiat korostuvat MM-kisojen esillepanossa enemmän kuin toiset.

FIFA’s Power Game: The 2010 FIFA World Cup in South Africa as a Concentrated Media Spectacle

This thesis is concerned with power as it relates to the production machine of the 2010 FIFA World Cup in South Africa. My research conceives of power as a force that perpetuates and reproduces the ability of the production machine to function. The term production machine refers collectively to FIFA, the 2010 World Cup’s host (country and cities), and television (coverage of the event); this entity is a transnational corporation family. The study’s data comprise journalistic texts about the 2010 FIFA World Cup in South Africa appearing in the Finnish newspapers Helsingin Sanomat, Aamulehti, Ilta-Sanomat and Iltalehti, the results of a week-long period of fieldwork conducted in South Africa, television broadcasts of the 2010 World Cup by the Finnish Broadcasting Company (YLE), research literature and critiques posted on the Internet by activists and investigative journalists.

The actions of the production machine are approached as performative acts, constructed and accomplished in a goal-oriented manner for television cameras, journalists and tourists. The concept of camera-conscious performativity indicates the affective, pre-planned addressing of people by the production machine. Together with its allies, FIFA currently tightly controls the ways in which things are presented in both the media and in the venues when events are being held. When applied to the actions undertaken by the transnational corporate family to produce a media spectacle, the term concentrated refers to the designed bordering of urban spaces and the directing of people’s attention to desired matters, as well as other forms of persuasive control. According to Guy Debord (2005), a spectacle diverts attention from production to exchange, consumption and appearance. The spectacle deflects attention from production processes and the social injustices and identity struggles to which they usually give rise. In directing people's attention to the matters of its choosing, the production machine of the FIFA World Cup exploits a rhetoric that specifically appeals to (national) emotions. In this respect, the Berlin Olympics (1936) created an important model for the sports media spectacle in its present form.

Because the actions of the production machine are camera conscious (the planning of urban spaces, diverting attention to desired matters, etc.), it is appropriate to speak of a power game. This study exposes the mechanisms of the use of power controlled by FIFA in the production of the 2010 World Cup. The main research questions are as follows: How does power operate in a media spectacle such as that of the FIFA World Cup? What strategies did the power users deploy in order to reproduce dominant power structures and promote their own ends and interests? What did power render visible? What did it render invisible? To answer these questions, I investigated the ways in which three agents of the production machine - FIFA, the host and television - used power to address people. In this study the practices of power are attached to FIFA’s institutional image creation, the host’s place branding and the masculine ideal body that is hegemonised by televising. The latter serves as a reminder that although concentrated media spectacles are grandiose, large-scale events, they also include micro-level narrative elements, such as close-ups and slow-motion replays, which I call spectacle segments. These elements make it possible, especially in live televised matches, to deliberately underline, or spectacularise, the players’ and coaches’ bodily gestures and facial expressions in order to arouse the viewers' (bodily) emotions. Each agent of the transnational corporation family is an important part of the dynamics of the power, which can be assumed to leave its imprint on the collective memory. In the conclusion of the thesis, in particular, collective memory is used as an umbrella concept to shed light on the perspectives afforded by the mainstream media on the repercussions of the 2010 FIFA World Cup in South Africa. In view of the different theoretically delineated and located approaches used in each chapter of the study, I call my close-reading technique a contextual presentation analysis.

The study demonstrates that FIFA's actions reflect a concerted political power game characterised by the legitimation of the market, the concealment of capitalist power structures and the suppression of matters deemed disruptive of the streamlined event and place branding. It shows that the communality generated around football spectacles is always more contradictory and complex than can be deduced from the images and texts of the production machine. At the same time, the study stresses that a (media) spectacle must be approached analytically and critically rather than through conventional descriptive terms. It also suggests that if journalists were to base their reporting on the statements of activists, the general notion of a media spectacle would acquire greater nuance.